Jump to content
  • kierrätysvapaita ilmaiskierroksia.png

Recommended Posts

Jääkiekko 

Nuorten MM-KISAT  (U20)

KLO  18.00

 

Suomi  -  Ruotsi 

 

Valinta :  Suomi 

Kerroin :  2,55 ( PAF ) 

 

Puolivälierät. 

Eilen kertoimet eli toisinpäin.   Nyt aamulla Suomi onkin altavastaaja ja pakko tarttua tähän kertoimeen. 

Suomi jäi tylysti USA vastaan liikkeessä jalkoihin.  Myöskin molari ei antanut mahdollisuutta voittaa.   Tänään maalissa on oltava Lampinen,  mikä antaa kotisohville enemmän luottoa.   Tänään pelitempo on huomattavasti matalampi, joka sopii meille paremmin.  Täten mahdollisuudet voittoon kasvaa.   Ruotsi joukkueen kisat menneet yhtä heikosti.  Myöskin heillä on tänä vuonna astetta heikompi ryhmä,  mitä keskiverrollisesti ovat paperilla.   Eli hyvin kaksi samantyylistä joukkuetta kohtaa toisensa.   Elokuussa kisoissa Suomi oli parempi 1-0 sekä marraskuussa harjoitusottelussa,  jossa Lämsä oli mukana,  niin voitettiin 6-1.   Näiden välillä on aina erityylinen lataus.  Uskon,  että erittäin tiukka ottelu on luvassa.   Suomi on usein parhaimmillaan puolivälierissä.  Jotenkin viime vuosina ollaan aina päästy välieriin asti ja mitalipeleihin.  Tällä ryhmällä voidaan hyvin se tehdä taas.   Kapanen,  Lamberg,  Kemell, Heimosalmi  ovat tänään meidän kantajia.  Näiden on onnistuttava pelaamaan hyvä ottelu.   Moni kotona luovuttanut,  kun USA peli päättyi,  mutta ihan samanlainen selkäsauna oli Ruotsilla kanukkeja vastaan.    Nyt vaan parempi molari Lampinen maaliin.   Puolustus kuntoon.  Pelitempo laskee automaattisesti vastuksen myötä.   Me päästään paremmin pelaa meidän peliä ja isketään ylivoimilla ja paikoista maalit.   Eihän me voida Ruotsille hävitä.   Eihän?   Perkele anneta sen tapahtua.    Itse uskon, että Lampinen on hyvä ja koko joukkue parantaa ja sitä kautta kentällä nähdään ihan toisenlainen pikku leijona.   Se antaa jo paljon saumoja pärjätä ottelussa.   Ruotsi  ollut ihan yhtä surkea Tsekki,  Kanada peleissä.   Tuo kruunu on kaadettavissa.   C'moon  SUOMI.   LETS'GO !!

 

Kunhan Suomi voittaa varsinaisella peliajalla,  niin tämä kohde menee oikein.  

  • Tykkäys 3
Link to post
Share on other sites

Jääkiekko 

Nuorten MM-KISAT  ( U20)

KLO  20,30

 

Tsekki  -  Sveitsi 

 

Valinta :  Tsekki -1,5  sekä ottelussa varsinaisella peliajalla YLI  5,5 maalia 

Kerroin :  2,45 ( PAF ) 

 

Suomalainenkin jatkaa Suomi pelin jälkeen Tsekki kannustamista,  sillä mikäli Tsekki voittaa, niin välierissä on Tsekki - Suomi.  muussa tapauksessa Leijonat saa vastaansa USA /Kanada joukkueen.   Eli helpompi tie päätyyn.  Tämä on erittäin painava syy kannustaa Jagr kotimaata. 

Tsekki on myös ollut kisojen paras Euroopan maa.   Tämä joukkue on voittanut Kanada, Saksa,  Itävalta ja ainoastaan jatkoilla hävinnyt Ruotsi ottelun,  jossa  annettiin yksi helppo maali.   Pelillisesti Tsekki  on ollut hyvä ja saa maalipaikkoja luoduksi.  Ruotsi ottelukin oli suht hyvää pelaamista, jossa tuhlattiin pari maalia ja se pieni musta hetki toisessa erässä.   Sveitsi on ollut ilkeä ja nousi sitkeästi Slovakia ottelussa tasoihin.   Kuitenkin tasoeroa löytyy näiden välilltä.   Sveitsi hallinnut harjoitusotteluissa,  mutta kisoissa Tsekki hallinnut voittoja.   Itselle Tsekki ollut hyvä ja kyllä näen heidän voittavan tänään.  Maalipaikat, kun käytetään hyödyksi.   Uskon, että Sveitsi saa myös sen yksi-kaksi maalia aikaan,  niin ollaan lähellä yli viittä maalia ottelussa.   Odotan kotijoukkueen voittavan 4-2, 5-2,  tyylisesti.   Uskon, että kotijoukkue voittaa.  Toivottavasti maalit riittää vedonlyönnillisesti myös tässä. 

