Jump to content
  • kierrätysvapaita ilmaiskierroksia.png

Recommended Posts

WTA Saksa klo 12.00

Klara Koukalova - Annika Beck

Valinta: Koukalova / Koukalova 2-0

Kerroin: 1.74 / 2.75

Bookkeri: Unibet

Saksan turnauksen avauskierroks, jossa kohtaa kotiturnaustaan pelaava Beck ja Tsekin Koukalova. Beckin alkukausi on ollut suoraan sanoen surkea. Tilillä on vain kolme voittoa koko vuodelta, kun taas tappioita on kertynyt jo 12 kappaletta. Beck on hävvinnyt jokaisen massaottelunsa vieläpä, joten sekään ei häntä paljoa auta. Koukalova on ollt alkukaudesta ailahteleva, mutta on kuitenkin saanut edes hieman vastustajaansa paremmat tilastot ja tilillä on 7 voittoa ja 13 tappiota. Viime otteluissaan Koukalova on kuitenkin väläytelllyt, sillä esimerkiksi viime ottelussaan hän nappasi erän huippumassakautta pelaavalta Schmiedlovalta. Koukalova on vienyt 3-0 keskinäiset kohtaamiset, joten hänellä on tässä ottelussa henkiselläkin puolella pieni etu. Beck on yrittänyt rimpuilla otteluissaan, mutta tällä hetkellä kokonaispaketti on sen verran hukassa, että Koukalova tulee tästä jatkamaan eteenpäin. Beck saa tietysti pelata kotiyleisönsä edessä, mutta tästä turnauksesta hänellä ei ole mairittelevampaa menestystä ja viime vuonnakin tie pysähtyi jo kakkoskierrokselle. Koukalova on tällä kaudella esiintynyt hivenen paremmin näistä kahdesta ja hän lähtee tähän peliin kertoimia suurempana suosikkina!

  • Upvote 3
Link to post
Share on other sites

Pakko kokeilla Ruotsin Allsvenskanin jalkapalloa.

Halmstads - Djurgården: Djurgården yli 1,5 maalia 2.05 Expekt

Halmstads - Djurgården: Djurgården yli 2 maalia 3.38 Marathonbet

Halmstads aloittanut kauden vaisusti. Joukkueen sijoitus lähenteleekin enemmän pohjaa kuin kärkeä. Halmstads on myös päästänyt maaleja viime aikoina, esim. Malmö iski kolme maalia heidän verkkoonsa. Tänään vastassa vähintään Malmön tasoisen tulivoiman omaava Djurgården. Kolmeen viimeiseen otteluun Djurgården on iskenyt peräti 11 maalia. Jokaisessa kolmessa ottelussa joukkue on tehnyt vähintään kolme maalia! Toivotaan että vire jatkuu tänään ja kotijoukkue saa kaivaa pallon verkostaan vähintään kolmesti! Alemmassa vihjeessä siis 2 maalilla omat takaisin, mutta tähdätään koko pottiin. Tulosveikkaus: 1-3.

  • Upvote 1
Link to post
Share on other sites

Ruotsi:Div.1 Södra Jalkapallo klo.20:00

Norrby-Örgryte puoliaika Örgryte @2.39 ComeOn

Viimekauden päätteeksi Superettanista pudonnut Örgryre kuuluu sarjan top joukkueisiin.Assyriskalle vierasmaali säännöllä putoamiskarsinnan hävinnyt Örgryte on eittämättä sarjan parhaimpia joukkueita,kun katsoo ketä siellä pelaa ja sitä samaa ei todellakaan voi sanoa Norrbysta.

Norrby on sarjan jumbo,eikä sillä vielä voittoa ole sarakkeessa ja maalisuhdekkaan ei mairittele 4 tehtyä ja 11 päästettyä.Tämän pelin jälkeen uskoisin Norrbyn voittosarakkeen näyttävän edelleen nollaa sillä vastus on sarjan kovimmista päästä.

Örgryte alkaa saamaan peliään uomiinsa.Sillä on alla selkeät voitot 1-4 Halmiasta vieraista ja viimeksi kotonaan 3-0 Qvidingista.

Norrby keräsi viimekaudella vieraspeleistään enemmän pisteitä kuin kotona ja sama trendi näyttäs jatkuvan tämän kaudenosalta.

Pidän Örgryteä parempana/laadukkaampana ja tähän uskaltaa testata sen 1.puoliaika voittoa.

Link to post
Share on other sites

TPS - MP

Vierasjoukkue ei maalia

NordicBet 1.96

Kauden yllättävän heikosti aloittanut Tps lähtee hakemaan kauden ensimmäistä voittoa. Tepsin peli on takunnut varsinkin keskikenttä-hyökkäys akselilla ja lyhyetkin syötöt menevät vastustajalle. Heikosti kauden aloittanut ykköskärki Aalto on penkitetty ja peliin lähdetään yhdellä kärjellä ja kahdella laiturilla.

