Jump to content
  • kierrätysvapaita ilmaiskierroksia.png

Recommended Posts

Amerikkalainen jalkapallo, NFL

AFC konferenssi finaali, Kansas City Chiefs vs. New England Patriots

Klo. 2.40 Su/Ma yö

Chiefs - Patriots 2/2,45 Comeon

Kansas City Chiefs näytti AFC:n divisional roundilla Indianapolis Coltsia vastaan, että eivät ole tulleet pudotuspeleihin vain olemaan siellä. Chiefs otti moneen vuoteen ensimmäisen voittonsa pudotuspeleissä ja etenkin kotikentällä. Päävalmentaja Andy Reidin luoma pelisuunnitelma toimi täydellisesti. QB Patrick Mahomes johdatti joukkonsa 31 pisteeseen ja puolustus piti Coltsin QB Andrew Luckin läpi pelin lukossa, joten vieraat jäivät 13 pisteeseen.

Nyt läpi kauden epävakaisesti toiminut Chiefs puolustus joutuu erilaiseen testiin, kun vastaan tulee kone johtaa Tom Brady. 

Odotin henkilökohtaisesti, että New England Patriots saisi kotikentällään edes jonkinlaisen haasteen Los Angeles Chargersilta, mutta toisin kävi. Latureista katkesi hihna jo ennen alkujaan ja peli oli silkkaa dominanssia Patriotsilta. Joukkue voitti lopulta ottelun 48-28 johdettuaa peliä tauolla jo 35-7. Chargers lähti otteluun mielenkiintoisella pelisuunnitelmalla, sillä joukkue ei tuonut puolustusta kentälle lainkaan ja yrittivät näin yllättää kotijoukkueen. Siinä sitten kaikki voivatkin jo arvata, että äärimmilleen viritetty koneisto onkin sitten ihmeissään, kun saa poikkeuksellisen rauhassa operoida. Esimerkiksi Julian Edelman juhli hyökkäyksessä ottamalla yhdeksän koppia ja etenemällä 151 jaardia. Juoksupelissä tulokas RB Sony Michel paukutti kolme touchdownia ja yhteensä 129 jaardia 24:llä kosketuksella palloon, joten jos näin Chiefs antaa Patriotsin myllertää niin huonosti käy.

Ottelussa kohtaa AFC:n kaksi ehdotonta huippujoukkuetta. Parhaat ovat raivanneet tiensä finaaliin joista toinen jatkaa kohti Super Bowlia, joka pelataan Atlantassa. Reid vastaan Bill Belichick on iso taistelupari. Kaksikko kohtasi vuoden 2005 Super Bowlissa. Tuolloin vastakkain pelasivat Philadelphia Eagles ja New England Patriots. Patriots voitti. Ja saman kaavan toistumiseen uskotaan tälläkin kertaa. Vaikka Chiefs on todella hyvä ja etenkin hyökkäyksessä paljon variaatioita, niin kokonaisuudessaan Patriots on laadukkaampi joukkue ja tuolla kertoimella sitä vaan täytyy pelata voittajaksi.

Link to post
Share on other sites

Amerikkalainen jalkapallo, NFL

NFC konferenssi finaali, New Orleans Saints vs. Los Angeles Rams

Klo. 22.05

Saints - Rams (+3,5) 1/2,10 Coolbet

New Orleans Saints on päävalmentaja Sean Peytonin alaisuudessa ollut pudotuspeleissä voittamaton kotikentällä. Viime viikolla ensimmäinen tappio oli todella lähellä, sillä Philadelphia Eagles karkasi heti ottelun alussa QB Drew Breesin heittämän interceptionin ja oman pitkän driven myötä 0-14 -johtoon, mutta Saints sai omat mahdollisuutensa vielä ja käänsi lopulta ottelun voittaen lukemin 20-14. Eaglesilla oli hyvä drive ottelun viimeisillä minuuteilla käynnissä, mutta ottelu päättyi hallitsevan mestarin kannalta karmaisevasti, kun QB Nick Folesin heitto painui tähti WR Alshon Jefferyn käsien välistä suoraan Saints CB Marshon Lattimoren käsiin, joka otti ottelun toisen interceptionin ratkaisten pelin.

