Jump to content
  • kierrätysvapaita ilmaiskierroksia.png

Jalkapallon MM-kisat 12.6-13.7


Recommended Posts

Espanja 8.00 (mm. Betfred, Paddypower)

Espanjalle tarjotaan ylikerrointa kisoihin. Espanja ja Barcelona on viimeisen vuoden aikana kokenut rökäletappioita, mikä saa lajia ymmärtämättömät heittämään tikitakan ja Espanjan romukoppaan. Toiset taas perustelee Espanjan rappioitumista yksinkertaisesti heikentyneenä pelaajamateriaalina. Se ei ole _juurikaan_ heikentynyt 2010 kulta-ajoista. Yksin se että Xavi on jo vanha pieru ei tee Espanjasta heittopussia, eikä sekään että Puyol on eläkkeellä. Päinvastoin Espanjalla on nyt uutta nälkäistä huippuverta mukana joukkueessa, mm. Isco, Costa, Carvajal, Thiago, Martinez. Lisäksi maalivahtitilanne on selvä, Iker ykkösvahti, Reina ja De Gea penkillä, jolloin Ikerilläkään ei ole paineita onnistumisesta niinkuin esimerkiksi Confederations Cupissa.

Uskon että Espanja voi olla jopa parempi kuin 2010 kisoissa. Vain siksi, että Espanjalla on hurjasti kokemusta kuolemanotteluista. Se on niitä selvittänyt kolmissa viime kisoissa 12 peräkkäin maalierolla 16-0. Mielestäni ei ole siis mitään väliä sillä, että Espanja mm. 2010 kisojen jälkeen otti takkiin Argentiinalta 4-1, Portugalilta 4-0 ja Etelä-Afrikaltakin tuli hiljattain köniin. Ennen 2010 kisoja se puolestaan hävisi Confe-kupissa USA:lle 2-0, kuten viime vuonnakin Brasilialle 3-0. Suomeakaan se ei pystynyt kotona peittoamaan. Espanjan pelityyli siis toimii kun sitä pelataan terävästi, mielikuvituksellisesti ja asenteella. Tästä esimerkkinä kun 2012-kisoissa lohkopeli Italiaa vastaan 1-1 muuttui finaalissa 4-0:ksi. Tämän takia en myöskään olisi valmiina sijoittamaan Espanjan alkulohkopeleihin tai varsinkaan siihen, että Espanja voittaisi lohkon.

En näe Espanjalle mitään mahdotonta estettä kuolemanpeleissä. Saksa on vahva, mutta se tuskin pystyy peittoamaan Espanjaa vielä tänäkään päivänä. Sen toppareilla ei kertakaikkiaan jalat riitä nopeita ja taitavia maita vastaan, mikä nähtiin mm. Chileä vastaan. 1-0 Espanjan voitot Saksasta ei siis suinkaan ole sattumaa vaan stabiilia työskentelyä. Brasilia ja Argetiina ovat vaikempia Espanjalle, mutta kummallakaan joukkueella ei ole paljoa kokemusta kuolemanpeleistä, ja Brasilialla on myös valtaisat paineet joita ei aina pysty kääntämään positiiviseksi energiaksi. Argentiinan puolustuksen pystyisi puolestaan vaikka Teemu Pukki murtamaan.

Link to post
Share on other sites

Argentina to win World Championship 2014 ! ei brasiliallakaan huono nippu ole. mutta espanja , ei .. ei vaan enää...

Yksittäiset ottelut voitetaan hyökkäämällä, mestaruudet puolustamalla. Siksi on ymmärrettävää ettei Argentiinalle noita pyttyjä ole hetkeen tullut. Viimeisimmissä kisoissa on muutenkin näyttänyt siltä että parhaan maalivahdin joukkue voittaa mestaruuden. Argentiinaan kaikki luotti jo 2010 mutta heti ensimmäisessä tosipaikassa tuli 0-4 rökäletappio ilman yhtään vireessä olevaa hyökkääjää pelannutta Saksaa vastaan. Brasilialla taas ongelma on se ettei keskikentällä ole maailmanluokan pelinrakentelijoita eikä Alonson tai Busquetsin kaltaista maailmanluokan työmyyrää. Saksassa taas näitä on jonoksi asti mutta miten peluutat kaikkia samaan aikaan, kun pitäisi löytää toimiva systeemi?

Link to post
Share on other sites

En jalkapallossa ihan asiantuntija ole, niin kysytään jos täällä. Onko esim.Ranskan, Italian tai Hollannin pelaaminen täysin turhaa?

Ei se nyt täysin turhaa ole, mutta kaikki 3 ovat taantunuksellisia jengejä jotka vuosia sitten ylsi mm-finaaliin. Vaikea kuvitella että pystyisivät uudestaan sinne yltämään. Itse pelaisin Englannin puolesta, sillä tasaisen laadukas nippu heillä on huolimatta kaikesta dissauksesta. Englanti pelaa inhottavaa jalkapalloa, mutta se bussi voi hyvin tuottaa tuloksia, mitä tahansa maata vastaan hyvänä päivänä. Sensijaan esim. Hollannin puolustus on täyttä kuraa jota esim. Saksa piti 2012-kisoissa täysin pilkkanaan. Ja taas voi syntyä se perus Huntelaar vs RVP leirit joukkueen sisälle ja Hollanti tippuu heti alkulohkossa.

Link to post
Share on other sites

2010 vuoden kisoissa 14/16 avausotteluista päättyi alle 2.5 maalin. Kelasin että minkälaista järkkää kannattaisi kokeilla näissä kisoissa avauskiekan peleihin alle 2.5 maalia.

PS. bookkerillani paffilla 12 kohdetta samalla lapulla on maksimi. Onko muilla bookkereilla sama homma?

