Jump to content
  • kierrätysvapaita ilmaiskierroksia.png

Suomifutis + Allsvenskan 2016


Recommended Posts

Laitetaan taas tuttu blogi pystyyn. Suomifutis ja ennen kaikkea Veikkausliiga pelasi itseään viime kaudella entistä lähemmäksi sydäntä. Kausi oli todella viihdyttävä paketti ja kaiken kruunasi SJK:n yllätysmestaruus. SJK:sta voidaan toki olla montaakin mieltä; toistaiseksi seuralla on hyvin "muovinen" ulkokuori, mutta jämäkällä otteella menestystä hakevaa seuraa suomifutis todella kaipasi HJK:n rinnalle. Kilpailutilanne potkii pitkästä aikaa myös Klubia persuksille ja pakottaa helsinkiläisseuraa kehittämään itseään, jotta itsestäänselvyytenä viime kauteen asti pidetty Suomen mestaruus palaisi tutuille sijoilleen. Eiköhän niitä perinteitä synny Seinäjoellekin ajan kuluessa ja seuran kartuttaessa vuosia vyölleen. Mestaruus ja uusi komea stadion luovat hyvää hypettä myös tulevalle kaudelle sekä nottajokea että koko sarjaa ajatellen. 

No, se SJK:sta. Vihjeiden lisäksi saatan turista ihan muuten vain ajankohtaisista asioista liittyen suomifutikseen, mutta blogin pääpainona kuitenkin tipsit. Veikkausliigamatseja tulee alkavallakin kaudella katsottua ISTV:n loistavan palvelun kautta, joten sarja on tarkassa seurannassa ja uskon tämän näkyvän myös palautusprosentissa. Veikkausliigan lisäksi kakkosdivarista hyviä tuloksia viime kausilta, joten sieltä tulee poimittua kohteita myös. Länsinaapurin tasokas pääsarja Allsvenskan också seurannassa. :)

Päivittelen aikanaan tähän postaukseen tilastoja. Startataan blogi jo nyt liigacup-vihjeellä.

  • Upvote 1
Link to post
Share on other sites

Liigacup

16.00

SJK - FC Lahti 1 1.75 Veikkaus

- Finaali. Liigacup ei nauti kovinkaan suurta arvostusta oikein missään suomifutis-leirissä, mutta kun SJK ja Lahti ovat tiensä finaaliin raivanneet, on odotettavissa totinen taisto tarjolla olevasta pokaalista. Varsinkin SJK on vakuutellut motivaatiotaan tälle päivälle. Finaaliin selkeä suosikki onkin hallitseva Suomen mestari SJK. SJK menetti mestaruuskauden päätteeksi riveistään viime kaudella alisuorittaneen Cedric Gogouan ja Akseli Pelvaksen, mutta tämän pahempia menetyksiä se ei ole kokenut. Rivejä on paikkailtu mm. Eremenko jr.llä, Matej Hradeckyllä, Youness Rahimilla sekä Abdoulaye Meitellä. SJK on hyvin kilpailukykyinen jengi myös tulevalla kaudella. Lahden nippu on hyvä, mutta ei ainakaan paperilla kilpailukykyinen seinäjokisiin vertailtaessa. Finaalin kokoonpanoja katsoessa SJK on siis erittäin suuri ennakkosuosikki tähän matsiin. SJK on ollut Cup-matseissa Lahtea vahvempi, mutta Espanjan leirimatsit eivät sujuneet Kerholla samaan malliin kuin kilpaottelut. Niistä leirihöntsyistä kuitenkaan kannata sen enempää johtopäätöksiä vetää. Kerho pokkaa pytyn vakuuttavalla 2-0-voitolla.

