Jump to content
  • kierrätysvapaita ilmaiskierroksia.png

8.1 Tiistai


Recommended Posts

Kalpa - Lukko 1 (Expekt 1.70, NordicBet 1.57, Veikkaus 1.60)

Tiistai-illan kamppailussa Niiralan montussa yhteen iskevät vahvaa jaksoa (viimeisistä viidestä ottelusta 3 voittoa ja 2 rangaistuslaukausvoittoa) pelaava Kalpa ja NHL:n alun takia pahasti heikentynyt Lukko.

Myös Lukko on pelannut vahvasti viime aikoina (4 voittoa ja 1 tappio), mutta menetti NHL apujensa Bödkerin, Nielsenin ja Larsenin mukana terävimmän iskuhampaansa (72 pistettä! iskeneen trionsa). Lukko on pitkälti tukeutunut tanskalaisiinsa ja heidän lähtö heikentää todella pahasti vierailijoita.

Paikkaajaksi hankittiin Josef Straka, joka huhujen mukaan on varsin pulskassa kunnossa nopeatahtiseen Sm-liigaan. Viime vierailullaan Straka oli loistava pelaaja, mutta moni asia on muuttunut viidessä vuodessa, enkä usko hänen paikkaavan tanskalaisten jättämää aukkoa.

Sarjakakkosella Kalpalla sen sijaan NHL vahvistuksia ei joukkueesta ole hetkeen löytynyt, joten kotijoukkue ei ole heikentenyt edellisiin peleihin nähden. Peli on kulkenut ja liigan kärkipaikka on vain 2 pisteen päässä.

Joukkueiden kauden aikaisemmat keskinäiset kohtaamiset ovat molemmat päättyneet kotijoukkueiden voittoihin:

Lukko voitti 2-1 & Kalpa 5-3.

Kalpalta sairaslistalla ovat Toni Kallela, Petri Lammassaari ja Pauli Levokari. Vastaavasti Lukolta alustavasti poissa ovat Lauri Tukonen ja Jussi Pesonen.

Uskon vahvan Kalpan voittavan heikentyneen Lukon kotikaukalossaan.

Peleihin Kalpa (tasoitusvedoissa myös Kalpa-1 on pelikelpoinen kohde, kertoimet liikkuvat 2 paikkeilla).

  • Upvote 2
Link to post
Share on other sites

SM-liiga:

Kalpa - Lukko - 1 - 1,60 Veikkaus

Kalpa (-1) - 2,10 Veikkaus

Kuntopuntarin kärkijoukkueet Kalpa ja Lukko ottavat tänään mittaa toisistaan Kuopiossa.

Kalpalla on viidestä edellisestä ottelusta 5 voittoa ja joukkue lähtee tänään peliin 6 ottelun voittoputkessa. Kalpan kokoonpanosta puuttuu junnutähti Artturi Lehkonen , muita merkittäviä poissaolijoita ei ole. Kalpan maalilla aloittaa viime peleissä hyvin pelannut Mikko Koskinen. NHL:län alku ei joukkuetta haittaa yhtään , sillä lockout vahvistuksia ei Kalpan riveissä olla nähty vähään aikaan.

Lukko puolestaan on voittanut viidestä edellisestä ottelustaan 4 ja sijouttuu kuntopuntarissa heti Kalpan jälkeen toiseksi. NHL:län alku on aiheuttanut raumalaisille paljon huolia , joukkue nimittäin menetti liigan parhaan maalintekijän Mikkel Bödkerin ja hänen maamiehensä Frans Nielsenin ja Philip Larsenin. Tanskalaiskolmikko on ollut joukkueen kantava voima ja he ovat pääosin vastanneet Lukon maalinteosta. Heti NHL:län alkamisen varmistuttua Lukko teki loppukauden kestävän sopimuksen tsekkihyökkääjä Josef Strakan kanssa. Straka on vierraillut aiemminkin SM-liigassa 5 vuotta sitten , silloinkin lukon paidassa. Sinä kautena (2006-2007) Straka teki 56 ottelussa huimat 60 pistettä. Mutta vuosia on tullut lisää eikä miehellä ole viime aikana kovin hyvin mennyt , josta kertoo myös se että hän sai potkut KHL joukkue Avtomobilist Yekaterinburgista.

Joukkueet ovat kohtanneet kuluvalla kaudella kahdesti ja molemmat ovat voittaneet omat kotipelinsä.

Tanskalaisten lähtö jättää Lukon hyökkäykseen niin ison aukon , että Kalpa kasvattaa tänään voittoputkensa 7 ottelun mittaiseksi.

  • Upvote 1
Link to post
Share on other sites

SM-liigaa:

Hpk-Jyp alle 5,5 maalia. 1,48 bet365.

