Jump to content
  • kierrätysvapaita ilmaiskierroksia.png

Recommended Posts

Mestarien liigan karsinta

Celtic - Legia o2.5 1.67 Guts

Ensimmäinen osaottelu puolassa päättyi siis legian 4-1 voittoon mikä oli oikeutettu tulos puolalaisille heidän vielä tupeksiessa kaksi pilkkua. Ottelun ensimmäisellä puoliajalla molemmilla joukkueilla oli pari maalipaikkaa joista celtic ei saanut kuin kerran osuttua maali puiden väliin, kun taas legia 2 kertaa. Ottelu tuntui ratkeavan avauspuoliskon lopulla kun celticin toppari ambrose joutui kaatamaan legian kucharczykin kun tämä oli pääsemässä läpiajoon ja tuomari teki ratkaisun ja pisti ambrosen suihkuun. Ottelun luonne muuttui täydellisesti toiselle jaksolle kun celtic ei saanut toisella puoliajalla ainuttakaan laukausta kun taas legialla oli rankkareiden lisäksi 2-3 huippu paikkaa listä vielä johtoaan mutta celticin veskari Forster venyi paraati pelastuksiin. Odotan tästä 2 osaottelusta maalirikasta, Celtic hyökkää hullunlailla 3 maalin eroa kiinni ja en usko myöskään että legia lähtee bussia pelaamaan omalle maalille vielä varsinkaan pelin alussa. Celticillä on kyllä materiaali etua sen verran että heidän kyllä kuuluisi legian tasoinen nippu koti stadionilla hoidella muutaman maalin erolla. Ainut poissaolo mikä tässä vaiheessa on selvillä on että Celticin Ambrose ei pelaa. Tulosveikkaus 3-1, 2-1, 2-2

Lopputulos: 2-0

  • Upvote 2
Link to post
Share on other sites

Naisten Superpesis, klo 18:00

Pori - Jyväskylä

Merkki 2, kerroin 2.45 (Nordicbet) [2/5] EDIT: kerroin noussut 2.55 (Nordicbet)

Jyväskylä ML, kerroin 1.62 (Veikkaus) [3/5]

Edit: Lopputulos: 2-1

Pesäkarhut (4/11) emännöi Kirittäriä (2/11). Kirittäret on ollut allekirjoittaneelle varsinainen pankki tällä kaudella. Lapuan hallitessa sarjaa yhtä selkeä kakkonen Jyväskylä on usein saanut varsin kovia kertoimia muita ylemmän keskikastin joukkueita vastaan; niin tälläkin kertaa. Pori vaihtoi pelinjohtonsa heinäkuun alussa ja sen jälkeen joukkue on ollut voittamaton, nyt vastus kuitenkin kovenee huomattavasti aikaisemmista matseista. Taulukossa joukkueilla on eroa 12 pistettä, joka kuvastaa hyvin voimasuhteita. Uskon suoraan voittoon, mutta varmanpäälle pelaajat laittavat lapulle moneyline-kohdetta. Kannattaa tsekkailla Norkan ml-kerroin keskiviikona, vihjeen kirjoitushetkellä sitä ei oltu vielä julkaistu. Kuten aiemmin olen monesti jo todennut, on naisten pesäpallo melkoista lottoamista välillä, joten pidetään panostus maltillisena.

Vihti - Mansen Räpsä, merkki X, kerroin 3.10 (Veikkaus, Nordicbet) [1/5]

Edit: Lopputulos: 2-0

Otetaan varovaiseen kokeiluun tasuria alemman keskikastin matsista. Vihti (10/11) kaipaa kipeästi lisäpisteitä välttääkseen karsinnat, joten kotijoukkue on varmasti liikkellä täydellä latauksella. Manse puolestaan on varmistanut play-off paikkansa, joten mitään ihmeitä joukkueen ei tarvitse esittää. Vihdin leiristä saatujen tietojen mukaan Mansen ykkösetenijä Henna Peltokangas (Superin etenijätilaston sijalla 16, tuotuja juoksuja 23) saattaa olla sivussa ottelusta. Hän ei pelannut viime ottelussa loukkaantumisen takia. Vihti ja Manse ovat kummatkin todella ailahtelevia joukkueita, joten odotan, että eka jakson Vihti vie kotiedun turvin ja toisella tapahtuu perinteinen sulaminen, jonka johdosta Manse ottaa toisen jakson nimiinsä.