FT: 0-0 

  • Upvote 2
Link to post
Share on other sites

Svenska Cupen

20.00

Hammarby IF - BK Häcken; Both teams to score - Yes 1.70 bet365

- Svenska Cupenissa ratkotaan finaalivastustajaa kivikovalle Malmölle. Bajen isännöi Tele2:lla BK Häckeniä, ja nämä joukkueet tuntien luvassa on viihdyttävä futiskamppailu. Häcken on tunnettu railakkaasta, hyökkäysvoittoisesta pelitavastaan höystettynä kovalla hyökkäysarsenaalilla. Viime kaudella göteborgilaiset laittoivat kuitenkin puolustustaan parempaan kuosiin ja tämä verotti omansa hyökkäyspelistä. Svenska Cupenin aiemmissa peleissä Häckenin puolustus on pitänyt hyvin, mutta myös Jeremejeff, Paulinho ja Makondele ovat löytäneet maalijyvän välittömästi kauden alkuun. Hammarby on pelannut Cup-matseissa niin ikään runsasmaalisia matseja. Osumia on nähty kumpaankin päähän ja sama tahti jatkunee tänään, vaikka panokset kovenevat kovenemistaan. Bajen ei jää kotonaan nollille ja vieraiden maalipyssyt ovat niin kovassa tikissä, että nollapelit jäävät tänään veskarien osalta vain haaveeksi.

FT: 2-3

  • Upvote 1
Link to post
Share on other sites
  • 2 weeks later...

Allsvenskan

17.00

Kalmar FF - Jönköping Södra 1 1.93 @ Pinnacle

- Kalmar FF isännöi sarjanousija Jönköping Södraa Guldfågeln Arenalla. Kotijoukkueen viime kausi meni odotuksiin nähden penkin alle, sillä se varmisti sarjapaikkansa vasta kahdella viimeisellä kierroksella. Kalmarin suurimmat muutokset ovat tapahtuneet puolustuksessa, mutta vaihtuvuus on ollut kokonaisuudessaan maltillista ja harjoituskausi sujui positiivisin merkein. Atlantic cupissa Kalmar jäi ilman pisteitä, Svenska Cupenissa KFF tippui vasta semifinaalivaiheessa. Silloin se sai vastaansa europaikasta pelaavan Malmön, mutta Kalmar onnistui laittamaan tämän kauden mestarisuosikille kohtalaisesti hanttiin. Tuloksena kuitenkin 2-3-tappio. Harjoituskausi paketoitiin 1-0-voitolla SJK:sta.

Jönköping Södra hoiti nimiinsä todella tasaisen Superettanin voittokamppailun ja lunasti paikkansa Allsvenskanista. Jönköpingissä on haaveiltu noususta jo pitkään ja kotiyleisö osaa varmasti nauttia Södran kotiotteluista. Menestystä ei ole kuitenkaan realistista odottaa, vaan Jönköllä on riittävästi tekemistä sarjapaikan uusimisessa. Seuraa ei talven aikana juurikaan vahvistettu Allsvenskan-tasoisilla pelureilla. Pahin menetys lienee Superettanin maalipörssin harjannut Fredrik Olsson, joka siirtyi Superettaniin tippuneeseen HBK:hon. Jönköpingin pre season ei mennyt lupauksia herättävästi: 6 ottelusta se voitti vain yhden, Allsvenskaniin myöskin nousseen Östersundin. Östersundin lisäksi joukkue kohtasi Allsvenskan-seuroista Göteborgin (3-1-tappio) ja Norrköpingin (1-1-tasapeli). 

Kalmar on paperilla alempaa keskikastia/häntäpäätä, mutta sarjapaikan säilymisen pitäisi hoitua ainakin selkeämmin kuin viime kaudella. Joukkueessa on muutamia kovia yksilöitä kuten Rasmus Elm ja Mikael Antonsson. Jönkön nippu on huomattavasti tasapaksumpi ja matka käynee kauden päätteksi takaisin Superettaniin. Kalmar kelpaa jännitysvetona lapulle koti- ja materiaalietu puolellaan, myös vire tuntuisi harjoitusmatsien perusteella olevan ihan kohdillaan. Ottelusta tullee tasainen ja tarkka vääntö jonka Kalmar klaaraa paremmalla viimeistelyllä. Nopeasti vilkaistuna kotijoukkue pääsee matsiin parhaallaan, Jönkön kokoonpanoa ei vielä tiedossa.

