Jump to content
  • kierrätysvapaita ilmaiskierroksia.png

Recommended Posts

Jääkiekko 

Nuorten MM-KISAT  ( U20)

KLO  21.30

 

Tšekki  -  Ruotsi 

 

Valinta :  Tsekki 

Kerroin :  2,50 ( NordicBet ) 

 

Välierät.    

Tsekki - Ruotsi päättyi alkulohkossa 2-2 peliin,  jossa Tsekki vei ekaa erää.  Ruotsi paransi toisessa erässä.  Kolmannessa Tsekki vähän paransi,  mutta tasainen erä.   Lopulta jatkoille lukemissa 2-2.  Ruotsi voitti sitten jatkoajalla.   Tuossa ottelussa Tsekki ei kokenut mitään hätää.   Toisessa eräs tuli se karmea avaussyöttö kaverin lapaa,  mistä kruunut 1-1 ja hetken päästä 1-2 johtoon.   Myös Suomi ottelussa Ruotsi oli hädässä meidän karvauksen kanssa.   Ensimmäinen erä täysin Suomen.   Sitten leijonilla ote lepsu,  mutta kestettiin toinen erä.   Kolmas erä oli taas hyvä leijonilta aina viimeiseen viiteen minuuttiin.   Lopussa liian pitkä pyöritys koitui kohtaloksi.  Myös 2-2 tilanteesta 1,45 jäljellä kellossa,  niin Leijonat saa ylivoiman.   Tuolta Ruotsi väänsi 2-3 maalin.   Hieno maali,  mutta kuitenkin sanon ja väitän, että pientä tuuria on ollut matkassa.   Omaan silmään edelleenkään Ruotsi ei oo itsessään vakuuttanut.   Vähän pelin yllättävissä kohdissa se iskee ne maalit.  Itse näen tässä ottelussa Tsekki ennakkosuosikki viitta harteilla. 

Tsekki ollut varsinkin tasainen.   Pelillisesti jokainen suorittaa hyvin.  Saadaan maalipaikkoja tehdyksi.   Osittain ne käytetään hyvin hyödyksi.  Puolustus toiminut.  Joukkueessa tiedetään,  että Ruotsi ottelu oli voitettavissa.   Kruunuilla on hyvä molari,  mutta silti uskon, että Tsekki tulee iskemään niitä maaleja paikoistaan.   Tsekki pelaa kokonaisuudessaan niin hyvin ja toimivaa kiekkoa,  että se ansaitsee minun papereissani finaalipaikan.    Kyllä näillä kertoimilla kelpaa hyvin testaa.  Pelillisesti loistava sauma mennä oikein. 

 

Kunhan Tsekki voittaa varsinaisella peliajalla,  niin tämä kohde menee oikein.  

  • Tykkäys 3
Link to post
Share on other sites

Jääkiekko 

Nuorten MM-KISAT  ( U20)

KLO  01.30

 

USA  -  Kanada 

 

Valinta :  Kanada Sekä Molemmat joukkueet tekevät vähintään kaksi maalia - Varsinainen peliaika 

Kerroin :  2,75 ( PAF ) 

 

Välierä.