Edited by #KetäMeitäNytOli
  • Upvote 2
Link to post
Share on other sites

tennis Toronto ATP klo 19.30

Richard Gasquet(-2 peliä) - Ivo Karlovic 2 2.05 Pinnacle

Hirmusyöttäjä Karlovic kohtaa tänään Ranskan Gasquetin. Ivo voitti eilen Tomicin 2-1. Gasquet sen sijaan voitti Pospisilin 2-0. Ivon syöttö kulki eilen loistavasti, lukuunottamatta yhtä syöttövuoroa ensimmäisessä erässä. Ensimmäisen erän jälkeen Tomicilla ei ollut eilen mitään jakoa Ivon syötöissä. Uskon, että vahva syöttötyöskentely jatkuu myös tänään. Ivon suora voittokin pelattava kohde, mutta otetaan tällä tasoituksella tässä kohtaa.

koripallo harjoitusottelu klo 21

Espanja(-13) - Kanada 1 1.7 Marathonbet

Espanja(-14) - Kanada 1 1.81 Marathonbet

Espanja valmistautuu kotikisoihin harkkapelillä Kanadaa vastaan. Näyttöhaluja pitäisi joukkueelta löytyä tänään kotiyleisön edessä. Kertoimet laskemaan päin.

Link to post
Share on other sites

Feliciano Lopez -1.5(erät) - Tim Smyczek 1, 2.21 @Betsson

Lopez on ATP-listalla 25. ja Smyczek 104. Lopez pelasi ekalla kierroksella hienosti kukistaen Bautistan suoraan kahdessa erässä häviämättä ainuttakaan syöttövuoroa. Smyczek on aivan eritason vastustaja mitä Bautista, Smyczek on kovalla-alustalla parhaimmillaan, mutta ei ole silti Lopezin tasoinen peluri. Lopezin syöttöä on todella vaikea murtaa, enkä usko että Tim tänään kovinkaan montaa kertaa murtaa, sillä Bautistakaan joka on hyvä syötönpalauttaja ei siihen pystynyt. Erätasoituksella ehkä parempi mitä pelitasoituksella, mutta pelitasoituksillakin pelaamisen arvoinen.

Jelena Jankovic - Sloane Stephens 1, 1.82 @Unibet

Jankovic WTA-listalla tällä hetkellä 9. ja Stephens 22. Jankovic tunnetaan hyvänä kovan-alustan pelaajana, häneltä löytyy hyvät syötöt ja tehokkaat kämmen-sekä rystylyönnit. Stephens pelaa hyvin alustalla kuin alustalla, mutta hän ei lukeudu kovimpiin kovan-alustan pelaajiin. Jankovic on pitänyt Wimbledonin jälkeen huilia ja uskon että hän tulee hyvin latautuneena tähän otteluun. Jankoviciä lapulle.

Link to post
Share on other sites

Mestarien liiga -Karsinta, klo 20.00

Malmö FF - Sparta Praha, ottelussa yli 2.5 maalia 1.75 @ Betsson

Ensimmäisessä osassa nähtiin 6 maalia(4-2) ja mitään bussia en usko näkeväni Prahalta tänäänkään. Malmö tarvitsee kahden maalin voiton jos se haluaa jatkoon.

klo 21.45

Celtic - Legia, Celtic yli 1.5 maalia 1.53 @ paf

Celticiltä löytyy tulivoimaa ja vaikka jatkoon pääsy voi olla vaikea tehtävä niin en usko mihinkään löysäilyyn.

Link to post
Share on other sites

Etelä-Korea



Baseball: KPB



Klo 12.30



Hanwha Eagles - Samsung Lions -1.5 - Kerroin 1.70 ComeOn TULOS: 4-2, ylimääräisessä vuoroparissa Hanwha sai videolta ukon ykköselle, kun se olis ollut 3 palo.. homerun siitä ja näkemiin...



Eilen siis Samsung kyllä näytti heti alusta saakka kumpi määrää ottelun kulun ja johti 4.vuoroparin jälkeen 7-0. Asetelmat on samat kuin eilenkin sarjakärki vastaan sarjajumbo. Samsungilla suuri materiaalietu Hanwhaan nähden. Lyöntipeli kulkee ja ulkopelikin toimii ilman suurempia virheitä. Samsung tykitti eilen 5 home-runia joten sihti on myös kohdallaan, toki syöttäjäkin tähän vaikuttaa ja eilen se oli melkoinen farssi. Tänään Samsungilla jälleen parempi syöttäjä kun se laittaa kummulle Jang Won-samin 9-3 ERA 4.60. Hanwha laittaa Andrew Albersin 4-8 ERA 6.47. Jos yön aikana ei ole ihmeitä tapahtunut niin eipä Samsungilla pitäisi olla tänäänkään mitään vaikeuksia näistä lähtökohdista.




