Jump to content
  • kierrätysvapaita ilmaiskierroksia.png

Recommended Posts

Jalkapallo, EURO 2020 karsinnat:

Pohjois-Makedonia - Slovenia

KLO: 21:45

 

Karsintapelit vuoden 2020 jalkapallon EM-kisoihin jatkuvat jälleen tänään. Illan toisessa G-lohkon ottelussa vastakkain asettuu Pohjois-Makedonia ja Slovenia. 

 Monessa Euro-karsinta lohkossa on erittäin jännittävät tilanteet, eikä lohko G tuo poikkeusta. Lohkoa johtaa 13 pistettä kerännyt Puola, toisena on Slovenia 11 pisteellä. Takana tulee vielä Itävalta 10 pisteellä, Pohjois-Makedonia 8 pisteellä ja Israel 8 pisteellä. Kaikilla siis potentiaaliset mahdollisuudet kisoihin lohkon hännipäätä pitelevää Latviaa lukuunottamatta.

Slovenia ja Pohjois-Makedonia kohtasivat viime kerralla karsinnoiden merkeissä maaliskuussa. Silloin pisteet tasattiin Slovenian kotikentillä, ja ottelui päättyi 1-1. Tänään todella tärkeä ottelu kummallekin joukkueelle. Slovenia lähtee otteluun kuitenkin pienoisena ennakkosuosikkina. Uskon että tänään taistellaan pisteistä loppuun saakka, eikä kumpikaan joukkue tule viemään pisteitä helpolla.

Slovenialla löytyy kuitenkin hieman laadukkaampi joukkue, esiin voisi nostaa laadukkaan maalivahtiosaston, sillä palloja Slovenian maalilla torjuu Atletico Madridin ykkösmaalivahti Jan Oblak. 

Slovenia on tällä hetkellä kolmen ottelun voittoputkessa. Uskoa joukkueelle varmasti toi myös voitto lohkon ennakkosuosikki Puolasta syyskuussa pelatussa ottelussa. Uskon, että hurmos jatkuu tänään ja joukkue jatkaa kulkua kohti EM-kisoja. Otetaan lapulle siis Slovenian voittoa. 

VIHJE: Slovenia @2.30 (bet365)

Vihje osuu, kunhan vierasjoukkue Slovenia voittaa ottelun. 

 

 

Link to post
Share on other sites

NHL

New Jersey Devils-Edmonton Oilers

Oilers ML 2.07/Unibet

klo 02.00

Viime yönä Devils kävi ottamassa Philadelphialta komein 4-0-lukemin nokkaan, ja alkukausi on ollut melkoisen vaikea. Oilers taas on aloittanut kauden kolmella voitolla, ja varsinkin joukkueen tähtipelaajat McDavid ja Draisaitl ovat kantaneet isosti vastuuta. Öljymiehet tulevat otteluun paremmin levänneenä, eikä Devilsinäkin tunnettu roskakoripalo taida ottaa laantuakseen.

Yli kahden kertoimella vierasjoukkueen voitto viimeistään jatkoajalla tai voittomaalikilpailussa kiinni.

  • Tykkäys 1
Link to post
Share on other sites

Jääkiekko, NHL

Pittsburgh Penguins - Anaheim Ducks

Vihje: Anaheim Ducks tekee ottelun ensimmäisen maalin ja voittaa varsinaisella peliajalla

Kerroin: 3.75

Vedonlyöntitoimisto: Unibet

Alkamisaika: 02:00

- Änärissä Penguins isännöi Ducksia.

- Penguinsin kausi lähtenyt käyntiin yhdellä voitolla ja kahdella tappiolla. 

- Penguinsilla loukkaantumis huolia jotka ovat vaikuttaneet oleellisesti joukkueen peliesityksiin.

- Ducks on pelannut erinomaisesti puolustuksen osalta ja Gibson ollut viimeisenä lukkona

- Ducks on myös saanut onnistumisia hyökkäyspäässä ja joukkue onkin ollut terveenä ja tärkeitä pelaajia on saatu pidettyä kokoonpanossa

- Ducks on aloittanut kauden kolmella varsinaisen peliajan voitolla peräkkäin vain 3 kertaa seurahistoriansa aikana, nyt on hyvä sauma ottaa neljäs peräkkäin voitto varsinaisella peliajalla, Murray ei ole ollut kovinkaan erikoinen Penguinsin maalissa ja joukkue on siipirikkoinen, tähän pystyy hyvin kauden aloittanut Ducks iskemään kiiinni joka tulee otteluun kovaa päälle hyvällä momentumilla ja vahvalla itseluottamuksella. eiköhän sieltä vieraille tule ottelun avausmaali ja sitä kautta pystytään hallitsemaan ottelun tapahtumia ja varsinaisella Ducks lauma voiton nappaa.

