Jump to content
  • kierrätysvapaita ilmaiskierroksia.png

Recommended Posts

Salibandy, Divari: Playoffs, 3. Puolivälierä

LNM - Rangers

KLO: 19:00

Mielenkiintoisista asemista Divarin ratkaiseviin puolivälieräotteluihin. LNM-Rangers sarjassa on nähty kaksi aikalailla erilaista ottelua. Ensimmäinen ottelu LNM:n kotiluolassa päättyi lopulta Rangersin 4-6 voittoon. LNM johti ottelua jo 3-1 ensimmäisessä erässä, mutta vieraiden Samuli Alaluusua oli pitelemätön, joka johdatti vieraat lopulta hattutempullaan ryöstövoittoon. Sunnuntaina pelattiin puolestaan Kirkkonummen pommarilla, jossa sisuuntunut LNM vei pelin tahteja aikalailla alusta loppuun. LNM oli pelissä selvästi parempi, ja se pystyi löytämään Rangersin heikkoudet. Loppulukemat vieraiden hyväksi 2-8.

Kolmanteen otteluun mielenkiintoiset lähtökohdat. Kotietu on Niittomiehille varmasti valtaisa, sillä Rangers joutuu viettämään bussissa aikaa ennen kun pelipaikoille päästään. Kokonaisuutena Niittarit lähti sarjaan suurena ennakkosuosikkina ja syystäkin. Viime kauden Divarin runkosarjan voittaja Rangers sijoittui tällä kaudella vasta sijalle seitsemän, eikä se ollut tällä kaudella pystynyt pelaaman yhtä hyvin verrattuna viime kauden esityksiin. LNM:n runkosarja oli huomattavasti parempi, ja se sijoittui lopulta sijalle 4. 

 LNM:n kotietu, ja selvästi parempi pelaajamateriaali tuo minun papereissa Niittarit välieriin. Mikäli LNM saa samanlaisen tuntuman peliin kuin sarjan toisessa ottelussa, ei pitäisi vieraille jäädä juurikaan saumaa. Lähdetään siis hakemaan kotijoukkueen voittoa lapulle.

VIHJE: LNM @1.80 (Nordicbet)

Vihje osuu, mikäli kotijoukkue LNM voittaa ottelun varsinaisella peliajalla. 

Link to post
Share on other sites

Mestarien Liiga: 22:00
Valencia - Atalanta

Valinta: Atalanta @ 2,44  Coolbet

Analyysit ja ajatukset:
Molemmat joukkueet ovat onnistuneet voittamaan pelaamistaan otteluistaan n. 43%.
Atalanta tekee maaleja keskimääräisesti per peli n. 3.57
Valencia taas n. 3.00 maalia.

Ottelu tulee olemaan runsas maalinen ja uskon että Atalanta onnistuu kaappaamaan tässäkin voiton kotijoukkueelta. 

Link to post
Share on other sites

NHL.

Detroit Red Wings - Carolina Hurricanes

valinta, Carolina Hurricanes - 1 kertoimella 2.07 PAF

alkamisaika: 01.30

 

Detroitin kausi on ollut todella synkeä. Se on 70 ottelussa kerännyt 39 pistettä ja tehnyt maaleja ainoastaan 143 ja päästettyjä on peräti 262 joten maalit on 119 maalin verran pakkasella! Luvut on aivan omissa luokissaan muihin nähden. Odotinkin, että Detroit tulee keräämään joitain jämä pisteitä juurikin kotona loppu kaudesta ja tällä hetkellä sillä on peräti kaksi voittoa juurikin kotona, mutta on hyvin luultavaa, että tuo suonenveto tulee päätöksen ensi yönä, kun Carolina Hurricanes asettuu sitä vastaan.

 

Carolina Hurricanes otti kreivin aikaan kaksi tärkeää voittoa kahdesta edellisestä pelistä pudotuspelejä ajatellen, koska myös Itäisessä konferenssissa pudotuspeleihin paikat on todella monella vielä auki ja Carolina Hurricanes on yksi noista joukkueista. Carolina on 67 ottelussa tehnyt 217 maalia ja sille ollaan tehty 191 eli maalit on plussalla 26 maalin verran. Eli Detroitilla on maalierossa matkaa Carolinaan käsittämättömät 145 maalia, joka on ottelua kohden reilu kaksi maalia Carolinalle keskimäärin.

 

Carolina Hurricanes on sarjan eliittiä maalipaikkojen luonnissa Teräväisen ja Ahon johdolla ja ensi yönä vastaan asettuu yksi sarjan heikoimmista puolustuksista ja vimmatusti kevään karkeloihin hamuava Carolina tulee hyvin suurella todennäköisyydellä ottamaan tästä pisteet matkaan ja tasoitusveto tässä kohtaa kelpaa. 25 edellisestä vieraspelistä Carolina on voittanut varsinaisella peliajalla 11 ottelua, joista 10 on toteutunut yli maalin erolla ja ensi yönä se tulee hyvin luultavasti lisäämään tuohon tilastoon yhden lisää.