Japani



Baseball: NPB



Klo 12.00



Yakult Swallows - Hanshin Tigers -1.5 - Kerroin 2.10 William Hill TULOS: 7-6, Iwata suli ratkaisevasti juuri kun Hanshin tasoitti 3-3..



Nämä joukkueet kohtasivat myös eilen ja tulos oli melko erikoinen, Hanshin voitti ottelun 20-11. Tänään asetelmat jopa paremmat ajatellen Hanshinin voittoa sillä se laittaa syöttämään parhaimmistoonsa kuuluvan Minoru Iwatan 8-4 ERA 1.97. Kun taas Yakult laittaa kyllä etukäteen selkeästi huonomman Taichi Ishiyaman 1-5 ERA 5.11. Molemmat joukkueet osaa lyödä palloon tällä hetkellä eilisen perusteella. Joukkueena Hanshin on hiukan parempi siitä kielii kyllä myös se, että se on sarjassa toisena ja Yakult viimeisenä. Iwata kun jatkaan samoja otteita niin Hanshin menee tästä helposti voittoon.


  • Upvote 2
Link to post
Share on other sites

Veikkausliiga:

SUOMI: Kakkonen - Eteläinen lohko

jTCw0YRt-nB0AiN6d.pngGnistan - KäPa W2t2donh-dSOiEIgD.png@Veikkaus 2.20

Gnistan taistelee 8. sijasta tällä hetkellä ja Käpät sijan ylempänä. Vähämaalinen ottelu on selvästi tulossa, koska viime kohtaamisessakin

peli päättyi maalittomasti. KäPa silti tänään korjaa voiton kotiin, koska Gnistanin kuntopuntari ei ole ollut mikään paras ja kentälläkin on huonosti mennyt ja Gnistan on kaiken lisäksi vielä kovassa tappioputkessa nyt ollut. Tänään se voi muuttua, mutta KäPä kyllä ottaa voiton tänään, selvästi paremmalla joukkuepelaamisellaan kentällä. Veikka tarjoaa hyvää kerrointa, joten rohkeasti lapulle vaan KäPä.

Lopputulos: 2-3

  • Upvote 1
Link to post
Share on other sites

Koripallo, Ystävyysottelu

Espanja -14.5 - Kanada 1 1.93 @Pinnacle

- Äskettäin Betssonilta sai vielä -12.5, mutta line nousi nopeasti -14.5. Kyllä Espanjaa kelpaa vielä tälläkin tasoituksella ja kertoimella pelata. Espanja valmistautuu tämän kuun lopulla kisattaviin MM-kisoihin ja varsinkin näihin Espanjassa pelattaviin harkkapeleihin se lähtee varmasti voitto mielessään, vaikka se ei välttämättä aina olekaan ystävyysotteluiden tärkein tavoite. Kanadasta se saa ihan hyvän harkkavastustajan, mutta voittajasta ei pitäisi olla epäselvyyttä. Espanja on MM-kisoissa toiseksi suurin suosikki heti USA:n jälkeen ja tasoero Kanadaan verrattuna on suuri. Espanja ottaa yli 20 pisteen voiton.

