Jump to content
  • kierrätysvapaita ilmaiskierroksia.png

Recommended Posts

Valioliiga:

Everton - Manchester City


Kahdella voitolla kautensa avannut Manchester City matkustaa sunnuntaina Evertonin Goodison Parkille. Viime kaudella Valioliigan kakkostilalle jäänyt City tavoittelee tällä kaudella tosissaan mestaruutta. Taivaansinisten kahden ensimmäisen sarjaottelun maaliero on vakuuttava 6-0, ja etenkin joukkueen hyökkäyspeli on toiminut mallikkaasti.

David Silvan, Sergio Agueron, Raheem Sterlingin ja Jesus Navasin johdolla Cityn hyökkäyspeli on heittämällä koko Valioliigan vaarallisin. City tulee tuskin jäämään tulevalla kaudella kovinkaan monessa sarjaottelussa alle kahden maalin, sillä joukkueen hyökkäyspelistä löytyy vauhtia, taitoa ja ennen kaikkea monipuolisuutta.

Goodison Park ei ole helppo paikka yhdellekään Valioliigajoukkueelle, mutta Cityn nykyvire on niin hurja, että se pystyy tekemään tässäkin ottelussa vähintään kaksi osumaa. Odotettavissa on todella viihdyttävä sunnuntai-illan ottelu, sillä molemmat joukkueet pyrkivät pelaamaan rohkeaa ja vauhdikasta jalkapalloa.

Lue otteluennakko ja pelivihjeet...

City yli 1,5 maalia - 1,74 Marathonbet

Link to post
Share on other sites

Jalkapallo, Englannin Valioliiga KLO 15,25

West Bromwich - Chelsea Merkki: 2 Kerroin: 1,48 ( Veikkaus ) Vihje arvo: 4/5

West Bromwich +1 - Chelsea Merkki: 2 Kerroin: 2,65 ( Veikkaus ) Vihje arvo: 2,5 / 5

Chelsea:lla on pakkovoitto. Joukkue on nyt rämpinyt 2 kierrosta, nin tämä halutaan kuitata. Faktakin on, mikäli haluut pysyä ManU:n, City:n vauhdissa nii tänään on onnistuttava. Mourinho on sanonut, että haluavat olla parempia ja tällä viikolla he ovat panostaneet siihen kunnolla. WBA on toki ollut vaikea ja ilkeä vastustaja Chelsea:lle , mutta tänää se ei riitä, kun nälkäinen Mourinho piiskaa joukkueensa voittoon.

Chelsea parantaa ja panostaa huolella, jolloin yli maalin voittokaan ei ole tänään kaukana.

Link to post
Share on other sites

Jalkapallo, Espanjan La Liga KLO 21,25

Sporting Gijon +1 - Real Madrid Merkki: 2 Kerroin: 1,63 ( Veikkaus )

La Ligan avauskierros joukkueille. Madrid on monta luokkaa parempi joukkue ja voittaa tämän ottelun suurella todennäköisyydellä. Espanjassa muutenkn tasoerot ovat aika järkyttävät loppupeleissä, jolloin se ei kauheasti vaadi huipuilta, että ottavat nämä rutiini voitot. Uskon Madridin olevan valmis tänää ja ottavat sen 2-4 maalin voiton tarvittavan hyvällä esityksellä. Kerroin kattaa juuri ja juuri pelikelpoisuuden, koska kyllä rutiini esityskin takaa tarvittavat maalit.

Mikäli Real Madrid vain voittaa, nii maaliero on tarvittavan yli 1 maalin verran

Link to post
Share on other sites

TENNIS: ATP Cincinnati

Novak Djokovic - Roger Federer

Valinta: Yli 23,5 peliä

Kerroin: 1,90

Vedonlyöntitoimisto: Bet365
Alkamisaika: 20.00

- Novak Djokovic pelaa kahden viikon sisällä jo toisen Masters-turnauksen loppuottelussa, ja serbialaisen kokemat tappiot ovat olleet tälläkin kaudella hyvin harvassa

- Roger Federer ei pelannut Wimbledonin jälkeen edes Montrealissa, vaan Cincinnati on ensimmäinen kovien kenttien turnaus. Cincinnatissa sveitsiläinen ei ole hävinnyt erääkään

- Vaikka Roger Federerin ykkössyöttöprosentti ei ollut eilen Andy Murrayta vastaan korkea, hän oli todella agressiivinen, ja se on se tapa, jolla voidaan kaataa myös Novak Djokovic

