Jump to content
  • kierrätysvapaita ilmaiskierroksia.png

Recommended Posts

Tennis, Dohan ATP-turnaus

Emil Ruusuvuori vs. Karen Khachanov klo. 15.00

Ruusuvuori voittaa/2,23 Unibet

ATP-rankingilla 43 tämän viikon aloittanut Suomen Emil Ruusuvuori kohtaa torstaina Dohan ATP-turnauksen puolivälierässä Venäjän kakkossijoitetun Karen Khachanovin. Ruusuvuori on voittanut kaksi turnauksen ensimmäistä otteluaan menettämättä erääkään, kun Giulio Zeppieri ja Christopher O'Connell ovat kaatuneet tylysti 2-0 -erin. Ruusuvuori on menettänyt turnauksessa syöttönsä vain kaksi kertaa ja tämä on jo kolmas puolivälierä suomalaiselle tänä vuonna ATP-kiertueella.

Khachanov kaatoi keskiviikkona turnauksen ensimmäisessä kamppailussaan toisella kierroksella Unkarin nuoren Fabian Marozsanin kahdessa erässä. Khachanov mursi unkarilaisen syötön ottelussa neljä kertaa ja oli ottelun avauserässä 3-0 -lukemin jo tappiolla, mutta nousi hienoon erävoittoon 6-4 -lukemin.

Miehet kohtasivat toisensa aiemmin tänä vuonna Hong Kongin ATP-turnauksen toisella kierroksella. Tuolloin Ruusuvuori oli vahvempi 2-1 -erin vietyään ensimmäisen erän katkaisupelissä ja häviämällä toisen selvästi 6-2 -erin. Kolmannessa erässä Ruusuvuori ryhdistäytyi ja vei erän selvästi. Ruusuvuori pelasi lopulta turnauksen finaalissa tämän turnauksen ykkössijoitettua Andrey Rublevia vastaan, mutta hävisi suoraan kahdessa erässä.

Ruusuvuoren vire on tänä vuonna ollut todella hyvä, joten tässä on oiva mahdollisuus edetä jo kauden toiseen ATP-välierään, mikä nostaisi suomalaisen rankingin jo uran parhaaseen ennen maaliskuun Masters-turnauksia Yhdysvalloissa.

  • Tykkäys 1
Link to post
Share on other sites

Jääkiekko, NHL

Ottawa Senators vs. Dallas Stars klo. 2.00

Stars -1,5/2,65 Unibet

Dallas Stars jatkaa vieraskiertuettaan ailahtelevan Ottawa Senatorsin vieraana. Stars on kärsinyt idässä nyt kaksi tappiota putkeen, kun Boston Bruins ja New York Rangers olivat kotonaan vahvempia tiukkojen taistelujen jälkeen.

Tähän otteluun Stars tulee varmasti latautuneena ja haluaa palata voittojen tielle takaisin. Joukkueen puolustuspeli saa tuen maalivahti Jake Oettingerilta ja Stars pitää ailahtelevan Senatorsin kotonaan aisoissa. 

Kahden maalin vierasvoittoa psyykkaillaan.

  • Tykkäys 2
Link to post
Share on other sites

Snooker, Players Championship

Mark Selby vs. Ronnie O'Sullivan klo. 21.00

O'Sullivan voittaa, tekee isoimman breikin ja eniten satasia/2,25 Unibet

Englannin Ronnie O'Sullivan on tällä hetkellä suurin suosikki voittamaan Players Championship turnauksen snookerissa, kun Judd Trump tippui puolivälierässä Ali Carteria vastaan jatkosta.

O'Sullivan pelaa torstaina tiukassa ottelussa Mark Selbyä vastaan, joten vastakkain on kaksi todellista lajilegendaa. O'Sullivanin pelityylille Selby ei sovi alkuunkaan ja on Selby on varmasti kovin mahdollinen testi tässä turnauksessa hurjassa kunnossa läpi kauden pelanneelle englantilaiselle.

Selby otti avausottelussaan hienon voiton Barry Hawkinsista oltuaan 3-2 -lukemin jo tappiolla. Ronniella oli nihkeä alku Kiinan Zhou Yuelongia vastaan, mutta taukotilanteen 2-2 jälkeen englantilainen meni menojaan ja voitti 6-2 -erin.

Tässä ottelussa täytyy odottaa Ronnielta paria satasta, jotta Selby pysyy aisoissa. Hitaasti pelaava Selby jää yleensä breikkien kanssa tylsään lukuun 70-80, joten uskon, että 120-135 breikki riittää ottelun suurimpaan, mikäli satkuja on enemmän kuin Selbyllä.

