Jump to content
  • kierrätysvapaita ilmaiskierroksia.png

Recommended Posts

Esports | CS2 | IEM Melbourne

11:45

6772d407bbcbebab16589f9427bf0159.png  Natus Vincere - MIBR 1b272c0437c1ea82edd3307bf227a6e5.png

MIBR +1.5 | 2.20 | Unibet

 

  • Natus Vincere lähtee Melbournen huipputurnaukseen arvoituksellisista lähtökohdista. Joukkueen alkuvuosi on ollut vaisu ja menestys on jäänyt melko laihaksi. NaVi:n peli on monella tapaa heikentynyt viime vuoden huippuaikojen jälkeen ja joukkueen ilmapiiri on ajoittain vaikuttanut kireältä. Edellisestä turnauksesta on vajaa kuukausi aikaa, mikä on toisaalta antanut NaVi:lle aikaa harjoitella kuvioitaan kuntoon, mutta joukkueen vire on tähän turnaukseen tultaessa mysteeri. Parhaimmillaan NaVi:n vire voi kantaa pudotuspeleihin, pahimmillaan matka voi tulla päätökseensä jo alkusarjassa.
  • MIBR tulee tähän turnaukseen altavastaajan asemassa. Brasilialaisjoukkue on pelannut alkuvuodesta melko säästeliäästi ja suoritukset ovat olleet melko ailahtelevia. MIBR:n edellisestä virallisesta ottelusta on peräti 6 viikkoa aikaa, joten joukkueen pelituntuma ei välttämättä ole paras mahdollinen. Viretekijöistä huolimatta MIBR on ikävä jengi kohdata, sillä se pystyy parhaina päivinään yksittäisissä kartoissa haastamaan ihan maailman kärkijoukkueitakin. 
  • Karttavetossa MIBR poistaa Dust2:n ja Natus Vincere bannaa mahdollisesti Anubisin tai Trainin. MIBR ottanee kartakseen Infernon tai Anubisin, mikäli se jää valittavaksi. NaVi:n karttavalinta osunee Mirageen tai Ancientiin.

 

YHTEENVETO

  • Natus Vincere lähtee tähän otteluun selkeänä ennakkosuosikkina. Joukkueen alkuvuosi on ollut nihkeä, mutta paperilla NaVi on edelleen laadukas kokonaisuus. MIBR:n nykyistä tasoa on melko hankala arvioida, mutta joukkueella on tarpeeksi yksilötaitoa taistellaakseen itseään nimekkäämpiä joukkueita vastaan. Kyllä NaVi:n tämä ottelu pitäisi nimiinsä klaarata, mutta MIBR on tottunut pelaamaan tämänkaltaisia pelejä selvän altavastaajan asemasta ja NaVi:n nykyvire ei ole niin vedenpitävä, etteikö MIBR voisi ainakin yhteen karttavoittoon venyä. Kohde menee oikein, kun MIBR voittaa otteussa vähintään yhden kartan.

 

TULOS: 2-1

Link to post
Share on other sites

Jalkapallo Allsvenskan klo.15:00

Djurgården - Gais

Djurgården @2.09 Pinnacle

Ruotsin allsvenskanin tämänpäivän ainoasta ottelusta kotijoukkueen voittoa pistän lapulle.

Djurgården on 3.pelatun ottelun jälkeen 3:ssa pisteessä,kun Gais on vastaavasti ottanut 4.pistettä.Ottelu on tärkeä eläintarhalle,sillä kärkeen on jo eroa 7.pistettä,vaikkakin otteluita on vielä paljon jäljellä.Djurgårdenin napsimalla tänään 3.pistettä niin ero kärkeen kaventuisi AIK:n nähden mukavasti 4.pisteeseen.Djurgården tiedostaa,että voittamalla sarjankärki ei karanne liian kauas.

Loukkaantumistilanne on vierailla parempi.Djurgårdenilta on loukkaantunut  Nico Zugelj sekä Oskar Fallenius ja näyttää siltä,että Zugelj on koko loppukauden poissa.Gaisilla ei loukkaantumisten takia ole ketään poissa.