FT: 0-1

  • Upvote 1
Link to post
Share on other sites

Allsvenskan

16.00

BK Häcken - IF Elfsborg o2.5 1.85 Nordicbet

- BK Häcken ja IF Elfsborg iskevät yhteen ennakolta erittäin viihdyttävässä kamppailussa. Ottelu on nähtävissä VeikkausTV:stä. Häcken ja Elfsborg ovat hieman samantyyppisiä joukkueita, sillä kummaltakin löytyy kärjestä tulivoimaa mutta puolustuspeli jää usein heikoille kantimille. Kumpikin jengi pelaa pääsääntöisesti erittäin viihdyttäviä ja runsasmaalisia matseja, joten tälle matsille ehdoton katselusuositus. Peli aaltoilee päästä päähän ja vaarallisia paikkoja avautuu kummallekin, joten eiköhän tässä nähdä useampikin maali joukkueiden harjoitusmatsien tapaan. Varsinkin Elloksella voi olla alkukaudesta puolustuksessa kommunikaatiovirheitä vaihtuvuuden vuoksi. Häckeniltä puuttuu ykkösvahti Källqvist ja laitapakki Arkivuo, Elfsborgilta sivussa hyökkäyksestä Nilsson ja Frick. 

FT: 2-1

Link to post
Share on other sites

Allsvenskan

19.30

IFK Göteborg - BK Häcken IFKG o1.5 1.87 Unibet

- Gamla Ullevilla päästään todistamaan kauden ensimmäistä kuumaa derbyä, joka on samalla Änglarnan hemmapremiären. Katsomossa siis riittänee pöhinää. Göteborg aloitti kauden Falkenbergissa kaatamalla isännät puhtaasti 0-2. Häcken nappasi omasta kotiavauksestaan niin ikään voiton, kun Elfsborg kaatui maalein 2-1. BK Häcken joutui heti avausmatsissaan kovaan testiin, IFK taasen pääsi helpolla ja hoiti leiviskänsä odotetusti. Kotijoukkueen pitäisi olla kuitenkin kovassa kunnossa ja kokoonpanotilanne on loistava. Häckenin lähtökohdat keskiviikkoillan derbyyn ovat astetta hankalammat. Sivussa ovat ykkösvahti Källqvist, laitapuolustaja Arkivuo, hyökkääjä Jeremejeff sekä toppari Jasmin Sudic. Källqvist ja Arkivuo olivat sivussa jo lauantaina, mutta harjoituskauden toiseksi tehokkain maalinsylkijä Jeremejeff tipahti riveistä Ellos-ottelun 20. minuutilla ja Sudic kärsii pelikieltoaan. Jokainen poissaolija vaikuttaa Häckenin iskukykyyn merkittävästi. Hyökkäykseen riittää toki paikkaajia, vaikkakaan ei tasoltaan yhtä kovia kuin tulikuuma Jere. Toppari Sudicin pelikielto heikentää entisestään Häckenin epävarmaa puolustuslinjaa, sillä heiltä tippui jo ennen kauden alkua ykköstoppari Mashamaite. Tulivoimainen Göteborg tulee iskemään säälimättä Häckenin puolustusvirheisiin ja pahimmassa tapauksessa derbyvieraat joutuvat kaivamaan palloa verkosta oikein urakalla. Tätä uumoilua tukee osaltaan myös historia; Göteborg on vienyt neljä edellistä derbyä maalierolla 12:4. Änglarna klaaraa homman myös tänään. Lopputulos 4-1. Jos derbyä kiinnostaa tihrustaa niin näkyy VeikkausTV:stä, suosittelen.

FT: 1-0

  • Upvote 1
Link to post
Share on other sites

Ensimmäinen kunnon liigakierros tarjolla tälle kaudelle, joten lähdetään jännäämään matseja muutaman kohteen voimin. 