Link to post
Share on other sites

Bet365 tarjoaa varsinaisia helmiä joukkueiden parhaiksi maalintekijöiksi. Kun 10 muuta sivua tarjoaa kerrointa 6-7, bet365 voi tarjota yksin sen 9. Katsokaa oddscheckerin avulla jos kiinnostuitte.

Espanjan voitolle en enää laittaisi kun 7.5 kerroin korkein tarjolla oleva, ja Iker teki m-liigan finaalissa kaksi todella pahaa arviointivirhettä, mikä kertoo että kaikki ei ole sittenkään kohdillaan. Kehdottaisinkin nyt laittamaan bet365 6.5 kertoimella Espanjan tippuvan välierässä, ylikerroin tuohon muuten.

Link to post
Share on other sites

Portugalin paras maalintekijä Helder Postiga 12.00 @Bet365

Rollella reisivaivoja, tänään joutui olemaan pois harjoituksista uuden vamman takia. http://www.sportti.com/uutinen.asp?CAT=3-3&ID=266827
Kunnossa olevalla kärkipelaajalla 12 kerroin joukkueensa parhaaksi maalintekijäksi. Postiga on tehnyt 66 ottelussa 27 maalia Portugalille, eli 0.41 maalia per matsi, kun rolle on tehnyt 110 pelissä 49 maalia eli 0.445 maalia per ottelu ja kerroin hänellä kisojen alla loukkaantuneena 1.4 olla joukkueen paras maalintekijä? Jopas jotain!

Link to post
Share on other sites

Tee tili osallistuaksesi keskusteluun

Sinun täytyy olla jäsen jos haluat kommentoida

Tee tili

Rekisteröi uusi tili. Se on helppoa!

Tee tili

Kirjaudu

Onko sinulla jo tili? Kirjaudu tästä.

Kirjaudu nyt
  • Uusimmat viestit

    • Jalkapallo Englanti League one Klo 21.45   Oxford utd  - Reading   Valinta:  Oxford Utd Kerroin:   2,75 ( Veikkaus)   Oxford aloittanut hyvin kotonaan kauden, kun kuuteen peliin kolme voittoa ja tasapeliä.  Reading ollut myös hyvä, mutta lähdetään koittamaan vahvaa kotijoukkuetta.  Tilastollisesti Oxford ei oo keskinäisiä pystynyt voittamaan viime vuosina, niin nyt jos koskaan olisi hyvä aika.  Rohkea kotivoitto hakuun.    Kunhan Oxford voittaa, niin tämä kohde osuu. 
    • Jalkapallo Konferenssiliiga Klo 19.45   KuPS  -  Kaa Gent    Valinta:  X ( Tasapeli) Kerroin:  4.05 ( Veikkaus)   KuPS ollut vaikeaa viime aikoina sekä Veikkausliigan mestaruus karkasi omista  käsistä aika kauas, jolloin tänään voi vain laittaa kaiken likoon.   Enää ei ole mikään lämmin, joten toivottavasti Gent myös on kohmeessa, niinkuin viime aikoina on ollutkin.  Vieraissa Gent on ollut vaikeuksissa ja tänään on se sauma saada pisteitä näistä otteluista.  Suomalaisyleisön siivittämänä kotijoukkue kairaa pistetilin auki.  KuPS voi jopa voittaakin, mutta viime aikoina voittamisen kulttuuri on tipotiessään, joten otetaan rohkea tasapeli testiin.    1-1 tai 2-2 voisi olla aika hyvät tulosvetoon.    Kunhan ottelu päättyy tasan, niin tämä kohde menee oikein. 
    • Jalkapallo Mestareiden liiga Klo 22.00   Dortmund  -  Betis   Valinta:  X ( Tasapeli) Kerroin:  4.25 ( Paf)   Kaksi suht hyvää joukkuetta kohtaa toisensa sekä molemmilla on voittoja sekä tasureita alla.  Kierroksen yksi tasaisempia otteluita, jolloin tasapeli ei ole mikään mahdottomuus. Betis mestareiden liigassa kolme voittoa, mutta saksa on vaikea paikka pelata, jolloin tuo putki katkennee tänään, mutta pisteputki jatkuu.  Kunhan Ottelu päättyy tasan, niin tämä kohde osuu. 
    • Koripallo Euroliiga klo 21:15 Panathinaikos - Barcelona Pelivalinta: Barcelona ML Kerroin: 4,30 Novibet Panathinaikos on aloittanut Euroliigan hyvin ja onkin 9 kierroksen jälkeen sarjataulukon kärjessä. Panathinaikos on kotona erityisen hyvä joukkue, tältä kaudelta kotitilasto 6-1, joten helppo peli ei tule vierasjoukkueelle. Barcelona on aloittanut Euroliigan myös ihan hyvin ja joukkueen materiaali riittää taisteluun kärkipään joukkueita vastaan. Vierasotteluissa Barcelona ei aina ole ollut terävimmillään, mutta yllätysvalmis joukkue kuitenkin on.  Näin suuri suosikki Panathinaikos ei mielestäni ole mitä kertoimet antaa ymmärtää.
    • Koripallo Euroliiga klo 22:00 Real Madrid - Crvena Zvezda Pelivalinta: Crvena Zvezda ML Kerroin: 3,05 Novibet Crvena Zvezda on aloittanut Euroliigan vahvasti. Otteet olleet kokonaisuutena hyviä ja selviä voittoja on tullut useampia. Real aloittanut kauden myös hyvin, loukkaantumisia on ainakin Panathinaikosta vastaan, tarkemmat poissaolotiedot tätä ottelua varten selviävät vasta lähempänä. Joka tapauksessa mielestäni Crvenalle tarjottu 3,05 kerroin on liian korkea.
×
×
  • Create New...