 

Kunhan Tsekki voittaa yli yhdellä maalilla Sekä ottelussa nähdään ainakin kuusi maalia,  niin tämä kohde menee oikein.  

  • Tykkäys 3
Link to post
Share on other sites

WTA Adelaide (hard ) / Tennis

Elena Rybakina - Danielle Collins

Elena Rybakina @ 1.80 Comeon

Alkaa 10:00

Comeonilla selkeä markkinatoppi Rybakinalle (esim. bet365 1.57). Rybakina paremmassa vireessä heti näin vuoden alkuun sillä nainen voitti loppuvuodesta kaikki kolme otteluaan World Tennis Leaguessa. Rybakina kukisti viimeisimmässä jouluaattona pelatussa ottelussaan ykkössijoitettu Iga Swiatekin(1.) erin 0-2 (3-6, -1-6). Rybakina voittaa ottelun erin 2-0.

2-1 (5-7, 6-2, 6-3)

  • Tykkäys 2
  • Kiitos 1
Link to post
Share on other sites

ATP Pune (hard ) / Tennis

Filip Krajinovic - Sumit Nagal

Filip Krajinovic -1.5 Sets @ 1.80 Unibet

Alkaa 14:41

Vastakkain turnauksen avausottelussaan maailmanlistan sijat 54. ja 503. .  Turnauksen isäntämaata edustava 25 -vuotias Nagal hävisi neljä viimeisestä viidestä ottelustaan minkä lisäksi mies pelasi viime vuonna ainoastaan yhden matsin tällä alustalla joka sekin päättyi tappioon. Neljän kuukauden tauolta otteluun tuleva Krajinovic on näistä selvästi laadukkaampi pelaaja. Nagalilla ei tule kotiedusta huolimatta olemaan tässä mitään mahdollisuuksia kovemmissa liemissä keitetyn Krajinovicin viedessä ottelun erin 2-0.

2-1 (6-4, 4-6, 6-4)

  • Tykkäys 1
Link to post
Share on other sites

Jääkiekko MM U20 #18:00

Suomi U20 - Ruotsi U20

Pelivalinta: Suomi ML @ 2.07 Marathonbet

50-50 peli joten 2.07 ML kelpaa Suomen voitosta peleille!

Suuria eroja ei joukkueiden välillä ole joten valmennus ja erikoistilanteet nousee jälleen suureen rooliin. Mielestäni edellä mainitut asiat ovat meidän kannalta paremmissa kantimissa joten hyvät mahdollisuudet on jatkaa tästä välieriin.

 

  • Tykkäys 1
Link to post
Share on other sites

Pöytätennis, Setka Cup 

Shpak - Vyvatenko

Vihje: Shpak 3-0

Vedonlyöntitoimisto: Bet365

Kerroin: 2.20

Alkamisaika: 20:35

- Setka Cupin puolella kohtaavat Shpak sekä Vyvatenko. Shpak lähtee tähän otteluun jättiluokan suosikkina 1.12 kertoimella ja mitään muuta en näe tässä ottelussa tapahtuvan kun Shpakin täydellisen dominoinnin ja suoran 3-0 voiton. Tasoero on todella suuri pelaajien välillä Shpakin eduksi etenkin syötössä jolla Shpak tulee ottelua hallitsemaan pääsääntöisesti. Shpak tulee tähän otteluun huippuvireessä voitettuaan 9 viimeisestä 10 pelistään siinä missä Vyvatenko voittanut vain 2 viimeisestä 10 pelistään. Vyvatenko ei todellakaan ole mikään erikoinen pelaaja ja erävoitto Shpakiltakin olisi jo kova suoritus. Jos Shpak tässä ottelussa yhtään tasollaan pelaa niin tulee kyllä Vyvatenkon voittamaan jälleen suoraan 3-0 luvuin. Kertoimessa vähän jopa ilmaa myöskin kun pidän tätä suoraa 3-0 voittoa siellä 1.8 pinnassa ja Bet365 tarjoaa 2.2 kerrointa

Link to post
Share on other sites

Nba, Koripallo

76ers - Pelicans

Vihje : James Harden yli 38,5 PRAs

1,83@ Bet365

02:10

76ers pelaa tänään matsin mitä todennäköisimmin ilman isoa ukkoa eli Embiidiä. Juuri tuli myös tieto että Maxey pelaa. Maxeyn kunto on vielä mysteeri, mutta se on varmaa että Harden tulee tässä pelaamaan isot minuutit. Kunhan vain peli pysyy tasaisena niin näkisin että partaveikko pelaisi sen reipas 35 minuuttia. Isot saappaat on Jamesille tarjolla ja eiköhän hän ne täytä.