Link to post
Share on other sites

NHL. 

Toronto Maple Leafs - Tampa Bay Lighting

valinta, tekee vähintään 2 pistettä - varsinainen peliaika. 

Matthews Auston. kertoimella 3 Unibet.

alkamisaika: 02.00

 

Yön yksi miellenkiintosimmista peleistä, jossa joukkueet lähtevät kumpikin kaksi peliä tappioita alla ja toisella on edessä orastava tappioputki!

 

Auston Matthews ja Toronto on pelannut tähän mennessä neljä peliä ja Matthews on tehnyt noissa peleissä viisi maalia ja syöttöpisteet on vielä avaamatta! Tuo tarkoittaa siis 1.25 pistettä ottelua kohden.

Matthews jäi edellisessä pelissä ilman tehopisteitä, mutta kentällä ollessa oli alati vaarallinen ja lähes 20 minuutin peliajalla ja kolmella laukauksella maalia kohti, toisena päivänä olisi voinut tulla piste tai pari.

 

Matthews on lyhyellä urallaan soittanut olevansa kärki vauraus paikkojen arvoinen pelaaja ja 216 NHL pelissä on syntynyt 116+94 tehopistettä, eli 0.97 tehopistettä ottelua kohden. Etenkin Matthewsin maalinteko taito näkyy kertoimissa ja Matthews saa tähänkin peliin ainoastaan alle kahden kerrointa.

 

Kauden ensimmäiset pelit on yleensä hieman hakemista joukkueilla ja välillä saatetaan nähdä todella runsas maalisiakin pelejä ja tässäkin siihen on mahdollisuus, kun molemmilta löytyy hyökkäys osaamista runsain mitoin ja suurena yllätyksenä ei tulisi, vaikka Auston Matthews tekisi tässä useamman pisteen.

 

Pelionnea.

Link to post
Share on other sites

NHL. 

Winnipeg Jets - Minnesota Wild

valinta, vierasjoukkueen maalit yhteensä - 1. erä 0 0.5 kertoimella 1.65 Unibet.

alkamisaika: 03.00

 

Jets palaa neljän pelatun kierroksen jälkeen Manitobaan avaamaan kotipelit!

Vieraskiertueelta se selvisi vähintäänkin kelvollisesti, kun tuloksena oli kaksi voittoa.

Kauden kotivaus varmasti tuo ylimääräistä latausta Jetsien peliin, mutta ohuella puolustuksella tuo voi hyvinkin koitua vaarallisina paikkoina Minnesotalle ja en olisi yllättynyt, jos Wild katkaisisi tässä puolen ottelun kuivan jakson maaleissa ja Jetseiltä katkeaisi lähes ottelun pituinen nolla putki ensimmäiseen erään.

 

Pelionnea!

Link to post
Share on other sites

Tee tili osallistuaksesi keskusteluun

Sinun täytyy olla jäsen jos haluat kommentoida

Tee tili

Rekisteröi uusi tili. Se on helppoa!

Tee tili

Kirjaudu

Onko sinulla jo tili? Kirjaudu tästä.