Vaikeasta alusta huolimatta Saints oli divisional roundin pelissään äärettömän laadukas koneiden lähdettyä käyntiin. Peytonin luoma pelisuunnitelma toimi ja joukkue löysi väylät hyvin pelanneen Eagles puolustuksen murtamiseen. Ainoa paha takaisku tuli Saintsin puolustuksen linjaan, kun Sheldon Rankins katkaisi akillesjänteensä ja joutui näin loppukaudeksi sivuun. Se on iso takaisku ajatellen tätäkin ottelua, sillä Rankinsin luoma paine vastustajan pelinrakentajaan on ainutlaatuista.

Los Angeles Rams oli kotiottelussaan Dallas Cowboysia vastaan riittävän hyvä. Rams voitti pelin 30-22 -lukemin. Kotijoukkue johti ottelua puoliajalla jo 20-7, mutta Cowboys viritti ihan oivan kirin, mutta se ei aivan kantanut maaliin asti. Ramsin pelissä huomioitava seikka oli se, että loppukaudesta vapailta markkinoilta signattu RB C.J. Anderson sai kantaa palloa enemmän, mitä tähti RB Todd Gurley. Anderson sai ottelussa 23 kosketusta keräten näillä 123 jaardia ja yhteensä kaksi touchdownia. Gurley sai nauttia pallosta vain 16 kosketuksen verran, mutta eteni siitä huolimatta 115 jaardia tehden yhden touchdownin. Tästä voimme epäillä, että Gurleyn vaivat ovat olleet oikeasti aika vakavia, sillä häntä ei turhaan säästellä. Mutta kahden loistavan running backin tuominen Saintsia vastaan tuottaa kotijoukkueen pelisuunnitelman laatimiseen ongelmia.

NFC:n kaksi tähtisikermää kohtasivat runkosarjassa kertaalleen ja tuo ottelu oli varmastikin pelin kokonaiselta tasoltaan laadukkaan koko 17 viikkoisen rupeaman aikana. Saints voitti ottelun 45-35 -lukemin johdettuaan tauolla jo 35-17. Tähti RB Alvin Kamara merkkautti ensimmäiselle puoliajalle kolme touchdownia tuolloin. Samankaltaista pistetehtailua ei ole tällä kertaa luvassa, mutta hieno peli varmastikin. Saints on joukkueista vielä laadukkaampi ja kotisaldo tuo tarvittavan edun tähän pariin. Saints voittaa, mutta ei isosti. Neljän pisteen marginaali on riittävä.

Link to post
Share on other sites

Ampumahiihto, naisten yhteislähtö

Top 6 Finish, Kaisa Mäkäräinen, No, bet365, @2.00

Klo: 15:40

 

Mäkäräisellä on nyt takana kuusi kilpailua peräkkäin ilman sijoitusta kahdenkymmenen parhaan joukkoon. Hänellä ei ole moneen vuoteen ollut näin huonoa putkea ja vähän huolestuttavalta alkaa jo vaikuttaa maaliskuun MM-kisoja ajatellen. Torstain sprintissä tuli vain kaksi sakkoa, mikä oli pieni pilkahdus paremmasta. Nyt on kuitenkin taas neljän ammunnan kisa luvassa eikä vieläkään löydy luottoa siihen, että suomalaisen ampumavire osuisi tarpeeksi hyvin kohdalleen, että tuloksena olisi sijoitus näin korkealle. Valitettavasti betsien suhteen jatkan siis edelleen jinxauslinjalla.

  • Tykkäys 2
  • Kiitos 1
Link to post
Share on other sites

Yhdistetty klo 11:00

Johannes Rydzek - Vinzenz Geiger

Pelivalinta: Johannes Rydzek

Kerroin: 1,75 Coolbet

Rydzek ja Geiger ovat ladulla tasaväkisiä, mutta mäessä Rydzek on esittänyt parempia hyppyjä Chaux-Neuvessa. 

Rydzek on hyvä mäkimies, vaikka tänä viikonloppuna kisahypyt eivät ole onnistuneet parhaalla mahdollisella tavalla.