Djurgården otti hienon voiton konferenssiliigassa SK Rapidista vieraissa 1-4 numeroin,vaikka hävisi 1.ottelun kotonaan 0-1 ja seuraava vastus on Toukokuun 1pv Chelsea.

Djurgårnelilla on laadukas jengi ja siitä oli osoituksena SK Rapid voitto,eikä Djurgården pelaisi konferenssiliigaa jos se olisi huono joukkue.

Eläintarhelle ei kelpaa tänään muu kuin voitto ja yli @2.00 kerroin kelpaa lapulle.

Link to post
Share on other sites

Jalkapallo Englanti Valioliiga klo.22:00

Tottenham - Nottingham

Tottenham @2.68 Pinnacle

Kotivoittoa testiin.

Tottenhamin Valioliiga kausi on mennyt surkeasti ,mutta sen sijaan Eurooppaottelut jatkuu.Vierailija Nottinghamin ote on alkanut lipsua ja forestit on nyt 2.ottelun tappio putkessa.Nottingham kolkuttelee vielä mestarienliiga paikkoja ja tälläisessä tilanteessa Nottingham on harvoin ollu jos koskaan.Eikö joukkueen painesieto kyky riitä,kun tilanne on tämä ja jollain tavalla outo Notthinghamille.Voittamalla joukkue nousisi sarjassa jopa 3.sijalle ja siinä sitä painetta mitataan.

Tottenhamin tilanne on paineeton ja se saa pelata vapautuneesti kotikentällä oudossa tilanteessa olevaa Nottinghamia vastaan,jolla ne paineet on,mutta kestääkö Nottingham ne.

Kun spursille tarjotaan tuollaisia kertoimia kotonaan Nottinghamia vastaan,jonka se pystyy voittamaan kotonaan milloin tahansa niin ei voi jättää käyttämättä.

Link to post
Share on other sites

15:30

Vålerenga - Rosenborg

Rosenborg +0 @1,83 @bet365

Rosenborg on kahdesta pelistä napannut täydet pinnat, ja uskon siihen olevan tänään myös saumat sarjanousija Vålerengaa vastaan, joka ei ole vielä ihmeitä esittänyt kolmen ottelun jälkeen, varmistellaan kuitenkin tasuri mahkulla.

Link to post
Share on other sites

Esports | CS2 | IEM Melbourne

04:15

12a3b82a2888b6442fbb3941531de7cf.png  GamerLegion - MOUZ 321a064b787a9738f752896955b2555d.png

GamerLegion +1.5 | 1.99 | Pinnacle

 

  • GamerLegion aloitti Melbournen turnauksen 2-0 -voitolla 3DMAX:ia vastaan. GamerLegion on ollut yksi alkuvuoden pirteimmistä joukkueista nimiarvoonsa nähden. Joukkue on osoittanut moneen otteeseen pystyvänsä haastamaan paperilla vahvempia tiimejä ja avausottelun peliesitys oli erittäin laadukas. Ennen Melbournen turnausta GamerLegion joutui pettymään pahasti Major-karsintaturnauksessa, mutta kenties juuri kyseisen pettymyksen ärsyttämänä tässä turnauksessa GamerLegion tulee pelaamaan parasta peliään.
  • MOUZ voitti omassa avausottelussaan BIG:n lukemin 2-1. Yksi tämän turnauksen ennakkosuosikeista on pelannut alkuvuodesta loistavasti, mutta avausottelun peliesitys oli odotuksiin nähden hieman vaisu ja selvästi koneiden käynnistyminen vei aikansa. Yhdestä karttatappiosta ei toki tarvitse huolestua ja MOUZ todennäköisesti tulee parantamaan otteitaan turnauksen edetessä.
  • Karttavetossa GamerLegion bannaa Dust2:n ja MOUZ poistaa Anubisin. GamerLegion valinnee kartakseen Infernon tai Miragen. MOUZ turvautunee omalla karttavalinnallaan Nukeen tai Ancientiin.