  • Upvote 1
Link to post
Share on other sites

Mestarien liigan karsinta

Besiktas - Feyenoord 1 1.93 guts

Ottelun eka osa päättyi Besiktaksen 1-2 voittoon joten heille riittää tänään pelkkä tasapeli tai jopa maalin häviö (0-1). Ottelu itsessään oli todella tasainen ja vähän maalipaikkoja molemmilla, ehkä hieman onnenkin kautta besiktas voiton pystyi nappaamaan, mutta nyt peli pelataan turkissa jossa en usko muuta tulosta kuin kotivoittoa vaikka sitä ei pakko jatkoon pääsyn kannalta edes ottaa. Besiktas menetti viime kauden pelaajistaan, hyökkääjä almeidan, ja keskikentältä jonesin, fernandesin, ja toren. Joukkue sai hyökkäys päähän tälle kaudelle entisen chelsea miehen Demba Baan ja uskon että mies tekee hyvää jälkeä heikommassa turkin superliigassa. Feyenoord heikentyi viime kaudesta huomattavasti kun joukkueen valmentaja Ronald Koeman ja joukkueen ykköspyssy Graziano Pelle siirtyivät Southamptoniin. Puolustus pää kärsi suurimmat vahingot kun Hollannin maajoukkue puolustajat lähtivät kävelemään, Martins Indi, De Vrij ja Janmaat. Tälle kaudelle feyenoord on vahvistanut puolustustaan ja ostaneet Algerian maajoukkue topparin Khalid Boulahrouzin sekä laitapakki Luke Wilkshiren kellä on kokemusta australian maajoukkueesta, hyökkääjä Basacikoglu tuli heerenveenistä, kukaan edellä mainituista ei voi pelata tässä besiktas ottelussa, boulahrouzin ollessa loukkaantunut ja wilkshirellä ja basacikoglulla ei ole oikeutta edustaa feyenoordia, myös joukkueen puolustaja Cabral puuttuu loukkaantuneena. Besiktasilta puuttuu puolustaja Kurtulus ja Kavlak palaa joukkueeseen mukaan. Joukkueiden materiaalin puolesta tasaiset mutta tämän kesän siirrot + feyenoordin ostettujen miehien edustus kielto kyllä tekee besiktaksesta selvän suosikin varsinkin kotonaan.

Lopputulos: 3-1

  • Upvote 2
Link to post
Share on other sites

FIBA Centrobasket, Välierät

02.30

A1JxN99K-AVdgrqA3.png Dominikaaninen Tasavalta - Puerto Rico j7XFys93-KObNJfKm.png (Puerto Rico -6.0) 2 1.86 @Betsson [3/5]

Under 152.5 1.85 @bet365 [3/5]

- Lohkovoiton napannut Dominikaaninen Tasavalta kohtaa toiseksi sijoittuneen Puerto Ricon. Puerto Ricolla oli kuitenkin haastavampi lohko ja ainoa tappio tuli lähes panoksettomassa ottelussa mestarisuosikki Meksikoa vastaan. Puerto Rico on materiaaliltaan Dominikaanista Tasavaltaa luokkaa vahvempi ja alkulohkon otteet olivat vakuuttavia. Toki myös Dominikaaninen Tasavalta pelasi hyvin kun se voitti lohkonsa. Itselläni on kova luotto Puerto Ricon voittoon ja eiköhän se reilu 10 pisteellä tule. Myös underit on näinkin korkealla linellä hyvä vaihtoehto. Dominikaaninen Tasavalta pelasi kaikki alkulohko-ottelut underiksi, Puerto Rico 2/4 otteluistaan. Koska kyseessä on välierämatsi voidaan odottaa pistemäärästä vieläkin alhaisempaa.

05.00

nmvVGD83-nX9klDPi.pngMeksiko - Kuuba tIL6Bqlh-CIykPzyI.png (Meksiko -11.0) 1 1.86 @Betsson [3/5]

- Kisaisäntä Meksiko on ollut erittäin vakuuttava. Se kaatoi kovan Puerto Ricon 10 pisteellä. Kuuba puolestaan hävisi Dominikaaniselle Tasavallalle ja tänään vastus kovenee luokkaa ellei toistakin kovemmaksi. Meksikolla ei pitäisi olla vaikeuksia selvän voiton ottamisessa, vaikka Kuuba tasoonsa nähden onkin pelannut hyvin.

  • Upvote 1
Link to post
Share on other sites

Tee tili osallistuaksesi keskusteluun

Sinun täytyy olla jäsen jos haluat kommentoida

Tee tili

Rekisteröi uusi tili. Se on helppoa!

Tee tili

Kirjaudu

Onko sinulla jo tili? Kirjaudu tästä.

