Jump to content
  • kierrätysvapaita ilmaiskierroksia.png

Recommended Posts

FC Artmedia Petrzalka - Tampere United 1 1,60 (5/5 Sportingbet) 4-2 [OIKEIN]

- TamU:lta pois siis Ojanperä ja Petrescu, mahdollisesti myös Lindström, Saarinen, Niemi. Jos nämä epävarmat eivät pysty pelaamaan niin aina vain parempi vedon kannalta. Uskon kuitenkin että kaikki nämä epävarmat pelaavat.

- TamU hävisi ensimmäisen osaottelun kotikentällään 1-3 (1-2).

- Päästäkseen jatkoon TamU:n on tehtävä Bratislavassa vähintään kolme maalia ja voitettava kahden maalin erolla. Varsinaisen peliajan päättyessä TamU:n eduksi 3-1 mennään ottelussa jatkoajalle.

- Zico sanoo että: Hyökkäämme viidellä pelaajalla. Meillä on kentällä ainakin kaksi hyökkääjää ja kolme hyökkäävää keskikenttäpelaajaa. Voimme lähteä otteluun jopa kolmella hyökkääjällä. TamU:n yltiöpäinen hyökkääminen avaa Artmedialle paljon vastahyökkäyksiä ja tuskin muutenkaan Artmedia keskittyy kotona vain puolustamaan.

- Vain Artmedian ylimielisyys TamU:n oljenkorsi.

Edit:

Vaivoista kärsineet Jari Niemi, Mathias Lindström ja Sakari Saarinen harjoittelivat joukkueen mukana. Kolmikosta epävarmin tilanne on Saarisella, jonka pelaamisesta tehdään päätös vasta myöhemmin.

Uutena potilaana sairaslistalle liittyi Rafinha, jolla oli aamupäivästä kuumetta. Lämpö saatiin laskemaan iltaan mennessä, mutta Rafinha otti harjoitukset kevyesti ja pääasiassa verrytteli kentän laidalla. Myös brasilialaispelaajan osalta tilannetta pelaamisen suhteen tarkastellaan vielä lähempänä ottelua.

http://www.tampereunited.com/fin/ajankohtaista?entry=897

Mikä on Tampere Unitedin lopullinen avauskokoonpano, sitä Hjelm ei osannut vielä eilen kertoa. Antti Ojanperä on pelikiellossa kahden keltaisen kortin takia ja Sakari Saarista vaivaa kipeä nivunen. Hjelmin onneksi Mathias Lindström ja Jari Niemi ovat pelikunnossa.

- Saken vamma voi olla vain kramppi. Jos hän on sivussa, laitapakit ovat Toni Järvinen ja Heikki Aho. Keskikentällä ja kärjessä on kolme miestä.

Vaikka tamperelaisten tehtävä tuntuu mahdottomalta, Hjelm ei ole luovuttanut. TamU taistelee Bratislavassa viimeiseen asti.

- Artmedian nettisivut hehkuttavat jo varmaa jatkopaikkaa ja seuraavan kierroksen Juvetus-kohtaamista. Mikäli isäntien ajatukset ovat jo jatkopeleissä, se sopii TamU:lle erinomaisesti.

http://www.aamulehti.fi/teema/jalkapallo/99104.shtml

Link to post
Share on other sites

Fram-IA 1, 1,70 Veikkaus 2-0

-IA sarjan heikoimpia ja vierasmatseissa peli ei ole kulkenut lainkaan.

- Fram on keskitason kotijoukkue, 4-0-2, sarjassa sijoitus 7.

- IA taistelee putoamiskamppailussa HK:n kanssa, eroa viimeiseen sijaan IA:lla 2pts.

- IA on pelannut vieraissa 0-1-5, selvästi heikoin ja omissa kolissut 2,67/peli!

- Fram voitolla nousee jälleen tasaiseen taisteluun kärjen sijoituksista.

- 1,70 hyvä kerroin, kun IA on tällä kaudella niin surkea joukkue!

Huomisen hyvä kohde, kerroinkin tuossa pelattava. Bookkerit eivät 2 enempää tarjoa, ne mitä äkkiseltään tip-existä katsoin.