 

YHTEENVETO

  • MOUZ lähtee tähän otteluun selvänä ennakkosuosikkina. Aavistuksen nihkeästä avausottelusta huolimatta MOUZ on paperilla laadukkaampi ja menestyneempi jengi kuin GamerLegion. Puhtaalla perussuorituksella MOUZ:in pitäisi tämä ottelu voittaa, mutta GamerLegion on useasti onnistunut pelaamaan parhaat pelinsä juuri tämänkaltaisesta altavastaajan asemasta. Joukkueella ei ole tässä ottelussa paljoa hävittävää ja karttavetokin sopii GamerLegionille mukavasti, joten kyllä tässä ottelussa voidaan hypätä GamerLegionin kelkkaan tasoitusvedon kautta. Kohde menee oikein, kun GamerLegion voittaa ottelussa vähintään yhden kartan. 

 

TULOS: 0-2

Link to post
Share on other sites

NHL

Dallas - Colorado

Early win 2 maalin johto, Dallas/ 2.46 EpicBet

Klo 04:30

 

Dallas hävisi lopulta ensimmäisen kotiottelunsa lukemin 1-5, mutta numerot eivät kerro koko totuutta, sillä Dallasilla oli kyllä paikkoja, mutta Blackwood seisoi ns päällään tolppien välissä ja Coloradolla myös pomppi suotuisasti ja niin ottelu kääntyi vieraille.

Dallas tuli myös avausotteluun huonosti ja joutui ekalla kympillä tappamaan jopa 5-3 alivoiman, mutta jälkimmäisellä kympillä oli jo pelissä mukana.

Uskon että tänä yönä nähdään paljon pirteämpi aloitus kotijoukkueen puolesta sillä tämä peli halutaan hoitaa, 0-2 tappioasemasta on ikävä lähteä Coloradoon.

Vahva luotto on tässä pelissä Dallasiin ja paremman pelin aloituksen turvin otetaan early win kohde testiin, jos kotijoukkue ottaisikin alussa turvallisen johdon, mutta jos joku niin kyllä Colorado voi takaakin tulla tasoihin jne.

Kohde menee oikein kuhan Dallas voittaa tai on johtanut jossain kohtaa peliä kahdella maalilla.

Link to post
Share on other sites

Jääkiekko, NHL

Winnipeg Jets vs. St. Louis Blues klo. 2.40

Jets -1 ja Kyle Connor vähintään kaksi tehopistettä/4,00 Unibet

Winnipeg Jets aloitti ottelusarjan vahvasti nousemalla 2-3 -tappioasemasta 5-3 -voittoon kotonaan. Nyt Jetsillä on mahdollisuus venyttää sarjajohto kahteen ennen ottelusarjan siirtymistä Missouriin.

Uskon vahvasti Jetsin tulivoimaan kärkijätkien osalta ja hienoon 4-1 -kotivoittoon Connorin iskiessä 1+1 tehot.

Link to post
Share on other sites

Jääkiekko, NHL

Dallas Stars vs. Colorado Avalanche klo. 4.40

Avalanche -1 ja Cale Makar vähintään kaksi tehopistettä/5,10 Unibet

Avalanche tuhosi ensimmäisessä ottelussa Starsin 5-1 -lukemin olemalla toki onnekas joissain maalitilanteissa, mutta Starsin tekeminen kiekollisena oli todella kesyä. Ensimmäinen peli jätti ainakin itselle vaikutelman, että Pete DeBoerin joukkue ei pysty vastaamaan haasteeseen minkä Avalanche tuo.

Itseä ei yllättäisi, että sarja menisi suoraan neljässä Avalanchelle sillä tänään joukkue nappaa toisen kiinnityksen jatkopaikkaan 4-2 -voitolla. Cale Makar syöttää kaksi maalia vieraille.

Link to post
Share on other sites

Tee tili osallistuaksesi keskusteluun

Sinun täytyy olla jäsen jos haluat kommentoida

Tee tili

Rekisteröi uusi tili. Se on helppoa!