Vastakkain erittäin vähämaaliset joukkueet, molemmilla viidessä edellisessä 1,8 tehtyä maalia keskiarvolta ja omiin menee molemmilla hyvin vähän maaleja myös. Illan kokoonpanoja katsoessa molemmilla ykköskentät on ne jotka maaleja voisi tehdä, alemmat kentät eivät kovin tulivoimaisia ole. Maalivahdit Järvinen ja Tarkki ovat myös olleet erinomaisia tällä kaudella.

Kalpa-Lukko 1. Pinnacle 1,65.

Kuopiossa tänään kohtaa sarjakakkonen KalPa sekä sijalla kymmenen majaileva Lukko. Tosiaan NHL:n työsulun päättymisen jälkeen Lukko menetti parhaat kenttäpelaajansa Bödkerin, Nielsenin sekä Larssenin, joiden varassa joukkue saalisti pisteensä viime aikoina. Varsinkin maalinteko oli täysin Bödkerin ja Nielsenin varassa. Lukko hankki ennakkoon hyvän vahvistuksen kun kokenut Josef Straka hommattiin loppukaudeksi, mutta mies tuskin parhaimmillaan vielä ensimmäisessä ottelussaan on. Salmisen johdolla uskon että KalPa ottaa selkeän 4-1 voiton.

Tappara-Saipa. Saipa ML. 3,05 Expekt.

Tampereella Tapparan vieraaksi saapuu huikean alkukauden pelannut Saipa. Saipa toki on hävinnyt 4 viimeisestä viidestä ottelustaan mutta se on ymmärrettävää ottaen huomioon joukkueen materiaalin joka ei tosiaan ole lähelläkään kärkijoukkueita. Saipa on kauden kahdessa aiemmassa ottelussa ottanut 5 pistettä 6:sta mahdollisesta Tapparaa vastaan ja on vaikea vastus tamperelaisille. Tappara menetti kovan Jannik Hansenin NHL:ään mutta saa Barkovin takaisin tähän otteluun. Maalilla Tapparalla loistokautta pelaava Metsola ja Saipalla myös hienosti pelannu Nieminen. Mielestäni Saipalla on mahdollisuutensa ottelussa ja tuolla ML kertoimella mukaan peleihin.

  • Upvote 1
Link to post
Share on other sites

Tps-Ilves X. Pinnacle 4,52.

Turussa heikkovireinen Tps saa vastaansa sarjajumbo Ilveksen. Tps on hävinnyt 4 viimeisestä 5 ottelustaan, Ilves puolestaan hävinnyt 3 viimeisestä viidestä. Ilves on pystynyt pelaamaan viime aikoina tasaisia sekä vähämaalisia otteluita "parempiaan" vastaan. Tps on pelannut tosiaan heikosti ja nyt se menetti huikean Shattenkirkin. Ristolainen palaa kokoonpanoon, mutta puolustus näyttää silti melko heikolta. Hyökkäys melko tasainen mutta lisää tehoja pitäisi tulla. Maalissa loistava Engren joka antaa joukkuelleen mahdollisuuden joka ilta. Ilveksellä tasaiset, nuoret kentät hyökkäys erittäin kapea ja puolustuksessa Koistisen ja Järventien johdolla enemmän kokemusta. Maalissa hyvin viime aikoina torjunut nuori Kolppanen.

Uskon Tps:n vaisuuden jatkuvan ja Ilves taistelee itsensä jatkoajalle lukemissa 2-2.

Ässät-Kärpät. Kärpät ML. Expekt 2,05.

Poriin matkaava Kärpät lähtee illan otteluun hyvällä itseluottamuksella kun lauantaina kaatui komean nousun päätteeksi Jokerit jatkoajalla. Ässät on ollut todella heikko ja tappioita on nyt 4 peräkkäin. Valmentaja Kivellä ei tunnu olevan lääkkeitä joukkueen kurssin kääntöön. Joel Armia palaa Ässien kokoonpanoon tänään ja auttanee joukkueen maalintekovaikeuksiin. Kärpät menetti kovat Jokisen sekä Demersin mutta maaliin palaa Backlund epävarman Wiikmanin tilalle. Myös Pokka palaa kokoonpanoon junnukisoista Armian tavoin. Ässien peli tuntuu olevan melko sekaisin sekä kotipelit ovat olleet erittäin heikkoja, Ässät on liigan huonoin kotijoukkue tällä kaudella. Uskon että kovan ykkösketjun johdolla Kärpät hakee niukan 2-3 voiton.

  • Upvote 2
Link to post
Share on other sites

TPS - Ilves - 2 - 3,30 Nordicbet

TPS on voittanut viidestä viime ottelustaan vain yhden , joukkue majailee kuntopuntarin toiseksi viimeisenä. TPS on pelannut viime aikoina todella vaisusti. TPS:sän nettisivuilla lukee että illan ottelusta on sivussa hyökkääjä Nestori Lähde alaraajavamman takia , häntä korvaamassa on ensimmäistä liiga otteluaan pelaava 18-vuotias Jasper Lindsten. NHL:n työsulun päätyttyä joukkue menetti huippupakkinsa Kevin Shattenkirkin. TPS saa kuitenkin takaisin kokoonpanoonsa nuorten MM-kisoissa pelanneen puolustaja Rasmus Ristolainen , mutta hän ei pysty mitenkään paikkaamaan Shattenkirkin jättämää aukkoa TPS puolustukseen. TPS:n maalilla aloittaa viime aikoina vahvoja otteita näyttänyt Atte Engren.