Veikkausliiga

16.00

FC Inter - FC Lahti X 3.29 Pinnacle

- FC Inter lähtee viimeiseen kauteensa Job Dragtsman alaisuudessa. Turkulaisjoukkue on tehnyt siirtomarkkinoilla nimekkäitä hankintoja, joista esiin puskevat RoPSin tukipilareihin lukeutunut Faith Friday Obilor, Lahdesta tullut maalivahti Henrik Moisander sekä Portugalin pääsarjasta naarattu Pape Habib Sow. Interin puolustus on paperilla erittäin kova; toppariparina luutivat Obilor ja Sow sekä laidoilla viilettävät Tamboura ja Aho. Puolustuslinjan yhteissävelen löytymiseen voi toki kulua aikaa jokin tovi, ja tänään kokoonpanosta puuttuu laitapuolustaja Tamboura. Samalta laidalta on sivussa Henri Lehtonen, joten täysin parhaallaan isännät eivät pääsee kautta avaamaan. Interin välttäessä pahemmat loukkaantumiset mitali on tältä kaudelta realismia. 

FC Lahti on nimetty useissa ennakoissa mitalikamppailuun. Paperilla Lahti ei ole aivan Interin tasoa, mutta joukkueessa on ehdottomasti potentiaalia. Kuhnureilla on kasassa tasapaksu nippu, josta laatua löytyy mutta ratkaisijoita huutaisi. Lahtea ei kuitenkaan voi aliarvioida, sillä oletettavaa on että useampikin pelaaja nostaa tasoa saadessaan kunnon näytönpaikan. Hyvä esimerkki tällaisesta pelaajasta on alasarjoissa hurjia maalimääriä paukuttanut Kalle Multanen. Jos Multanen pystyy käyttämään vahvuuksiaan myös pääsarjatasolla, on Lahdella asiat varsin hyvin. Toinen samantyylinen "high risk high reward" on Jasse Tuominen. Puolustuspää Lahdella on kokenut ja takuuvarma.

Äfceiden kohtaamiset ovat olleet totutusti tasaisia vääntöjä ja sellaista voi odottaa tänäänkin. Kauden avauspeli on oletettavasti normaalia varovaisempi kun kuvioita haetaan vielä uusien hankintojen kanssa. Varsinkin Interissä on tapahtunut vaihtuvuutta suhteellisen isolla kädellä, Lahdessa sen sijaan pakka on pysynyt melko mukavasti kasassa. Siitä voi laskea pientä etua vieraiden suuntaan. Myös kokoonpanotilanne on vierailla hyvä, kun sivussa ovat vain pitkäaikaispotilaat Länsitalo ja Euller. Kyllä tässä voimasuhteet menevät niin tasan että perinteinen 1-1-tasapeli haiskahtaa enemmän kuin todennäköiseltä. Harvemmin tasureita tulee painettua mutta pikkupanoksella tämä kelpaa lapulle raapaista.

FT: 1-1

 

PS Kemi (+0.5) - SJK 1 2.10 Veikkaus

- Lyhyillä perusteluilla loput kun ei tahdo aika riittää. Sarjanousija PS Kemi isännöi viime kauden mestaria SJK:ta, joten paljon kovempaa testiä ei voisi ensimmäiseen Veikkausliigamatsiin löytyä. Kyseessä siis kummallekin sarjakauden avaus. Kemi on mielenkiintoinen joukkue, joka kyllä omaa yllätyssaumansa vastustajasta riippuen Kemin ruusuntuoksuisella kotikentällä. Tasoero on selkeä SJK:lle, mutta seinäjokisten peli on hakenut vielä uomiaan viime kauden aloituksen tapaan. Maalinteko tökkii pahemman kerran, sillä SJK on jäänyt kolmessa edellisessä pelissä 90 minuutin aikana nollille. Kemillä on hyvät saumat yltää pisteensyrjään kiinni tiukalla puolustuksella ja vaarallisesti lähtevillä vastahyökkäyksillä. SJK ei pääse todellakaan helpolla sarja-avauksessaan vastustajan nimestä huolimatta. Veken markkinatoppi maistuu kupongille, tullee tippumaan piakkoin. 