- Roger Federerille jokainen Masters-turnauksen finaali on poikkeuksellisen tärkeä, koska sveitsiläisellä uran huippuvuosia ei ole edessä samalla tavalla verrattuna Novak Djokoviciin

TENNIS: WTA Cincinnati

Serena Williams - Simona Halep

Valinta: Serena Williams -1,5 erää

Kerroin: 1,82

Vedonlyöntitoimisto: Unibet
Alkamisaika: 22.00

- Serena Williams hävisi viime viikolla Torontossa yllättäen jo semifinaalivaiheessa Belinda Bencicille, mutta jälleen yhdysvaltalainen on pelannut itsensä suuren turnauksen finaaliin

- Serena Williamsin syöttötyöskentely, peruslyöntien terävyys ja tulivoima on täysin omaa luokkaansa naistenniksessä. Hänen aidot haastajat ovat hyvin vähissä

- Vaikka Simona Halep on pelaamassa erittäin vahvaa loppukesää, hän on ollut hätää kärsimässä Serena Williamsin kanssa. Toisekseen romanialainen joutui luovuttamaan Toronton finaalin kolmannessa erässä

Link to post
Share on other sites

Tee tili osallistuaksesi keskusteluun

Sinun täytyy olla jäsen jos haluat kommentoida

Tee tili

Rekisteröi uusi tili. Se on helppoa!

Tee tili

Kirjaudu

Onko sinulla jo tili? Kirjaudu tästä.

Kirjaudu nyt
  • Uusimmat viestit

    • Jalkapallo Mestareiden liiga Klo 22.00   Dortmund  -  Betis   Valinta:  X ( Tasapeli) Kerroin:  4.25 ( Paf)   Kaksi suht hyvää joukkuetta kohtaa toisensa sekä molemmilla on voittoja sekä tasureita alla.  Kierroksen yksi tasaisempia otteluita, jolloin tasapeli ei ole mikään mahdottomuus. Betis mestareiden liigassa kolme voittoa, mutta saksa on vaikea paikka pelata, jolloin tuo putki katkennee tänään, mutta pisteputki jatkuu.  Kunhan Ottelu päättyy tasan, niin tämä kohde osuu. 
    • Koripallo Euroliiga klo 21:15 Panathinaikos - Barcelona Pelivalinta: Barcelona ML Kerroin: 4,30 Novibet Panathinaikos on aloittanut Euroliigan hyvin ja onkin 9 kierroksen jälkeen sarjataulukon kärjessä. Panathinaikos on kotona erityisen hyvä joukkue, tältä kaudelta kotitilasto 6-1, joten helppo peli ei tule vierasjoukkueelle. Barcelona on aloittanut Euroliigan myös ihan hyvin ja joukkueen materiaali riittää taisteluun kärkipään joukkueita vastaan. Vierasotteluissa Barcelona ei aina ole ollut terävimmillään, mutta yllätysvalmis joukkue kuitenkin on.  Näin suuri suosikki Panathinaikos ei mielestäni ole mitä kertoimet antaa ymmärtää.
    • Koripallo Euroliiga klo 22:00 Real Madrid - Crvena Zvezda Pelivalinta: Crvena Zvezda ML Kerroin: 3,05 Novibet Crvena Zvezda on aloittanut Euroliigan vahvasti. Otteet olleet kokonaisuutena hyviä ja selviä voittoja on tullut useampia. Real aloittanut kauden myös hyvin, loukkaantumisia on ainakin Panathinaikosta vastaan, tarkemmat poissaolotiedot tätä ottelua varten selviävät vasta lähempänä. Joka tapauksessa mielestäni Crvenalle tarjottu 3,05 kerroin on liian korkea.
    • 1. Divisioona / Jalkapallo Tanska AB - Vendsyssel FF AB Draw No Bet @ 1.55 Betsson Alkaa 20:00 AB(4.) on sarjassa kotikentällään kolme ottelun voittoputkessa pitäen noissa kaikissa matseissa oman maalinsa puhtaana sekä tehden yhteensä kuusi maalia. Vendsyssel(10.) on seitsemän matsin mittaisessa voitottomassa putkessa häviten noista kolme kamppailua. AB voitti joukkueiden kaksi edellistä keskinäistä kohtaamista joista viimeisin pelattiin elokuun puolivälissä ottelun päätyttyä tuolloin maalein 0-3.
    • IEM Beijing PK: Natus Vincere - Falcons | Falcons | 1.84 (Pinnacle)
×
×
  • Create New...