Kanada joutui todelliseen ahdinkoon Slovakia vastaan,  mutta selvisi sieltä kuitenkin.   USA läpsytteli menemään 11-1 Saksaa vastaan.   Omissa papereissani Kanada on pelannut Tsekki,  "Ruotsi", Slovakia vastaan,  kun puolestaan USA on tähän mennessä pelannut  Slovakia,  Suomi ottelut.   Joista jopa leijona ottelu olikin läpsyttelyä.  Slovakia pelit oli molemmille haastavat.   Täten sillai ei kuntopuntaria katsella.   Viime vuonna finaaleissa USA voitti 0-2, mutta en näe tänä vuonna tuollaisia lukuja tähän.  Uskon vauhdikkaaseen otteluun,  jossa kyllä molemmat sen pari saa aikaan.  Kanada ollut minun mielestäni kuitenkin vähän vakuuttavampi.  Joutunut pelaamaan enemmän tiukkoja pelejä hyviä vastaan.  Uskon, että kamppailu pelaaminen on ollut läsnä ja nyt USA kohtaa semmoisen joukkueen, joka pystyy tuohon haastamaan.   Myöskin Petrell sanoi hyvin, että USA vähän lepsuu puolustuksesta,  jolloin juuri Kanada tyyliset käyttää noita nukahduksia hyödyksi suht suurella todennäköisyydellä.   Kyseessä ei ole ihan finaali,  niin tietty kliimaksi varmasti puuttuu.   Tuo saattaa heijastuu siihen,  että  tullaan näkemään se vauhdikas ottelu ja verkot heiluu.   Lopulta vaahteralehdet on parempia ja minun papereissani ansaitusti menee finaaliin.   Vaahteralehdet  saa alle kakkosen kertoimia tällä hetkellä,  niin siihen laittaa tuon molemmille pari häkkiä,  niin mielestäni kertoimet on jo ihan kivoja.   Tuskin kumpikaan nollapeliä saa aikaiseksi.   Uskon, että Kanada on 2-4, 2-5 luvuin parempi.  

 

 

Kunhan Kanada voittaa varsinaisella Sekä varsinaisella peliajalla molemmat joukkueet tekevät Ainakin kaksi maalia,  niin tämä kohde menee oikein.  

  • Tykkäys 2
Link to post
Share on other sites

Jääkiekko nuorten MM klo 21:30

Tsekki - Ruotsi

Pelivalinta: Tsekki ML

Kerroin: 1,86 Marathonbet

Täysin samaa mieltä kohteesta kuin @Kemmu ylempänä. Tsekki lähtee suosikkina matsiin. Tsekki oli jo lohkovaiheessa Ruotsia parempi joukkue ja olisi tuossakin matsissa ansainnut voiton. Tsekin peliesitys puolivälierässä oli hyvin vakuuttava, vaikka ottelun alku olikin katastrofaalinen.

Ruotsin peliesitys Suomea vastaan ei ollut mitenkään vakuuttava, loistavan maalivahtipelin ansiosta Ruotsi pääsi jatkoon.

Tsekki ollut kisojen yksi parhaista joukkueista tähän mennessä ja uskon Tsekin jatkavan välierästä kohti finaalia.

  • Tykkäys 1
  • Kiitos 1
Link to post
Share on other sites

ATP Adelaide (hard ) / Tennis

Marcos Giron - Alexei Popyrin

Alexei Popyrin @ 1.85 Coolbet

Alkaa 12:05

Vastakkain  maailmanlistan sijat 61. ja 120. .  Kotiyleisön edessä pelaava 23 -vuotias Popyrin voitti toissapäivänä turnauksen avausottelussaan Felix Auger-Aliassimen(6.) erin 2-0 (6-4, 7-6). Jenkkipelaaja Giron oli omassa turnauksen avausottelussaan vaikeuksissa veteraanipelaaja Gasquetin(68.) pistäessä kampoihin kahden tie-breakin arvoisesti ottelun päättyessä lopulta erin 2-1 (7-6, 6-7, 7-5). Erinomaisesti kautensa aloittanut Popyrin pelaa tänään hienoisessa hurmoksessa kotiyleisön edessä voittaen ottelun erin 0-2. Coolbetiltä selkeä markkinatoppi (esim. Marathonbet 1.69).