FT: 0-2

E. Kemin peli pelataankin Rovaniemellä, meni itseltä täysin ohi. Hiukan syö kohteen maistuvuutta mutta tällä kertoimella pitäydytään valinnassa

Link to post
Share on other sites

Allsvenskan

16.00

Hammarby IF - Helsingborg IF (DC X2) 2 2.05 bet365

- Tele2:lla nähdään mielenkiintoinen HIF vs. HIF -välienselvittely. Todetaan historiasta heti kärkeen sen verran, että Helsingborg on vienyt seitsemän viimeisintä kohtaamista pistein 21-0. Puolet peleistä toki vuosien takaa kun Bajen tahkosi sarjaporrasta alempana, mutta viime kaudella Helsingborg voitti kotona 1-0 ja vieraissa 1-4. Helmikuussa pelattu harjoituspeli päättyi niin ikään helsingborgilaisten 0-2-voittoon. Historialla tietysti ole tämän illan pelissä juurikaan merkitystä, mutta eiköhän Helsingborg lähde itseluottamusta uhkuen jälleen yhdelle ryöstöretkelle Tukholmaan. Paperilla joukkueet painivat samassa painoluokassa ja tässä vaiheessa kumpaakin HIF:iä veikkaillaan keskikastiin. Molempien aloitus on ollut niin ikään hyvin samantapainen. Avauspelissä Hammarby pelasi 1-1-kotitasapelin Östersundia vastaan, Helsingborg tasasi pistepotin samoin lukemin Geflen vieraana. Bajen hävisi vieraspelinsä Elfsborgille 4-1 ja Helsingborg kotipelinsä Örebrolle 1-3. Kasvojenpesun paikka siis kummallakin, varsinkin Bajenilla vaativan koityleisön edessä. Jos tulosta ei ala syntymään alkaa hiljalleen paineetkin kasautua. 

Hammarby lähtee illan koitokseen niukkana suosikkina kotietu puolellaan, mutta ennakkoon ottelu on hyvin ympäripyöreä. Tällaisilla kertoimilla on helppo kääntyä vieraiden suuntaan, sillä kyllä Helsingborgille reilut 50 pinnaa saa helposti kun tasurikin riittää osumaan. Hammarbyn poissaolijoista ei tietoa kun kotisivu jumissa, Helsingborgilta sivussa Andreas Landgren, Viktor Ljung, Mikael Dahlberg, Jonathan Larsson ja Moustafa Zeidan. Lista on pitkä, mutta oikeastaan Ljungia lukuun ottamatta kukaan edellä mainituista ei ole selkeä avauksen mies. Spelaspelin listauksen mukaan isäntien epävarmoja tapauksia ovat kummatkin avauksen laitapakit Stefan Batan ja Birkir Saevarsson sekä elintärkeä laituri Kennedy Bakircioglu. Nähtäväksi jää kuka on lopulta käytettävissä ja kuka ei, mutta näillä tiedoilla myös poissaolot kääntävät vaakakuppia vieraille. 

FT: 5-1

  • Upvote 1
Link to post
Share on other sites

Maalaillaan edellinen kohde kun päästään sorvin ääreen. Tämäkin vihje lyhyin perusteluin kun puhelimella rustaillaan.

Allsvenskan 

20.00 

Malmö FF (-1.5) - GIF Sundsvall 1 1.88 Unibet

- Tasoero on valtava isäntien hyväksi. Sundsvall ei ole pärjännyt kovinkaan kummoisesti Swedbank Stadionilla ja sama trendi tullee jatkumaan. MFF on ärsytetty kun se menetti johtonsa sarjanousija J-Södran vieraana häviten siis ottelun. Giffarna ei ole tänään helpoimman mahdollisen iltapuhteen äärellä. Rosenberg ottaa isännät reppuselkään ja Malmö nappaa plakkariinsa 3-0-voiton.

FT: 1-2

  • Upvote 1
Link to post
Share on other sites

Tee tili osallistuaksesi keskusteluun

Sinun täytyy olla jäsen jos haluat kommentoida

Tee tili

Rekisteröi uusi tili. Se on helppoa!

Tee tili

Kirjaudu

Onko sinulla jo tili? Kirjaudu tästä.

