Jump to content
  • kierrätysvapaita ilmaiskierroksia.png

Recommended Posts

NHL
Islanders - Devils / 1 / 1,85 @PAF
Islanders saa vastaansa vaisusti pelanneen Devilsin
Siitä huolimatta, että Devils ei ole rökäletappioita ottanut, niin tappioita on tullut viimeisten viiden pelin aikana neljästi ja pakettia ei ole saatu kasaan. Tämän kauden aikana ottelupari on kohdannut kerran aiemmin ja siinä kamppailussa Islanders otti Devilsin päänahan lukemin 3-1. Siihen viitaten huomion arvoista on, että kauden aikana Devils on tehnyt vain 2,3 maalia per peli, kun taas Islanders 2,8.
Viime viikolla Wildsille ja Bluesille hävinnyt Islanders palasi taas viikonloppuna voittokantaan päihittäessään Blackhawksin lukemin 3-2. Eikä ole syytä olettaa, etteikö sama vire jakuisi myös Delvilsin saapuessa vastaan. Devilsin kausi on ollut kokonaisuudessaan haastava, kun sen sijaan Islandersin lento on ollut ajoittain jopa odottamatonta. Divisioonan kärjessä kamppaileva Islanders saa melko pahasti lähteä otteluun napit auki, jotta peli kääntyisi vieraiden eduksi.
Devilsin kolmen pelin vieraskiertue päättyy tänään tappioon Islandersia vastaan. Kuten se päättyi kahdessa edeltävässä pelissä.
Loukkaantumiset/Poissaolot;

Devils

Dainius Zubrus ?

Michael Cammalleri ?
Adam Larsson
Patrik Elias
Travis Zajac
Bryce Salvador
Ryane Clowe

Islanders

Casey Cizikas
Travis Hamonic
Johnny Boychuk
Matt Carkner Back

Huomioi, että nämä tilastot saattavat vaatia päivitystä!

Link to post
Share on other sites
NHL


Penguins - Lightning / x / 3,90 @PAF


Pittsburghissa tänään maalijuhlat?


Pittsburgh ottaa tänään vastaansa sarjan eniten maaleja tehtailevan joukkueen kun vastaan saapuu Tampa Bay Lightning. Itäisen konferenssin piikki paikasta käytävä kamppailu saattaa olla tämän yön maaliottelu, jossa maalivahdit mitataan. Siihen nähden Lightning lähtee viime päivien valossa hieman altavastaajana, mutta ei kovin merkittävästi. Tampalla siis neljästä edellisestä pelistä allaan kolmen pelin tappio ja siitä hieman kuuta alkuun päin, niin tilastot on voitoissa 3/7.


Tähän voisi myös huomioida, että Tampan maalilla viikonloppuna Capitalsia vastaan, Bishop oli erittäin alavireinen ja päästi kolme sisään statistiikalla ,889. Kuitenkin tähän voisi laittaa tasapainottamaan Crosbyn poissaolon Pittsburghilta. Syytä on myös muistaa, etttä Lightningilla on myös maalitehtaulun lisäksi ylivoimat hyvin hallussa, sillä he ovat top 10:ssä ylivoimalla.


Pittsburgh toki on äärimmäisen vahva myös ilman Crosbya, mutta mielestäni tämä tasapainottaa hieman, kun vastassa on sarjan ahkerimmat reputtajat.


Joka tapauksessa taistelu konferenssin kärkipaikasta enteilee äärimmäisen tasaista kamppailua. Itse suosin vahvasti tähän peliin 3-3 tasuria.

Link to post
Share on other sites

NHL / Buffalo-Ottawa / ML 1 / 2.18 Paf, 2.25 Veikkaus

Buffalo surkean alun jälkeen päässyt hyvään vireeseen ja 5 viimeistä kotiottelua se onkin voittanut, 3 varsinaisella ja 2 jatkoilla. Ottawan peli taas vieraissa ollut huonoa, vaikka just edellisen matsin voitivatkin jatkoilla Bostonissa. Näillä perusteluilla otetaan Buffaloa ML, ja toivotaan että hyvin alkanut vinkkiputki jatkuu.