 

Pelionnea!

Edited by Kalastaja
Muokattu asua, kun jostain syystä laittoi ekana kaikki pötköön.
Link to post
Share on other sites

SHL. 

Skellefteå - Växjö

valinta, Skellefteå kertoimella 1.77 PAF

alkamisaika: 20.00

Ruotsin pääsarjatason jääkiekkoa ja tässä kotijoukkueen kelkkaan voisi lähteä muutenkin, mutta sarjataulukon tilanne vielä puoltaa kotia tässä.

 

Skellefteå tulee jatkamaan pudotuspeleihin. Se on sarja kakkonen, mutta häviämällä loput kaksi ottelua, se voisi jopa menettää kotiedun, kun viidentenä oleva HV-71 on ainoastaan kolme pistettä sitä perässä.

 

Växjö tulee myös jatkamaan kevättä, mutta ns. sääli pudotuspeleissä ja sen tilanne on selkeästi stabiilimpi, kun sijoitus tulee olemaan 10 kävi sillä itsellä tai muilla miten vain lopuissa  otteluissa.

 

Joukkueet ovat kohdanneet kauden aikana kolme kertaa ja jokaisella kerralla vieraat on poistunut kaukalosta voittajana ja kaksi kertaa noista on mennyt Skellefteålle ja tänään se tulee ottamaan kauden kolmannen voiton Växjöstä ja ensimmäisen kotivoiton näiden joukkueiden välisissä kamppailuissa tällä kaudella.

 

Pelionnea!

  • Tykkäys 1
Link to post
Share on other sites

Tee tili osallistuaksesi keskusteluun

Sinun täytyy olla jäsen jos haluat kommentoida

Tee tili

Rekisteröi uusi tili. Se on helppoa!

Tee tili

Kirjaudu

Onko sinulla jo tili? Kirjaudu tästä.