Tee tili

Kirjaudu

Onko sinulla jo tili? Kirjaudu tästä.

Kirjaudu nyt
  • Uusimmat viestit

    • Jalkapallo Englanti League one Klo 21.45   Oxford utd  - Reading   Valinta:  Oxford Utd Kerroin:   2,75 ( Veikkaus)   Oxford aloittanut hyvin kotonaan kauden, kun kuuteen peliin kolme voittoa ja tasapeliä.  Reading ollut myös hyvä, mutta lähdetään koittamaan vahvaa kotijoukkuetta.  Tilastollisesti Oxford ei oo keskinäisiä pystynyt voittamaan viime vuosina, niin nyt jos koskaan olisi hyvä aika.  Rohkea kotivoitto hakuun.    Kunhan Oxford voittaa, niin tämä kohde osuu. 
    • Jalkapallo Konferenssiliiga Klo 19.45   KuPS  -  Kaa Gent    Valinta:  X ( Tasapeli) Kerroin:  4.05 ( Veikkaus)   KuPS ollut vaikeaa viime aikoina sekä Veikkausliigan mestaruus karkasi omista  käsistä aika kauas, jolloin tänään voi vain laittaa kaiken likoon.   Enää ei ole mikään lämmin, joten toivottavasti Gent myös on kohmeessa, niinkuin viime aikoina on ollutkin.  Vieraissa Gent on ollut vaikeuksissa ja tänään on se sauma saada pisteitä näistä otteluista.  Suomalaisyleisön siivittämänä kotijoukkue kairaa pistetilin auki.  KuPS voi jopa voittaakin, mutta viime aikoina voittamisen kulttuuri on tipotiessään, joten otetaan rohkea tasapeli testiin.    1-1 tai 2-2 voisi olla aika hyvät tulosvetoon.    Kunhan ottelu päättyy tasan, niin tämä kohde menee oikein. 
    • Jalkapallo Mestareiden liiga Klo 22.00   Dortmund  -  Betis   Valinta:  X ( Tasapeli) Kerroin:  4.25 ( Paf)   Kaksi suht hyvää joukkuetta kohtaa toisensa sekä molemmilla on voittoja sekä tasureita alla.  Kierroksen yksi tasaisempia otteluita, jolloin tasapeli ei ole mikään mahdottomuus. Betis mestareiden liigassa kolme voittoa, mutta saksa on vaikea paikka pelata, jolloin tuo putki katkennee tänään, mutta pisteputki jatkuu.  Kunhan Ottelu päättyy tasan, niin tämä kohde osuu. 
    • Koripallo Euroliiga klo 21:15 Panathinaikos - Barcelona Pelivalinta: Barcelona ML Kerroin: 4,30 Novibet Panathinaikos on aloittanut Euroliigan hyvin ja onkin 9 kierroksen jälkeen sarjataulukon kärjessä. Panathinaikos on kotona erityisen hyvä joukkue, tältä kaudelta kotitilasto 6-1, joten helppo peli ei tule vierasjoukkueelle. Barcelona on aloittanut Euroliigan myös ihan hyvin ja joukkueen materiaali riittää taisteluun kärkipään joukkueita vastaan. Vierasotteluissa Barcelona ei aina ole ollut terävimmillään, mutta yllätysvalmis joukkue kuitenkin on.  Näin suuri suosikki Panathinaikos ei mielestäni ole mitä kertoimet antaa ymmärtää.
    • Koripallo Euroliiga klo 22:00 Real Madrid - Crvena Zvezda Pelivalinta: Crvena Zvezda ML Kerroin: 3,05 Novibet Crvena Zvezda on aloittanut Euroliigan vahvasti. Otteet olleet kokonaisuutena hyviä ja selviä voittoja on tullut useampia. Real aloittanut kauden myös hyvin, loukkaantumisia on ainakin Panathinaikosta vastaan, tarkemmat poissaolotiedot tätä ottelua varten selviävät vasta lähempänä. Joka tapauksessa mielestäni Crvenalle tarjottu 3,05 kerroin on liian korkea.
×
×
  • Create New...