Link to post
Share on other sites

Kohde 23

Breidablik - KR Reykjavik

1 - 2,05

Breidablik 5 viimeistä

X V V V V V

KR 5 viimeistä

V V H H V V

- Breidablik vahvassa nosteessa. Viimeisimmän ottelun tasapeli vieraskentällä.

- Cupissa kaatui sarjajohtaja Valur.

- KR hallinnut kaksikon keskenäisiä kohtaamisia.

Kotivoitto kokeilemisen arvoinen

Link to post
Share on other sites

Tee tili osallistuaksesi keskusteluun

Sinun täytyy olla jäsen jos haluat kommentoida

Tee tili

Rekisteröi uusi tili. Se on helppoa!

Tee tili

Kirjaudu

Onko sinulla jo tili? Kirjaudu tästä.

Kirjaudu nyt
  • Uusimmat viestit

    • Liiga klo 18:30 Sport - KooKoo Pelivalinta: KooKoo (1X2) Kerroin: 2,94 Marathonbet KooKoolla jälleen CHL pelejä tällä viikolla, joka lisää ottelukuormaa. Sportilla puolestaan pidempi tauko peleistä kun viime perjantain TPS pelikin peruuntui. Sportin otteet kotikentällä olleet hyviä. Kuudesta ottelusta vain kertaalleen Sport on hävinnyt suoraan varsinaisella peliajalla. Sportin materiaali ei kuitenkaan ole kovin laaja, joten tappioita on kotikentällä odotettavissa kuitenkin jatkossa enemmän. KooKoon peli piristyi hieman valmentajan vaihdon jälkeen. Nyt on onnistumisia alkanut tulemaan enemmän. KooKoolla kova tarve täysille pistepoteille, jotta saa sijoitusta sarjataulukossa paranneltua. Mielestäni Sport on hieman liian suuren suosikin asemassa kertoimissa.
    • Jääkiekko:NHL klo.20:00 Buffalo Sabres - Florida Panthers Tekee pisteen Sam Bennet @1.77 Unibet Panthersin Bennetin pojoa testiin. Molemmilla vasta 1 voitot varsinaisella peliajalla,kun 5 ottelua takana.Floridalla 1 tappioa 60.,in jälkeen,kun Buffalolla niitä on 3. Molemmilla noita poissaoloja on,mutta Floridalla ne on pahemmat,kun Barkov sekä Marchand ovat loukkaantuneena.Floridan Tkachukin veljesparin kentälliseltä voisi sitä maalia odottaa,jossa keskellä Bennet pelaa. Buffalon aloittavan maalivahti Ellisin prosentit,kun 2 peliä on pelannu on 88%,vaikkei Floridan vahdin Markströmin % ole paljoo paremmat niin Tkachukin kentällinen saattaa tehoilla olla tässä.
    • Jääkiekko:Hockeyallsvenskan klo.20:00 AIK - Östersund Tekee pisteen Martin Schreiber @2.48 Unibet AIK:n pakki Schreiberin pistettä testiin. Sarjakakkonen AIK on hävinnyt vasta 1 pelin ja voittanut 8 käymästään 9:stä ottelustaan.Östersund on voittanut vain 1 varsinaisella peliajalla.JA voittoja se on ottanut 3.Tappioita 60.min jälkeen sillä on 3. AIK on kotonaan selkee suosikki ja ylläri olisi jos hävii tämän.AIK nuori puolustaja Martin Schreiber on pelaillut hyvin.Pisteputki on venynyt jo 4 ottelun mittaiseksi.AIK:n 2.kentällinen on hyvä,jossa hyökkäysessä pelaavat Pooley,Ljungman ja Johansson.Pisteitä tältä kentälliseltä on nähty mukavasti ja varmaan tänäänkin. Östersundin pelit olleet vähämaalista 2:lla edelliskierroksella ja niissä on tehty molemmissa vain 1 maali.AIK kyllä tänään tekee useamman kuin yhden,jos asenne on kohillaan. AIK:n pakki Martin Schreiberin pojoa 2.48 kertoimella unkalla laitettava kyllä kokeiluun.
×
×
  • Create New...