Vahvasti vuoden avannut Ilves on voittanut viidestä viime ottelustaan 2 , mutta joukkueen pisteputki on 3 ottelun mittainen. Ilves on pelannut viime aikoina hyvin ja haastanut vakuuttavasti parempiaan. Työsulun loppuminen merkitsi Ilvekselle ainoastaan hyökkääjä Daniel Paillen lähtöä , Paille ei mikään pistelinko ole mutta joukkueelle silti tärkeä pelaaja. Muita merkittäviä poissaoloja Ilveksen kokoonpanossa ei ole. Ilves sai takaisin Kärpillä lainassa olleen maalivahti Miika Wiikmanin , mutta maalilla aloittaa poikkeuksellisen vahvoja otteita näyttänyt Ville Kolppanen. Kolppanen on ollut Ilveksen voittojen takuumies. Ilveksellä ei ole varaa tappioihin muuten heitä odottaa liigakarsinnat , tämä fakta lisää varmasti voitonhalua Ilveksen leirissä.

Joukkueet ovat kohdanneet kuluvalla kaudella kahdesti ja Ilves on voittanut molemmat kohtaamiset.

Link to post
Share on other sites

Tee tili osallistuaksesi keskusteluun

Sinun täytyy olla jäsen jos haluat kommentoida

Tee tili

Rekisteröi uusi tili. Se on helppoa!

Tee tili

Kirjaudu

Onko sinulla jo tili? Kirjaudu tästä.

Kirjaudu nyt
  • Uusimmat viestit

    • Jalkapallo Mestareiden liiga Klo 22.00   Dortmund  -  Betis   Valinta:  X ( Tasapeli) Kerroin:  4.25 ( Paf)   Kaksi suht hyvää joukkuetta kohtaa toisensa sekä molemmilla on voittoja sekä tasureita alla.  Kierroksen yksi tasaisempia otteluita, jolloin tasapeli ei ole mikään mahdottomuus. Betis mestareiden liigassa kolme voittoa, mutta saksa on vaikea paikka pelata, jolloin tuo putki katkennee tänään, mutta pisteputki jatkuu.  Kunhan Ottelu päättyy tasan, niin tämä kohde osuu. 
    • Koripallo Euroliiga klo 21:15 Panathinaikos - Barcelona Pelivalinta: Barcelona ML Kerroin: 4,30 Novibet Panathinaikos on aloittanut Euroliigan hyvin ja onkin 9 kierroksen jälkeen sarjataulukon kärjessä. Panathinaikos on kotona erityisen hyvä joukkue, tältä kaudelta kotitilasto 6-1, joten helppo peli ei tule vierasjoukkueelle. Barcelona on aloittanut Euroliigan myös ihan hyvin ja joukkueen materiaali riittää taisteluun kärkipään joukkueita vastaan. Vierasotteluissa Barcelona ei aina ole ollut terävimmillään, mutta yllätysvalmis joukkue kuitenkin on.  Näin suuri suosikki Panathinaikos ei mielestäni ole mitä kertoimet antaa ymmärtää.
    • Koripallo Euroliiga klo 22:00 Real Madrid - Crvena Zvezda Pelivalinta: Crvena Zvezda ML Kerroin: 3,05 Novibet Crvena Zvezda on aloittanut Euroliigan vahvasti. Otteet olleet kokonaisuutena hyviä ja selviä voittoja on tullut useampia. Real aloittanut kauden myös hyvin, loukkaantumisia on ainakin Panathinaikosta vastaan, tarkemmat poissaolotiedot tätä ottelua varten selviävät vasta lähempänä. Joka tapauksessa mielestäni Crvenalle tarjottu 3,05 kerroin on liian korkea.
    • 1. Divisioona / Jalkapallo Tanska AB - Vendsyssel FF AB Draw No Bet @ 1.55 Betsson Alkaa 20:00 AB(4.) on sarjassa kotikentällään kolme ottelun voittoputkessa pitäen noissa kaikissa matseissa oman maalinsa puhtaana sekä tehden yhteensä kuusi maalia. Vendsyssel(10.) on seitsemän matsin mittaisessa voitottomassa putkessa häviten noista kolme kamppailua. AB voitti joukkueiden kaksi edellistä keskinäistä kohtaamista joista viimeisin pelattiin elokuun puolivälissä ottelun päätyttyä tuolloin maalein 0-3.
    • IEM Beijing PK: Natus Vincere - Falcons | Falcons | 1.84 (Pinnacle)
×
×
  • Create New...