Geiger on myös parhaimmillaan hyvä mäkiosuudella, mutta tänä viikonloppuna hyppyvire ollut todella pahasti kateissa. 

Päivän kisassa hypätään kaksi kertaa, jonka jälkeen 15km hiihto. Pidempi hiihtomatka sopii Rydzekille paremmin ja uskon Rydzekin saavan jo mäkiosuudella eroa Geigeriin, joten Rydzekin kuuluu olla tässä parissa selkeä suosikki. 

Link to post
Share on other sites

NHL

prime time 22:00

islanders - ducks 

pelivalinta: islanders @ 1.95 nordicbet

ducks pelasi eilen primessä devilsiä vastaan ja voitti ottelun 2-3, mielestäni ottelu oli varsin heikko tasoltaan.

Nyt Ducksilla on sitten kovempi paikka edessään kuin eilen ja Islanders ei varmasti tule antamaan kotonaan mitään ilmaiseksi.

Islanders on taitava luisteluvoimainen joukkue joka viimeistelee otteluissa keskimäärin reilun kolmen maalin keskiarvolla. Islanders on myös itäisen konferenssin kuntopuntarin kärjessä, viidestä pelistä 8p maalierolla 14:5.

Ducks on läntisen konferenssin kuntopuntarin 9 paras joukkue, viidestä pelistä 5p maalierolla 14:16.

Ducks on voittanut kaksi edellistä otteluaan, mutta oli tätä ennen peräti 12 ottelun tappioputkessa. Ducks on läntisessä konferensissa sijalla kahdeksan 51p

Islanders on voittanut 20 viime pelistään peräti 16 ja on itäisen konferenssin kolmanneksi paras joukkue 60p

Islandersin pitäisi tämä ottelu hoitaa sillä ducksien  peli ei kummoista ole viime aikoina tarjoillut,  kun taas puolestaa islanders on esittänyt vahvoja otteita illasta  toiseen. Islandersin voitto suurella erolla on myös tässä ottelussa mahdollinen, mutta lähden maltillisesti hakemaan suoraa voittoa.

 

 

  • Kiitos 1
Link to post
Share on other sites

Miesten mäkihypyn maailmancup Zakopane HS140

Top3 Stefan Kraft kerroin 1.75@coolbet

Tässä tarjotaan mainiota kerrointa itävaltalaiselle. Muualla kertoimet pyörivät 1.60 pinnassa. Itävaltalainen on vaisun alkukauden jälkeen noussut mainioon iskuun. viimeisten MC kilpailujen tulokset 2,4,3,2. Zakopanen karsinnassa mies oli neljäs häviten vain kymmenyksen kolmannelle Zajcille ja 2pistettä kakkossijaan. Eilen joukkuemäessä mainiot 137 ja 141metrin hypyt. Toisella oli neljännen kierroksen paras, toisella toisiksi paras. Molemmat hypyt kaikki hyppääjät ja kierrokset mukaanlukien kisan toisiksi paras ja kahdeksanneksi paras hyppy. Erittäin hyvää suorittamista siis myös Zakopanesss jo tältä viikonlopulta ja kun varmuus hyppäämiseen on nyt löytynyt niik täytyy tuollaisella toppikertoimella podiumia ehdottomasti pelata.

 

OIKEIN

  • Tykkäys 1
Link to post
Share on other sites

Tee tili osallistuaksesi keskusteluun

Sinun täytyy olla jäsen jos haluat kommentoida

Tee tili

Rekisteröi uusi tili. Se on helppoa!

Tee tili

Kirjaudu

Onko sinulla jo tili? Kirjaudu tästä.