  • Tykkäys 1
Link to post
Share on other sites

Jääkiekko Mestis klo 18.30

Koovee - Ketterä

1.erä Ketterä yli 1.5 maalia

2,75 (Bethard)

 

Koovee sijalla 11, Ketterä sijalla 2. 5 viimeistä Koovee hävinnyt kaikki, ja Ketterä vastaavasti 4 ottelun voittoputkessa. 2 edellistä Koovee hävinnyt maalierolla 1-11, 2 edellistä Ketterä voittanut maalierolla 11-4. Näitä maalilukemia kun katselee ja ynnäilee, niin eiköhän Ketterä ensimmäiseen erään 2 maalia saa tehtyä. Toivotaan parasta ja pelätään pahinta :)

  • Tykkäys 1
Link to post
Share on other sites

Eurooppa-liiga / Jalkapallo

AS Roma - Feyenoord

AS Roma Draw No Bet  @ 1.53 Coolbet

Alkaa 22:00

Viikko takaperin pelattu ensimmäinen osaottelu päättyi maalein 1-1. Kuusi ottelua Roman peräsimessä ollut ja Jose Mourinhon korvannut valmentaja Daniele De Rossi on eri medioiden mukaan  ehtinyt jo vakuuttamaan tekemisellään seuran amerikkalaiset omistajat. Joukkue kukisti viime viikonloppuna Serie A:n ottelussa Frosinonen maalein 0-3. Joukkue on Eurooppa-liigan osalta kotonaan kahdeksan ottelun voittoputkessa minkä lisäksi joukkue piti noista neljässä viimeisessä oman maalinsa puhtaana maalieron näyttäessä noiden kohdalla lukemaa 10-0.

Hienoisista loukkaantumishuolista kärsivä Feyenoord hävisi neljä viimeistä eurokentillä pelattua vierasotteluaan. Joukkue kykenee pistämään tänään Romalle jollakin tasolla kampoihin mutta italialaisjoukkue menee tästä lopulta jatkoon Romelu Lukakun maalatessa ainakin kertaalleen.

1-1

  • Tykkäys 2
Link to post
Share on other sites

Botola / Jalkapallo Marokko

Mouloudia Oujda - CAYB Berrechid

Mouloudia Oujda Draw No Bet  @ 1.57 Coolbet

Alkaa 21:00

Mouloudia Oujda(12.) on kotikentällään kuuden ottelun tappiottomassa putkessa voittaen noista neljä kamppailua. Kauden heikoin vierasjoukkue Berrechid(16.) hävisi kahdeksan kauden kymmenestä tähän mennessä pelatusta vierasottelustaan kahden noista päättyessä tasuriin. Mouloudia Oujda voittaa ottelun tänään maalein 2-0.

1-1

  • Tykkäys 2
Link to post
Share on other sites

Snooker, Players Championship

Mark Allen - Gary Wilson

Alle 1.5 Century Breikkiä

Vedonlyöntitoimisto: Unibet

Kerroin: 2.38

Alkamisaika: 15:00

- Snookerin Players Championshipin puolivälierissä kohtaavat Mark Allen sekä Gary Wilson. Todella tasaista ja viihdyttävää puolivälierää tästä on lupa odottaa sillä molemmat pelaajat niin Allen kuin Wilson tulevat tähän otteluun todella top formissa, best of 11 kaavalla tässä pelataan. Allen marssinut voitosta voittoon pois lukien kun German Mastersissa ja Welsh Openissa turnaus tyssäsi John Higginsiin 5-2 luvuin molemmilla kerroilla, Gary Wilson puolestaan voitti Welsh Openin ja esiintynyt muutenkin hyvin. Tasaista ottelua tästä odotan ja on todella paha sanoa kummalle matsi lopulta tulee kääntymään, odotan tässä kuitenkin enemmän taktista puolta nähtävän ja pienempiä breikkejä tehtävän joten en usko tässä ottelussa hirveämmin näitä centuryita eli +100 breikkejä nähtävän.