Kirjaudu nyt
  • Uusimmat viestit

    • Snooker Scottish Open karsinta klo 21:00 Lines, O - Carty, A Pelivalinta: Carty, A Kerroin: 2,45 Epicbet Carty on ollut tällä kaudella ihan kelpo vireessä karsintaotteluissa. Hyviä voittoja tullut useampia ja on hyvin taistellut muutoinkin otteluissa. Lines ei ole esittänyt mitään erityisen hyviä otteita. Muutamia selkeitä voittoja tullut ennakkoon heikkotasoisia pelaajia vastaan ja muutama yllättäväkin tappio. Odotan tästä tasaista matsia ja en yllättyisi lainkaan vaikka Carty poistuisi areenalta voittajana.
    • Jalkapallo:Portugali U23 League klo.19:00 Academico Viseu U23 — Estoril U23 btts @1.58 Unibet Molempien maalia kokeiluun tähän kohtaamiseen. Molempien joukkueiden otteluissa ei olla maaleitta säästytty.Molemille niitä on tehty 9.Academico Viseu on tehny 13 ja Estoril 12 ja sillä on 1 ottelu vähemmän pelattuna. Academico Viseun 5:ssä edellisessä on molemmat tehny maalin.Vielä sarjassa tappioitta pelaavan Estorilin tähänmennessä kaikissa 5:ssä pelissä on molemmilta joukkueilta maali saatu. Viseulla on nyt 2 pelii ilman voittoa ja tulokset niistä on 2-2 ja 1-3.Puolestaan Estorilin 2 edellistä päätynyt lukemiin 4-2 ja 2-2. Kertoimella ei paljoo juhlita,mutta osumalla kenties voi juhlia.  
    • Jääkiekko:Ruotsi SHL klo.20:00 Rögle - Djurgårdens Calle Själlin tekee pisteen(mukaanlukien JA) @2.05 Coolbet SHL kiekosta Själlin pojoa testiin. 1.kierros on pelattu.Molemmat hävisi avausottelunsa.Rögle hävisi vieraissa 4-2 Luleålle ja Djurgården hävisi kotonaan 0-3 Björklövenille. Rögle tässä lähempänä voittoa on,etenkin jos Djurgårdenin tehottomuus jatkuu.Kauden ekavoitto olisi mukava ja Rögle sitä kotikentällään kovemmin halajaa. Röglen pakki Calle Själlin kuului viimekaudella joukueensa parhaimpiin pelaajiin ja olikin Röglen paras syöttelijä.Avauskierroksella Själlin jäi pisteittä,mutta nyt siihen kauden pistetilin avaamisen on hyvät mahdollisuudet. Yli 2.0 kerrointa on tarjolla mm.unkalla sekä Coolbetillä.Kävin vielä vertailemassa Norkan tarjousta niin se oli 1.44 eli eipä tartte miettiä mistä ottaa.  
    • EFL Trophy / Jalkapallo Englanti Walsall - Stevenage Stevenage AH 0 @ 1.82 Pinnacle Alkaa 21:00 Ykkösliigassa sijalla 11. tällä hetkellä oleva Stevenage pelaa muutoksen vuoksi seuraavan sarjaottelunsa vasta 10. lokakuuta joten tänään ei luultavasti turhaan lepuutella pelaajia  ja joukkue lähtenee tähän matsiin parhaalla  mahdollisella kokoonpanollansa. Stevenage selvisi näissä kinkereissä lohkovaiheesta jatkoon neljästi viimeisen viiden vuoden aikana. Kakkosliigassa tappiottomasti tällä kaudella pelannut Walsallilla on vieraspeli tulevana lauantaina jota silmälläpitäen joukkue saattaa säästellä tänään avainpelaajiaan. Ottelusta on odotettavissa tasainen vääntö josta Stevenage tulee puristamaan voiton viime minuuttien maalilla. 1-6
    • Liiga / Jääkiekko Jokerit - Pelicans Pelicans Yli 2.5 Maalia @ 1.73 Unibet Alkaa 18:30 Jokerit(17.) kyntää syvässä suossa sillä joukkueella on kasassa viiden pelatun matsin jälkeen yksi piste. Joukkueen kokoonpanossa nähdään tänään massiivisia muutoksia joukkueen "tähtipelaajien" puolustaja Matthew Caiton ja hyökkääjä Maxime Fortierin ollessa penkitettynä ottelusta. Myös puolustaja Valtteri Pulli on sivussa. Muutoksilla koetetaan selvästi herätellä surkeasti kauden alottanutta joukkuetta mutta puolustuspäässä tullaan varmasti näkemään tänään kommunikaatiovirheitä ja ylimääräistä mailanpuristamista. Joukkueen maalivahtipeli on myös melkoinen kysymysmerkki . Hätäapuna joukkueen veräjänvartijaksi pestattu konkarivahti Tomi Karhunen sai poimia lauantaina kiekon selkänsä takaa kuusi kertaa Tapparan(12.) voitettua ottelun maalein 0-6. Karhunen aloitaa tänään maalilla. Pelicans(7.) tulee kurittamaan  pakka levällään olevaa Jokereita tehden vähintään kolme maalia. 3-0  
×
×
  • Create New...