MP voitti Vifkin Vaasassa onnistuneen toisen puoliajan jälkeen olleen ensimmäisellä puoliajalla selkeästi altavastaava. Maalit MP:lle tulivat vähän onnekkaasti, mutta loppujen lopuksi voitto oli oikeutettu. MP tapaa ottelusta riippuen joko keskittyä pallonhallintaan tai sitten roiskimaan pitkää ja vaikka tuo nyt tulosten valossa on tähän asti sarjassa onnistunut, arvioin silti MP:n tippuvat syksyllä takaisin Kakkoseen. Loukkaantuneina on ainakin maalivahti Kuismala ja vastuuta tolppien välissä ottaa kokematin Hiltunen.

Uskon Tepsin sisuuntuneen huonosta alkukaudesta ja ensimmäisenä on lähdetty tilkitsemään puolustusta. MP voi lähteä peliin todella passiivisella linjalla hakien tylsää 0-0 tulosta.

E. 5-0

  • Upvote 1
Link to post
Share on other sites

Tee tili osallistuaksesi keskusteluun

Sinun täytyy olla jäsen jos haluat kommentoida

Tee tili

Rekisteröi uusi tili. Se on helppoa!

Tee tili

Kirjaudu

Onko sinulla jo tili? Kirjaudu tästä.

Kirjaudu nyt
  • Uusimmat viestit

    • Jalkapallo Englanti League one Klo 21.45   Oxford utd  - Reading   Valinta:  Oxford Utd Kerroin:   2,75 ( Veikkaus)   Oxford aloittanut hyvin kotonaan kauden, kun kuuteen peliin kolme voittoa ja tasapeliä.  Reading ollut myös hyvä, mutta lähdetään koittamaan vahvaa kotijoukkuetta.  Tilastollisesti Oxford ei oo keskinäisiä pystynyt voittamaan viime vuosina, niin nyt jos koskaan olisi hyvä aika.  Rohkea kotivoitto hakuun.    Kunhan Oxford voittaa, niin tämä kohde osuu. 
    • Jalkapallo Konferenssiliiga Klo 19.45   KuPS  -  Kaa Gent    Valinta:  X ( Tasapeli) Kerroin:  4.05 ( Veikkaus)   KuPS ollut vaikeaa viime aikoina sekä Veikkausliigan mestaruus karkasi omista  käsistä aika kauas, jolloin tänään voi vain laittaa kaiken likoon.   Enää ei ole mikään lämmin, joten toivottavasti Gent myös on kohmeessa, niinkuin viime aikoina on ollutkin.  Vieraissa Gent on ollut vaikeuksissa ja tänään on se sauma saada pisteitä näistä otteluista.  Suomalaisyleisön siivittämänä kotijoukkue kairaa pistetilin auki.  KuPS voi jopa voittaakin, mutta viime aikoina voittamisen kulttuuri on tipotiessään, joten otetaan rohkea tasapeli testiin.    1-1 tai 2-2 voisi olla aika hyvät tulosvetoon.    Kunhan ottelu päättyy tasan, niin tämä kohde menee oikein. 
    • Jalkapallo Mestareiden liiga Klo 22.00   Dortmund  -  Betis   Valinta:  X ( Tasapeli) Kerroin:  4.25 ( Paf)   Kaksi suht hyvää joukkuetta kohtaa toisensa sekä molemmilla on voittoja sekä tasureita alla.  Kierroksen yksi tasaisempia otteluita, jolloin tasapeli ei ole mikään mahdottomuus. Betis mestareiden liigassa kolme voittoa, mutta saksa on vaikea paikka pelata, jolloin tuo putki katkennee tänään, mutta pisteputki jatkuu.  Kunhan Ottelu päättyy tasan, niin tämä kohde osuu. 
    • Koripallo Euroliiga klo 21:15 Panathinaikos - Barcelona Pelivalinta: Barcelona ML Kerroin: 4,30 Novibet Panathinaikos on aloittanut Euroliigan hyvin ja onkin 9 kierroksen jälkeen sarjataulukon kärjessä. Panathinaikos on kotona erityisen hyvä joukkue, tältä kaudelta kotitilasto 6-1, joten helppo peli ei tule vierasjoukkueelle. Barcelona on aloittanut Euroliigan myös ihan hyvin ja joukkueen materiaali riittää taisteluun kärkipään joukkueita vastaan. Vierasotteluissa Barcelona ei aina ole ollut terävimmillään, mutta yllätysvalmis joukkue kuitenkin on.  Näin suuri suosikki Panathinaikos ei mielestäni ole mitä kertoimet antaa ymmärtää.
    • Koripallo Euroliiga klo 22:00 Real Madrid - Crvena Zvezda Pelivalinta: Crvena Zvezda ML Kerroin: 3,05 Novibet Crvena Zvezda on aloittanut Euroliigan vahvasti. Otteet olleet kokonaisuutena hyviä ja selviä voittoja on tullut useampia. Real aloittanut kauden myös hyvin, loukkaantumisia on ainakin Panathinaikosta vastaan, tarkemmat poissaolotiedot tätä ottelua varten selviävät vasta lähempänä. Joka tapauksessa mielestäni Crvenalle tarjottu 3,05 kerroin on liian korkea.
×
×
  • Create New...