  • Tykkäys 1
Link to post
Share on other sites

Pöytätennis, Setka Cup

Lyhachev - Mishchenko

Mishchenko Voittaa 1. Erän & Ottelun

Vedonlyöntitoimisto: Bet365

Kerroin: 2.20

Alkamisaika: 17:25

- Setka Cupin puolella kohtaavat Lyhachev sekä Mishchenko. Kertoimet on asetettu tähän otteluun 2.25 - 1.57 Mishchenkon hyväksi, näkisin kuitenkin Mishchenkon tähän otteluun tultaessa selkeästi suurempana suosikkina ja tämän ottelun voittavan selvästi 3-0/3-1 luvuin. Lyhachev pelannut todella heikosti otteluissaan eikä ole pahemmin juhlinut otteluiden voitoilla saatika edes erävoitoilla siinä missä Mishchenkolla kulkenut todella hyvin ja Mishchenko tulee tähänkin otteluun 4 voittoa alla esiintyen hyvin noissa otteluissa. Pelaajat ovat kohdanneet kerran aikaisemmin vastakkain muutama päivä sitten, Mishchenko voitti tuon ottelun suoraan 3-0 luvuin ja uskon tässäkin Mishchenkon heti alusta alkaen hallitsevan, match up sopii myös todella hyvin kun Mishchenko on erittäin hyvä syöttöpelissä ja Lyhachev ei ole kovinkaan erikoinen palautuspelissä.

 

 

@vptonnikeiju Onhan se mahdollista, näissä pöytätenniksissä useimmiten vaan tuppaa kertoimet muuttumaan muutamaan kertaan ennen ottelun alkua jos paljon aikaisemmin ottaa, verraten esim. muihin ns. suositumpiin ja isompiin lajeihin jossa kertoimet ovat hyvin pitkälti samoja ja pienempiä heilahduksia

  • Tykkäys 2
  • Kiitos 1
Link to post
Share on other sites

Jääkiekko Liiga klo 18.30

Ässät - Kalpa

1.erän maalit yli 1.5

2,32 (Bethard)

 

Vastakkain sijalla 11 oleva ässät sekä sijalla 7 oleva Kalpa. Kalpalla oli eilen matsi ja Ässillä ollut viimeksi lauantaina, joten merkittävä lepoetu kotijoukkueella. Kalpan maalivahti Juha Jatkola ei ole mukana kokoonpanossa, joten se kallistanee jonkin verran lisää ottelua kotijoukkueelle. Toivotaan ensimmäiseen erään vähintään 2 maalia. Muita mahdollisia kohteita tähän matsiin esim. kotijoukkueen maalit ensimmäisessä erässä (yli 0.5=1.72, yli 1.5=4.65 Bethard).

  • Tykkäys 1
Link to post
Share on other sites

Jääkiekko 

SHL,  Ruotsi 

KLO 20.00

 

Örebro -  Leksands 

 

Valinta :  Leksands 

Kerroin :  2,44 ( Veikkaus ) 

 

Almtuna voitti lopulta, kun alla oli 10-0 turpa sauna.   Tänään Leksands omaa hieman samantyylistä fibaa.   Leksands alla kuuden ottelun tappioputki.  Viimeinen tuli kotonaan 1-6 Växjö vastaan.  Sitä ennen Färjestad haki 1-4 voiton.   Nyt olisi sopiva hetki voittaa ja tässä tuoksuu sanonta " murskatappion jälkeen voitto "..  Leksands pelannut nuo kuusi tappiota 4/6 kertaa kotihallissa.   Se on ollut takkuista.  Sarjan 11. Paras kotijoukkue on vieraissa sarjan toiseksi paras.   Vieraissa peli kulkee 13/22 kerrasta voitto haettu.   Tuo antaa isosti uskoa tänään vieraisiin.   Tänään Örebro puolestaan on kotisaldo sijalla 13 ja kotipelaaminen on ollut myös vaikeaa Örebro joukkueella.   Täten vieraiden voitto tuntuu jotenkin hyvältä kohteelta.   Vierailla on aika palata voittojen tielle ja tänään vastus on juuri sopiva siihen hommaan.  Myös murskatappion jälkeen voitto - lause antaa lisää uskoa ja luotetaan nyt suoraan voittoon.  

 

Kunhan Leksands voittaa varsinaisella peliajalla, niin  tämä kohde menee oikein. . 

  • Tykkäys 1
Link to post
Share on other sites

Tee tili osallistuaksesi keskusteluun

Sinun täytyy olla jäsen jos haluat kommentoida

Tee tili

Rekisteröi uusi tili. Se on helppoa!

Tee tili

Kirjaudu

Onko sinulla jo tili? Kirjaudu tästä.