Kirjaudu nyt
  • Uusimmat viestit

    • Jääkiekko:Tsekin EHT klo.17:00 Tsekki - Sveitsi 2.erä Tsekki @2.21 Marathonbet Tsekeissä pelattavassa turnauksessa Tsekki on tämän ottelun suosikki ja oteteen sille 2.erän voittoa testiin. Tsekit voitti Suomen avauksessaan ja hävisi Ruotsille.Sveitsi on puolestaan hävinnyt molemmat ottelunsa.Uskoisin Tsekkien haluavan päättävän oman EHT turnauksesnsa voittoon ja siihen Sveitsi vastustajan on sopiva. Suomea vastaan Sveitsi oli helisemässä,mutta paransi loppua kohden,ehken Suomen pienen löysäilyn avustuksella.Kotiyleisö tässä vaatii voittoa ja siihen Tsekeillä on hyvät mahdollisuudet.Tsekit voitti 2.erän Suomea sekä Ruotsia vastaan niin mikseipä se 2.erän voitto myös Sveitsiä vastaan tulisi 1.erän lämmittelyn jälkeen.
    • EHT 17:00 Tsekki - Sveitsi  Valinta: Tsekki (60min) / 1,96 @ Veikkaus Veikkaukselta selkeä markkinatoppi tähän peliin, kun muualla kerroin pyörii 1,80 molemmin puolin. Yllä käytiinkin jo läpi joukkueiden matka turnauksessa tähän saakka. Tsekki on ollut EHT:ssä kahdessa ottelussa 5-3 ja 4-0 parempi. Nyt se pelaa kotiturnauksessaan kunniastaan ja saa varmast fanaattisen Tsekkiyleisön tuen. Sveitsi on aika lähelle täydellä MM rivistöllä matkassa, eikä ole helppo pala purtavaksi, mutta ottaen huomioon tämän kauden historian ja tämän turnauksen menestyksen lähes kahden kerroin kotiyleisön edessä pelaavalle Tsekille maistuu kyllä. 
    • EHT 13:00 Ruotsi - Suomi Valinta: Yli 5.5 maalia / 2,23 @ Unibet Kovassa vireessä ollut Ruotsi hakee puhtaalla pelillä turnauksen voittoa. Se voitti Tsekin 4-2 ja Sveitsin peräti 8-1. Suomi nuiji Sveitsiä myös ottaen 5-0 johdon, mutta Sveitsi lopulta sai kaunisteltua numerot 5-3. Tsekille Suomi hävisi niukasti 3-2. Suomi ja Ruotsi ovat kohdanneet kolmeen kertaan tällä kaudella ja näissä on tullut 6,6 ja 5 maalia. Suomen peli ei ole ihan yhtä keskialueträppipainotteiselta tuntunut ja se on johtanut pieniin maalimäärän kasvuihin. Nyt on myös viimeinen paikka antaa näyttökä kisapaikkaa varten, joten varmasti esiinnousuja haetaan myös pienellä riskillä. Omin silmin tämä kohte on coinflip ja sille 2,23 on erinomainen kerroin. 
    • MLB klo 20:40 Miami Marlins - Philadelphia Phillies Pelivalinta: Yli 7,5 juoksua Kerroin: 1,76 Coolbet Molemmilla joukkueilla aloittaa varsin heikot syöttäjät tässä matsissa, ainakin tämän hetken tiedon mukaan. Luzardo Philliesillä, sekä Paddack Marlinsilla. Molemmilla joukkueilla on ihan kohtalaisia lyöjiä rosterissa. Syöttäjien heikkouden uskon näkyvän ottelussa, jonka vuoksi pidän todennäköisenä, että ottelussa nähdään vähintään 8 juoksua.
    • Snooker MM-finaali klo 15:00 Murphy, S - Yize, W Pelivalinta: Murphy, S -3,5 freimiä Kerroin: 3,40 Unibet Kertoimien puolesta lähtökohdat finaaliin hyvin tasaiset. Pidän kuitenkin itse Murphyä niukkana ennakkosuosikkina. Murphy kaatoi eilen vakuuttavalla esityksellä Higginsin, Yize kaatoi puolestaan Allenin, vaikka Allenillä oli muutamia loistavia paikkoja otteluvoittoon. Finaali pelataan 18 freimivoittoon, joten pitkästä ottelusta kyse. Murphyn peli on ollut kokonaisuutena vakuuttavaa ja lukemat olisi useissa otteluissa voinut olla vieläkin selkeämpiä, jos Murphy olisi hyvistä asemista saanut parempia breikkejä. Murphyn -3,5 freimin tasoituksesta mielestäni tarjolla hyvää kerrointa.
×
×
  • Create New...