Kirjaudu nyt
  • Uusimmat viestit

    • MLB klo 22:45 San Francisco Giants - Houston Astros Pelivalinta: 1.vuoropari TASAPELI Kerroin: 1,78 Epicbet Houstonilla aloittaa syöttäjänä King, joka on pelannut varsin hyvin. San Fransiscon aloittavat lyöjät eivät ole ihan kaikkein kovimpia, joten juoksut on tiukassa ottelun alussa. Giantsilla syöttäjänä Houser, joka on mielestäni tilastoja parempi syöttäjä. Tilastot eivät vakuuta tältä kaudelta, mutta kelpo syöttäjä kyseessä. Houstonin lyöjillä myös heikot tilastot Houseria vastaan. Odotan että avausvuoropari päättyy tasapeliin, todennäköisimmin 0-0 lukemiin.
    • Yleisurheilu EM moukarinheitto klo 21:45 Fantini, S - Jacobsen, K Pelivalinta: Jacobsen, K Kerroin: 2,30 Unibet Suomalaisten kanssa mitaleista tiukimmin taistelevat Fantini ja Jacobsen. Jacobsen oli hyvä karsinnoissa ja on tällä kaudella heittänyt hyviä heittoja. Omaa potentiaalia heittää finaalissa sinne 73-75m paikkeille. Fantini on parhaimmillaan myös erinomainen heittäjä, mutta ei ole tällä hetkellä aivan parhaimmillaan, josta osoituksena karsinnan varsin heikko ~70m tulos. Onnistumisella Fantinilla toki mahdollisuudet todella korkeallekin. Mielestäni Jacobsenin kerroin Fantinia vastaan on hieman liian korkea.
    • Tennis Cincinnati klo 17.00 Vukic Alexander (101.) - Blanch Darwin (221.) Vukic voittaa 1.65 (Veikkaus) Vukic kohtaa nuoren 18v ikäisen Blanch Darwinin. Vukicin kokemus kääntää ottelun hänelle ja nuori Darwin saa hakea vielä pari vuotta lisää kokemusta Challenger turnauksista, jotta voittoja alkaa tulla myös ATP tasolla. Vukic voitto lapulle, ehkä myös pelitasoitus -3.5 sopisi tähän.  
    • Tennis Cincinnati klo 18.10 Wong Coleman (92.) - Otto Virtanen (114.) Otto voittaa 1.77 (Veikkaus) Ovat kohdanneet keskenään 2 kertaa aiemmin ja Otto on voittanut molemmilla kerroilla 2-0. Otto on pelannut eilen jo ensimmäisen karsintaottelun ja voitti sen 6-3, 6-1 luvuin 64 minuutissa. Wong pelasi eilen myös oman ensimmäisen ottelunsa ja voitti luvuin 6-4, 6-2 pelin keston ollessa 86min.  Suunnilleen samanlainen rasitus molemmilla ja eiköhän molemmat ole ns. normikunnossa, joten luotetaan Oton tykkisyöttöön ja otetaan lapulle Oton voitto. Ottelun alkamisaikahan voi muuttua kuten tenniksessä usein sattuu.  
    • Esports World Cup PK: Luminosity - GamerLegion | GamerLegion | 2.10 (bet365)   PK: FUT - TYLOO | TYLOO | 2.38 (Unibet)   PK: magic - The MongolZ | magic | 2.25 (bet365)   PK: Falcons - K27 | K27 +5.5 | 1.96 (Unibet)   PK: BetBoom - FaZe | FaZe | 1.80 (Pinnacle)   PK: PARIVISION - B8 | PARIVISION -2.5 | 2.04 (Pinnacle)   PK: MIBR - Astralis | Astralis | 1.78 (Coolbet)   PK: Natus Vincere - 3DMAX | 3DMAX +5.5 | 1.89 (Unibet)   PK: Vitality - 100 Thieves | 100 Thieves +4.5 | 2.02 (Pinnacle)   PK: 9z - paiN | paiN +2.5 | 2.08 (Pinnacle)
×
×
  • Create New...