Kirjaudu nyt
  • Uusimmat viestit

    • Jalkapallo:Portugali U23 League klo.19:00 Academico Viseu U23 — Estoril U23 btts @1.58 Unibet Molempien maalia kokeiluun tähän kohtaamiseen. Molempien joukkueiden otteluissa ei olla maaleitta säästytty.Molemille niitä on tehty 9.Academico Viseu on tehny 13 ja Estoril 12 ja sillä on 1 ottelu vähemmän pelattuna. Academico Viseun 5:ssä edellisessä on molemmat tehny maalin.Vielä sarjassa tappioitta pelaavan Estorilin tähänmennessä kaikissa 5:ssä pelissä on molemmilta joukkueilta maali saatu. Viseulla on nyt 2 pelii ilman voittoa ja tulokset niistä on 2-2 ja 1-3.Puolestaan Estorilin 2 edellistä päätynyt lukemiin 4-2 ja 2-2. Kertoimella ei paljoo juhlita,mutta osumalla kenties voi juhlia.  
    • Jääkiekko:Ruotsi SHL klo.20:00 Rögle - Djurgårdens Calle Själlin tekee pisteen(mukaanlukien JA) @2.05 Coolbet SHL kiekosta Själlin pojoa testiin. 1.kierros on pelattu.Molemmat hävisi avausottelunsa.Rögle hävisi vieraissa 4-2 Luleålle ja Djurgården hävisi kotonaan 0-3 Björklövenille. Rögle tässä lähempänä voittoa on,etenkin jos Djurgårdenin tehottomuus jatkuu.Kauden ekavoitto olisi mukava ja Rögle sitä kotikentällään kovemmin halajaa. Röglen pakki Calle Själlin kuului viimekaudella joukueensa parhaimpiin pelaajiin ja olikin Röglen paras syöttelijä.Avauskierroksella Själlin jäi pisteittä,mutta nyt siihen kauden pistetilin avaamisen on hyvät mahdollisuudet. Yli 2.0 kerrointa on tarjolla mm.unkalla sekä Coolbetillä.Kävin vielä vertailemassa Norkan tarjousta niin se oli 1.44 eli eipä tartte miettiä mistä ottaa.  
    • EFL Trophy/ Jalkapallo Englanti Walsall - Stevenage Stevenage AH 0 @ 1.82 Pinnacle Alkaa 21:00 Ykkösliigassa sijalla 11. tällä hetkellä oleva Stevenage pelaa muutoksen vuoksi seuraavan sarjaottelunsa vasta 10. lokakuuta joten tänään ei luultavasti turhaan lepuutella pelaajia  ja joukkue lähtenee tähän matsiin parhaalla  mahdollisella kokoonpanollansa. Stevenage selvisi näissä kinkereissä lohkovaiheesta jatkoon neljästi viimeisen viiden vuoden aikana. Kakkosliigassa tappiottomasti tällä kaudella pelannut Walsallilla on vieraspeli tulevana lauantaina jota silmälläpitäen joukkue saattaa säästellä tänään avainpelaajiaan. Ottelusta on odotettavissa tasainen vääntö josta Stevenage tulee puristamaan voiton viime minuuttien maalilla.
    • Liiga / Jääkiekko Jokerit - Pelicans Pelicans Yli 2.5 Maalia @ 1.73 Unibet Alkaa 18:30 Jokerit(17.) kyntää syvässä suossa sillä joukkueella on kasassa viiden pelatun matsin jälkeen yksi piste. Joukkueen kokoonpanossa nähdään tänään massiivisia muutoksia joukkueen "tähtipelaajien" puolustaja Matthew Caiton ja hyökkääjä Maxime Fortierin ollessa penkitettynä ottelusta. Myös puolustaja Valtteri Pulli on sivussa. Muutoksilla koetetaan selvästi herätellä surkeasti kauden alottanutta joukkuetta mutta puolustuspäässä tullaan varmasti näkemään tänään kommunikaatiovirheitä ja ylimääräistä mailanpuristamista. Joukkueen maalivahtipeli on myös melkoinen kysymysmerkki . Hätäapuna joukkueen veräjänvartijaksi pestattu konkarivahti Tomi Karhunen sai poimia lauantaina kiekon selkänsä takaa kuusi kertaa Tapparan(12.) voitettua ottelun maalein 0-6. Karhunen aloitaa tänään maalilla. Pelicans(7.) tulee kurittamaan  pakka levällään olevaa Jokereita tehden vähintään kolme maalia.  
    • Lentopallo Asian Games naiset klo 7:00 Kirgisia - Qatar Pelivalinta: Kirgisia voittaa 1.erän Kerroin: 1,23 Coolbet Qatar on pelannut todella heikosti näissä kisoissa ja en usko muutosta tulevan tässä viimeisessä sijoitusottelussakaan. Kirgisia ei myöskään ole onnistunut erääkään voittamaan tässä turnauksessa, mutta se on sentään ollut paljon lähempänä kuin Qatarilla. Kirgisia on aiemmissa turnauksissa pelannut ihan kelpo matseja ja menestystäkin on ajoittain tullut. Nyt vastus on niin heikkoa tasoa, että pidän ihmeenä jos Kirgisia ei tätä onnistuisi voittamaan. 1.erän voiton kerroin ei päätä huimaa, mutta pidän sitä hyvin todennäköisenä tapahtumana. OIKEIN
×
×
  • Create New...