  • Tykkäys 1
Link to post
Share on other sites

Nba, koripallo

Cavaliers - Bulls

Vihje : Donovan Mitchell yli 28,5 pistettä

1,90@ Bethard

02:10

Garland ja Mobley ovat tästä pelistä varmuudella pois, mikä tuo taas vastuuta pisteiden teossa Mitchellille. Mitchell on sen verran hyvä ollut täällä kaudella että ei olisi ihme vaikka pisteitä kertyisi lähemmäs 40. 

Link to post
Share on other sites

Tee tili osallistuaksesi keskusteluun

Sinun täytyy olla jäsen jos haluat kommentoida

Tee tili

Rekisteröi uusi tili. Se on helppoa!

Tee tili

Kirjaudu

Onko sinulla jo tili? Kirjaudu tästä.

Kirjaudu nyt
  • Uusimmat viestit

    • Jalkapallo Englanti League one Klo 21.45   Oxford utd  - Reading   Valinta:  Oxford Utd Kerroin:   2,75 ( Veikkaus)   Oxford aloittanut hyvin kotonaan kauden, kun kuuteen peliin kolme voittoa ja tasapeliä.  Reading ollut myös hyvä, mutta lähdetään koittamaan vahvaa kotijoukkuetta.  Tilastollisesti Oxford ei oo keskinäisiä pystynyt voittamaan viime vuosina, niin nyt jos koskaan olisi hyvä aika.  Rohkea kotivoitto hakuun.    Kunhan Oxford voittaa, niin tämä kohde osuu. 
    • Jalkapallo Konferenssiliiga Klo 19.45   KuPS  -  Kaa Gent    Valinta:  X ( Tasapeli) Kerroin:  4.05 ( Veikkaus)   KuPS ollut vaikeaa viime aikoina sekä Veikkausliigan mestaruus karkasi omista  käsistä aika kauas, jolloin tänään voi vain laittaa kaiken likoon.   Enää ei ole mikään lämmin, joten toivottavasti Gent myös on kohmeessa, niinkuin viime aikoina on ollutkin.  Vieraissa Gent on ollut vaikeuksissa ja tänään on se sauma saada pisteitä näistä otteluista.  Suomalaisyleisön siivittämänä kotijoukkue kairaa pistetilin auki.  KuPS voi jopa voittaakin, mutta viime aikoina voittamisen kulttuuri on tipotiessään, joten otetaan rohkea tasapeli testiin.    1-1 tai 2-2 voisi olla aika hyvät tulosvetoon.    Kunhan ottelu päättyy tasan, niin tämä kohde menee oikein. 
    • Jalkapallo Mestareiden liiga Klo 22.00   Dortmund  -  Betis   Valinta:  X ( Tasapeli) Kerroin:  4.25 ( Paf)   Kaksi suht hyvää joukkuetta kohtaa toisensa sekä molemmilla on voittoja sekä tasureita alla.  Kierroksen yksi tasaisempia otteluita, jolloin tasapeli ei ole mikään mahdottomuus. Betis mestareiden liigassa kolme voittoa, mutta saksa on vaikea paikka pelata, jolloin tuo putki katkennee tänään, mutta pisteputki jatkuu.  Kunhan Ottelu päättyy tasan, niin tämä kohde osuu. 
    • Koripallo Euroliiga klo 21:15 Panathinaikos - Barcelona Pelivalinta: Barcelona ML Kerroin: 4,30 Novibet Panathinaikos on aloittanut Euroliigan hyvin ja onkin 9 kierroksen jälkeen sarjataulukon kärjessä. Panathinaikos on kotona erityisen hyvä joukkue, tältä kaudelta kotitilasto 6-1, joten helppo peli ei tule vierasjoukkueelle. Barcelona on aloittanut Euroliigan myös ihan hyvin ja joukkueen materiaali riittää taisteluun kärkipään joukkueita vastaan. Vierasotteluissa Barcelona ei aina ole ollut terävimmillään, mutta yllätysvalmis joukkue kuitenkin on.  Näin suuri suosikki Panathinaikos ei mielestäni ole mitä kertoimet antaa ymmärtää.
    • Koripallo Euroliiga klo 22:00 Real Madrid - Crvena Zvezda Pelivalinta: Crvena Zvezda ML Kerroin: 3,05 Novibet Crvena Zvezda on aloittanut Euroliigan vahvasti. Otteet olleet kokonaisuutena hyviä ja selviä voittoja on tullut useampia. Real aloittanut kauden myös hyvin, loukkaantumisia on ainakin Panathinaikosta vastaan, tarkemmat poissaolotiedot tätä ottelua varten selviävät vasta lähempänä. Joka tapauksessa mielestäni Crvenalle tarjottu 3,05 kerroin on liian korkea.
×
×
  • Create New...