1-2 (6-4, 4-6, 3-6)

 

  • Kiitos 1
Link to post
Share on other sites

Jääkiekko, U20 MM-kisat

USA vs. Kanada klo. 1.30

Yli 6,5 maalia, Connor Bedard ja Jimmy Snuggerud vähintään 2 pistettä sis ja./12,00 PAF

Odotettu välierämatsi kahden jääkiekon suurmaan välillä. Yhdysvallat on ollut joukkueena ehkäpä Kanadaa hieman vahvempi tässä turnauksessa, mutta Connor Bedard omana yksilönään kantaa vaahteralehtiä aika pitkälle. Jimmy Snuggerud on muodostanut loistavan ykköskentän yhdessä Logan Cooleyn ja Cutter Gauthierin kanssa. Snuggerud ja Cooley pelaavat yliopistossakin samassa joukkueessa, joten yhtäläisyys tulee sieltä.

Uskon, että tässä ottelussa nähdään melkoista ilotulitusta ja kahdelta tähtihyökkääjältä iso läjä pisteitä.

Link to post
Share on other sites

Jääkiekko, Liiga

Lukko vs. Kärpät klo. 18.30

Tasapeli ja alle 4,5 maalia/5,20 PAF

Kaksi Liigan mestarisuosikkia kohtaavat Raumalla. Kummallakin on ollut vähän tapana pelata tasapelejä viime aikoina eikä maaleilla prässäillä ihan liikoja. Eiköhän tästä ottelusta joku 2-2 -tasuri hinkata ja hehkuteta hienoa Liiga-kiekkoa. Paskat perustelut, mutta mitenpä muutenkaan tällaista sitten voi kuvailla.

  • Tykkäys 2
  • Kiitos 1
Link to post
Share on other sites

Nba, Koripallo

Okc Thunder - Orlando Magic

Vihje : Wendell Carter jr yli 16,5 pistettä

1.80@ Bet365

2:10

Tässä pelissä Magic pelaa ilman Wagnereita, Bol Bolia + muita ei avauksen tyyppejä. Mitä itse olen näitä Orlandon pelejä seuraillut niin Carter ennen loukkaantumistaan oli mielestäni todella hyvä. Carter saa nyt taas hyvin varmasti niin peliaikaa kuin fg-yrityksiä. Carterilla on vielä sellainen juttu että varsinkin Thunderia vastaan hän on ollut hyvä ja onkin viimeisessä kahdessa kohtaamisessa paikutellut sen 30 pojoa. Tuo 16,5 voi mennä suhteellisen helpostikin rikki. 

Link to post
Share on other sites

Nba, koripallo

Cavaliers - Suns

Vihje : Chris Paul yli 23,5 pisteet + syötöt

1,86@ Bet365

02:10

CP pääsee melko herkulliseen matsiin pelaamaan omilla vahvuuksillaan. CP viimeksi Cavalierssin kylässä tiputti 17 pistettä + 12 syöttöä, edeltävissä 16 ja 10, 23 + 16. Eli hän siis viihtyy ihan hyvin Cavalierssia vastaan pelatuissa otteluissa. Nyt Booker vain on pois mikä on hyvä juttu CPn kannalta koska hän saa enemmän heitto paikkoja. Jos yhtään peilaa edellisiin peleihin niin rajaa voisi pitää melko matalana. Veikkaisin että ainakin 15 pistettä tulee ja syöttöjä sellainen 10.

Link to post
Share on other sites

Tee tili osallistuaksesi keskusteluun

Sinun täytyy olla jäsen jos haluat kommentoida

Tee tili

Rekisteröi uusi tili. Se on helppoa!

Tee tili

Kirjaudu

Onko sinulla jo tili? Kirjaudu tästä.