EDIT: Veikkauksella kerroin 2.25 joten otetaan kohde sieltä lapulle.

EDIT2: 5-4 VL eli osui

Edited by vptonnikeiju
Link to post
Share on other sites

Tee tili osallistuaksesi keskusteluun

Sinun täytyy olla jäsen jos haluat kommentoida

Tee tili

Rekisteröi uusi tili. Se on helppoa!

Tee tili

Kirjaudu

Onko sinulla jo tili? Kirjaudu tästä.

Kirjaudu nyt
  • Uusimmat viestit

    • Tennis WTA Chennai nelinpeli / Jääkiekon MM naiset / NFL Tripla hakuun. Karamoko/Waltert - Adkar/Bhosale Pelivalinta: Adkar/Bhosale +1,5 erää (1,72) Kanada (N) - Japani (N) Pelivalinta: 1.erä Kanada (1X2) (1,28) KC Chiefs - NY Jets Pelivalinta: KC Chiefs -7,5 (1,73) Kerroin: 3,80 Veikkaus Adkar/Bhosale ovat hyviä nelinpelaajia ja kotimaassaan pelanneet hyvää tennistä. Vastustajat on sopivaa tasoa, odotan tasaista kamppailua, enkä yllättyisi vaikka intialaiset voittaisivat turnauksen. Yhteen erävoittoon hyvät saumat. Kanada aivan ylivoimainen joukkue ja ratkaisee matsin jo avauserässä. Japanilla ei pitäisi olla juuri mitään saumoja. KC Chiefsille todella tärkeä peli kyseessä. KC:n kotikenttä vaikea paikka vieraille ja Jets pelannut sen verran vaisusti, että en usko heidän pystyvän haastamaan Kansas Cityä. Uskon KC:n voittavan matsin kenttäpotku ja TD erolla.
    • Jalkapallo  Valioliiga  Klo  16.00   Ipswich  - Bournemouth    Valinta:  Puoliaika/lopputulos:  Bournemouth/  Tasapeli  Kerroin:  12,50 (paf)   Bournemouth on onnistunut maalinteossa ennen puoliaikaa sekä Ipswich päästää usein maalin ennen puoliaikaa.  Myös Bournemouth pelannut hyvin viime aikoina,  jolloin vieraiden johto puoliajalla ei olisi mikään ihme.   Toisella jaksolla sitten Ipswich parantaa ja raapii tasapelin lopputulokseen.  Bournemouth voittoputki voi hyvin päättyä tämmöiseen otteluun.      Kunhan Bournemouth johtaa ensimmäisen puoliajan jälkeen,  mutta ottelu päättyy tasapeliin,  niin tämä kohde menee oikein.  
    • 02:00 Toronto - Montreal  Toronton ykköskentässä kerrassaan upeita otteita illasta toiseen esittävä Roslovic saa melkoisen kertoimen pisteelle, kun vastassa on kotiottelussa Montreal. Torontolla on lepoetu, ja yli piste per peli tahdissa pelaava Roslovic iskenee pinnan. Jack Roslovic yli 0,5 pistettä (sis ja+rl) @1,86 @epicbet
    • IEM Beijing PK: Natus Vincere - BETBOOM | BETBOOM | 2.30 (Epicbet)   PK: The MongolZ - MOUZ | MOUZ -2.5 | 3.25 (bet365)
    • Jääkiekko EHT klo 14:30 Tsekki - Sveitsi Pelivalinta: Tsekki (1X2) Kerroin: 2,10 Marathonbet Tsekki hävisi Suomelle juuri pelatussa ottelussa, mutta pelillisesti Tsekki oli todella hyvä. Sveitsi puolestaan oli Ruotsia vastaan vaisu, eikä Suomeakaan pystynyt kunnolla haastamaan. Jos Tsekki jatkaa vahvoja otteita, pidän todennäköisenä, että Tsekki ottaa ottelusta voiton. Uskon, että kertoimet laskee ennen ottelun alkua.
×
×
  • Create New...