Kirjaudu nyt
  • Uusimmat viestit

    • League Two / Jalkapallo Englanti Bromley - Walsall Molemmat joukkueet tekevät maalin: Kyllä  @ 1.82 Coolbet Alkaa 17:00 Joukkueet ovat kohdanneet toisensa historiansa aikana kolme kertaa ja noissa jokaisessa kamppailussa nähtiin molempien joukkueiden maali. Edellinen viime marraskuun lopussa pelattu matsi päättyi Walsallin(12.) voittoon maalein 3-1 Bromley(2.) teki vähintään yhden maalin seitsemässätoista viimeisestä yhdeksästätoista kotiottelustaan. Walsall teki vähintään yhden maalin neljässä edellisessä vierasmatsissaan.
    • Samaa mieltä @Vedonlyönninammattilainen kanssa Snooker ottelusta. Nimeomaan näihin viimeisiin sessioihin lähdettäessä kokemuksesta valtavasti hyötyä ja näen myös Allenin pienenä suosikkina tuohon matsiin👍 ITF Tennis naiset Nakhon Pathom klo 9:00 Hosoki/Tse - Cheapchandej/Yodpetch Pelivalinta: Hosoki/Tse Kerroin: 2,75 Bet365 Kertoimien perusteella ykkössijoitetut Hosoki/Tse lähtevät selkeinä altavastaajina finaaliin, mutta itse en näe tasoeroa lähellekään näin suurena. Molemmat parit ovat päässeet kohtalaisen helposti finaaliin, turnauksen nelinpelin taso ollut varsin kehno. Thamaalaispari Cheapchandej/Yodpetch ei ole tilastojen valossa pelannut kovinkaan kummoista peliä ja en ymmärrä näin selkeän suosikin asemaa.  Tse on ihan hyvä nelinpelaaja tälle tasolle  ja myös Hosoki on nelinpeleissä saavuttanut muutamia turnausvoittoja viime vuosien aikana.  
    • Snooker, MM-Kisat Mark Allen - Wu Yize Mark Allen Vedonlyöntitoimisto: Bet365 Kerroin: 2.00 Alkamisaika: 12:00 - Snookerin MM-Kisoissa kohtaavat Mark Allen sekä Wu Yize. Välieriä pelataan ja 17 voitettua freimiä tarvitaan. Ottelu on kahden session jälkeen tilanteessa 7-7. Wu Yize johti ottelua ensimmäisen session jälkeen 6-2 mutta pelasi turnauksen auttamatta heikoimman session tähän välierään ja oli hyvin lähellä lähteä kolmanteen sessioon 6-8 tappioasemasta. Toisessa sessiossa pelattiin koko MM-Kisojen pisin freimi Cruciblessa josta ei draamaa puuttunut, lopulta Wu Yize onnistui freimin kuitenkin voittamaan ja tasoittamaan tilanteeksi 7-7. Wu Yize on pelannut erinomaisen turnauksen ja edennyt MM-Kisoissa välieriin asti, silti en pysty kyllä mitenkään ymmärtämään miten Mark Allen tässä 7-7 tilanteessa on altavastaajan asemassa ottelun voittoa ajatellen. Wu Yizen toinen sessio oli todella heikko, paineet ja jännitys näkyivät peliotteissa todella pahasti ja ajoittan Wu Yize oli todella hukassa, ratkaisupalloja freimien voittoihin oli runsaasti mutta paineet kasvoivat liian suuriksi ja pää ei vain kestänyt joka johti helppoihin ohilyönteihin. Wu Yizen onneksi sessio tuli päätökseen ja ottelua päästään jatkamaan 7-7 tilanteesta. Wu Yize on aikaisemminkin tällä kaudella sulanut todella pahasti, edellis turnauksessa Tours Championshipissia Wu Yize johti 6-2 lukemin Wakelinia vastaan, mutta hävisi toisen jakson suoraan 8-0 luvuin ja koko ottelun 6-2 johto muuttui 6-10 tappioksi. Mark Allen on huomattavasti kokeneempi, luotettavampi sekä ennen kaikkea kylmähermoisempi pelaaja tälläisissä pitkissä suurten paineiden otteluissa ja uskon siinä olevan ratkaisunavaimet kyllä tämän ottelun voittoon. Mark Allen pelasi erinomaista safetya läpi toisen session ja Wu Yize oli todella pahoissa vaikeuksissa ja se näkyi niin pelissä kuin myös koko olemuksessa. Wu Yize on erinomainen pussittaja mutta kokonaisuudessaan näen Allenin parempana ja kokonaisvaltaisempana pelaajana näistä kahdesta jolla pää tulee kyllä kestämään tässä tiukassa ja kovassa paikassa, etenkin kun ja jos freimit tulevat venymään pitkiksi ja joudutaan safetytaisteluihin.  Tästä voivat nyt muut snooker visionäärit ottaa kiinni että ovatko yhtään samoilla linjoilla vai ei, mielestäni Allen kahden session jälkeen kuitenkin suosikki tästä etenemään finaaliin ja Wu Yizen olemus ja peli hyvin lähellä hajoamispistettä, etenkin jos Allen tästä session alkuun muutaman freimin voittaa. @Oksanen94 @Snooker @j00le @Quutamo15
    • Aussifutis, AFL West Coast Eagles - Richmond Tigers Yli 182.5 Pistettä Vedonlyöntitoimisto: Bet365 Kerroin: 1.91 Alkamisaika: 09:15 - AFL puolella kohtaavat West Coast Eagles sekä Richmond Tigers. Paljon pisteitä lähdetään hakemaan tähän otteluun kun liigan kaksi eniten pisteitä päästänyttä joukkuetta kohtaa toisensa. Molemmat joukkueet ottaneet keskiarvolta yli 100 pistettä omiin ottelua kohden joka näkyy kyllä molempien joukkueiden aggressiivisessa hyökkäyspelityylissä. Richmond Tigers aloittanut kautensa 7 peräkkäisellä tappiolla mutta omaa silti muutaman erinomaisen maalintekijän mm. Lynchin sekä Campbellin ja kun vastassa on liigassa eniten pisteitä päästänyt joukkue West Coast Eagles niin uskon Richmond Tigersinkin tässä ottelussa saavan onnistumisia paljon, West Coast Eaglesille puolestaan 7 pelistä 2 voittoa ja 5 tappiota kasassa mutta nyt kun vastassa on kokonaisuudessaan liigan heikoin joukkue niin uskon kyllä West Coast Eaglesin tässä pisteitä tekevän runsaasti. Kaksi kovalla temmolla pelaavaa joukkuetta vastakkain ja kun molempien puolustukset ovat todella heikkoja niin vaikea on nähdä miten tässä ei pisteitä tulisi.
    • Miamin GP Sprint Qualifying PK: Lando Norris - Oscar Piastri | Lando Norris | 1.85 (Coolbet)   PK: Isack Hadjar - Pierre Gasly | Isack Hadjar | 1.80 (Coolbet)   PK: Liam Lawson - Esteban Ocon | Liam Lawson | 1.95 (Coolbet)   PK: Lewis Hamilton - Max Verstappen | Lewis Hamilton | 1.75 (Coolbet)   PK: Top 3 Sijoitus | Charles Leclerc | 1.80 (Epicbet)
×
×
  • Create New...