Kirjaudu nyt
  • Uusimmat viestit

    • Thunderpick World Championship PK: Aurora - Ninjas in Pyjamas | Aurora -1.5 | 2.26 (Pinnacle)   PK: 9z - Falcons | Falcons -1.5 | 2.00 (bet365)   PK: PARIVISION - BETBOOM | PARIVISION | 1.85 (Coolbet)   PK: Legacy - FURIA | Legacy | 2.26 (Pinnacle)
    • Jalkapallo:SHL klo.20:00 Färjestad - Luleå Tekee pisteen Gabriel Carlsson @3.60 Unibet Ruotsin SHL kiekosta Färjen pakki Gabriel Carlssonin piste kokeiluun. Färjellä kulkee hyvin ja sarjan ykköspaikka on oikeutettu.8:sta pelistään Färjestad on voittanut 7 ilman mitään jatkoja.1 JA häviön Färjestad on kokenut.Färjen puolustus/maalivahti peli on ollut hyvää.Färjestad on selkeesti vähiten päästänyt maaleja omiinsa ja tehtyjäkin on eniten. Luleålla on ollut vaikeampaa ja ei se heleppoo tule olemaan tänäänkään.Luleålla on takana niukat tappiot kotonaan jatkoilla 2-3 Timrålle sekä varsinaisella peliajalla  2-3 Malmölle. Viimepelin Färjen 1.kentän pakkipari Carlsson ja Roos on hyvä näihin karkeloihin.Molemmilla on NHL kokemusta.Hyökkäyspuolesta vastasi tässä kentällisessä Lodin,Zohorna sekä Studenic ja kentällinen onkin Färjen sisäisen pistepörssin parhaimmistoa. Puolustuksessa luutivat Carlsson ja Roos saa Färjen puolustajista eniten niitä peliminuutteja ja se mahdollistaa pisteidenteon ainakin YV:llä pelatessa ja myöskin tasakentällisin. hmmm....Gabriel Carlsson piste 3.60 🤫
    • Jalkapallo:Thaimaa League 2 klo.14:00 Uttaradit - Satun FC Satun FC o1.5 @2.55 Marathonbet Taikkujen 2.ligasta Satunin väh.2 maalia testiin. Kotijoukkue Uttaradit on viel ainoa tappioton jengi tässä 18 joukkueensarjassa.Voittamalla tämän niin se nousisi sarjan ykköspaikalle. Satun on taulukossa 5.sijalla ja sekin ottaisi ykköspaikan voittamalla.Sarja on ollut tasainen,kun suurinosa joukkueista on pelannut 6 ottelua.Joukkueet sijoilla 1-11 mahtuvat 3.pst sisään. Uttaradin peleissä on nyt viimekierroksilla maaleja tehty puolintoisin.Uttaradin 3 edellistä päättynyt 2-3,4-3 ja 2-2. Satunin peleis myös maaleja tehty mukavasti.Tosin viimeisin päättyi sen 1-0 voittoon kotona.Sitä ennen tuloksista löytyy mm.4-3 tappio,3-0 voitto,1-3 voitto ja 2-4 tappio. Satun on tehnyt maaleja lähes 2.5 keskiarvolla perottelu.Uttaraditin avaustappio on vain ajankysymys.Tähän en sitä uskalla yrittää tasurinpelossa,mutta Satunin maaleja kyllä,koska tässä saatetaan niitä maaleja nähdä parit molemmilta.
    • Koripallo Euroliiga klo 21:30 Barcelona - Olympiakos Pelivalinta: Barcelona ML Kerroin: 2,45 Novibet Olympiakos on aloittanut Euroliigan vakuuttavasti. Joukkue on materiaaliltaan yksi liigan parhaita joukkueita. Olympiakos on kotikentällä erittäin vaikea voitettava, mutta vieraskentällä meno ollut usein hieman takkuisempaa. Barcelonan kauden alku Euroliigassa on ollut ihan ok. 5 ottelua rekordilla 3-2. Viikko sitten pelatussa kotiottelussa Zalgirista vastaan Barcelona kuitenkin suli viimeisellä neljänneksellä 10p johtoasemasta, joka oli selkeä pettymys. Barcelonalle kotiottelut ovat erittäin tärkeitä. Olympiakos on materiaaliltaan hieman parempi joukkue, mutta Barcelonan kotietu tasoittaa tilannetta. Mielestäni Barcelonan ei kuulu olla näin suuri altavastaaja kotiottelussa.
×
×
  • Create New...