Kirjaudu nyt
  • Uusimmat viestit

    • Jääkiekko:Tsekin EHT klo.17:00 Tsekki - Sveitsi 2.erä Tsekki @2.21 Marathonbet Tsekeissä pelattavassa turnauksessa Tsekki on tämän ottelun suosikki ja oteteen sille 2.erän voittoa testiin. Tsekit voitti Suomen avauksessaan ja hävisi Ruotsille.Sveitsi on puolestaan hävinnyt molemmat ottelunsa.Uskoisin Tsekkien haluavan päättävän oman EHT turnauksesnsa voittoon ja siihen Sveitsi vastustajan on sopiva. Suomea vastaan Sveitsi oli helisemässä,mutta paransi loppua kohden,ehken Suomen pienen löysäilyn avustuksella.Kotiyleisö tässä vaatii voittoa ja siihen Tsekeillä on hyvät mahdollisuudet.Tsekit voitti 2.erän Suomea sekä Ruotsia vastaan niin mikseipä se 2.erän voitto myös Sveitsiä vastaan tulisi 1.erän lämmittelyn jälkeen.
    • EHT 17:00 Tsekki - Sveitsi  Valinta: Tsekki (60min) / 1,96 @ Veikkaus Veikkaukselta selkeä markkinatoppi tähän peliin, kun muualla kerroin pyörii 1,80 molemmin puolin. Yllä käytiinkin jo läpi joukkueiden matka turnauksessa tähän saakka. Tsekki on ollut EHT:ssä kahdessa ottelussa 5-3 ja 4-0 parempi. Nyt se pelaa kotiturnauksessaan kunniastaan ja saa varmast fanaattisen Tsekkiyleisön tuen. Sveitsi on aika lähelle täydellä MM rivistöllä matkassa, eikä ole helppo pala purtavaksi, mutta ottaen huomioon tämän kauden historian ja tämän turnauksen menestyksen lähes kahden kerroin kotiyleisön edessä pelaavalle Tsekille maistuu kyllä. 
    • EHT 13:00 Ruotsi - Suomi Valinta: Yli 5.5 maalia / 2,23 @ Unibet Kovassa vireessä ollut Ruotsi hakee puhtaalla pelillä turnauksen voittoa. Se voitti Tsekin 4-2 ja Sveitsin peräti 8-1. Suomi nuiji Sveitsiä myös ottaen 5-0 johdon, mutta Sveitsi lopulta sai kaunisteltua numerot 5-3. Tsekille Suomi hävisi niukasti 3-2. Suomi ja Ruotsi ovat kohdanneet kolmeen kertaan tällä kaudella ja näissä on tullut 6,6 ja 5 maalia. Suomen peli ei ole ihan yhtä keskialueträppipainotteiselta tuntunut ja se on johtanut pieniin maalimäärän kasvuihin. Nyt on myös viimeinen paikka antaa näyttökä kisapaikkaa varten, joten varmasti esiinnousuja haetaan myös pienellä riskillä. Omin silmin tämä kohte on coinflip ja sille 2,23 on erinomainen kerroin. 
    • MLB klo 20:40 Miami Marlins - Philadelphia Phillies Pelivalinta: Yli 7,5 juoksua Kerroin: 1,76 Coolbet Molemmilla joukkueilla aloittaa varsin heikot syöttäjät tässä matsissa, ainakin tämän hetken tiedon mukaan. Luzardo Philliesillä, sekä Paddack Marlinsilla. Molemmilla joukkueilla on ihan kohtalaisia lyöjiä rosterissa. Syöttäjien heikkouden uskon näkyvän ottelussa, jonka vuoksi pidän todennäköisenä, että ottelussa nähdään vähintään 8 juoksua.
    • Snooker MM-finaali klo 15:00 Murphy, S - Yize, W Pelivalinta: Murphy, S -3,5 freimiä Kerroin: 3,40 Unibet Kertoimien puolesta lähtökohdat finaaliin hyvin tasaiset. Pidän kuitenkin itse Murphyä niukkana ennakkosuosikkina. Murphy kaatoi eilen vakuuttavalla esityksellä Higginsin, Yize kaatoi puolestaan Allenin, vaikka Allenillä oli muutamia loistavia paikkoja otteluvoittoon. Finaali pelataan 18 freimivoittoon, joten pitkästä ottelusta kyse. Murphyn peli on ollut kokonaisuutena vakuuttavaa ja lukemat olisi useissa otteluissa voinut olla vieläkin selkeämpiä, jos Murphy olisi hyvistä asemista saanut parempia breikkejä. Murphyn -3,5 freimin tasoituksesta mielestäni tarjolla hyvää kerrointa.
×
×
  • Create New...