Jump to content
  • kierrätysvapaita ilmaiskierroksia.png

Recommended Posts

PSG - Barcelona alle 2,5 maalia / 2,00 @Bet365

Barcelonan peliin alle 2,5 maalin pelaaminen on usein silkkaa hulluutta. Joukkueet pelasivat jo samassa alkulohkossa ja siinä pelit päättyivät 3-2 ja 3-1, joten maaliodotusarvo luulisi olevan lähtökohtaisesti korkea. Nyt kuitenkin varsinkin kotijoukkue PSG saattaa pelata aikaisempaa tarkemmin, sillä kokoonpanosta puuttuu useita avainpelaajia. Zlatan ja Verratti ovat pelikiellossa ja David Luiz ja Thiago Motta ovat loukkaantuneena. Eilen Atletico näytti, että lähtökohtaisesti altavastaajana oleva joukkue haluaa pitää sarjan elossa toiseen osaotteluun asti ja se on varmasti myös Laurent Blancin tavoitteena.

Nashville - Chicago 2 / 2,70 @Veikkaus

Molempien joukkueiden runkosarjan loppu oli huono. Blackhawksit hävisivät neljä viimeistä peliä ja Nashvillen kuusi päätöspeliä oli 0-4-2. Chicago osannee kuitenkin käsitellä tilannetta paremmin, sillä viimeisen viiden kauden aikana kaupungissa on kannateltu kannua kahdesti ja voittamisen kulttuuria vahvisti osaltaan myös täksi kaudeksi hankittu Brad Richards. Nashvillelle playoffsiin pääsy on jo iso voitto. Patrick Kane palaa pitkästä aikaa kaukaloon, sillä miehen solisluu on taas kunnossa. Blackhawksien päsäyttämiseen Nashville tarvitsee tulikuuman Pekka Rinteen.

Link to post
Share on other sites

NHL pudotuspelit käyntiin <3

Nashville Predators-Chicago Blackhawks ML 2, 2.009 Pinnacle

- Hieno sarjassa tiedossa ja 6-7 matsia lienee tiedossa. Omissa papereissa Hawks tästä jatkoon mennee, varsinkin kun se saa Kanen takaisin. Predsien elinehto jatkoonpääsylle on Rinteen huippuotteet, montaa ei voi pelissä päästää. Hawks on keväisin aina parhaimmillaan, kun taas Preds ei hirveästi ole näihin peleihin tottunut. Predsien runkosarja oli todella hieno, mutta keväällä se kauden onnistuminen mitataan. Kotiedusta en järin paljoa Predseille etua laske, sillä vieraskentällä Hawks on kyllä myös vahva. Aika 50-50 tämä ensimmäinen ottelu on, joten kun kakkosen kerrointa tarjotaan, poimitaan se tiketille!

Washington Capitals-NY Islanders ML 1, 1.78 Pinnacle

- Tasainen on tämäkin sarja, Caps hienoinen ennakkosuosikki jatkoon, mutta Islesillä ehdottomasti yllätyssauma. Kaksi hyvän puolustuksen omaavaa nippua, maalivahdeissa etu Capseille - siitäkin huolimatta että Halak oli runkosarjassa hyvä, on pudotuspeleissä miehen suoritustaso pienoinen kysymysmerkki, Holtby tuskin joukkuettaan pettää. Kahden superstaran "kohtaaminen" Ovie vs Tavares, mutta huippunimiä löytyy molemmilta. Puolustuspelaamisessa etu jonkin verran Capseille, sillä hyviä kiekollisia puolustajia sekä myös "Peruspakkeja" löytyy. Toki Islesillä on heittää kehiin mm. Leddy, Boychuk, Hickey, de Haan, Hamonic.. joten ei se nyt hirveästi toki pääkaupunkilaisten vastaavalle kalpene. Erikoistilannepelaaminen tänään isossa roolissa, sillä Capsien yv oli runkosarjassa todella pelottavaa ja tuo yv-koostumus Bäcks-Ovie-MoJo-Brouwer-Carlson omaa niin paljon eri variaatioita ja laukaisu-uhkaa JC74:n ja Ovien toimesta yhdistettynä ruotsalaisvelhojen silkinpehmeisiin käsiin. Tasainen sarja, tasainen Game1 luvassa, mutta Caps avaa ainakin tämän illan osalta sarjan voitolla.

Link to post
Share on other sites

Tee tili osallistuaksesi keskusteluun

Sinun täytyy olla jäsen jos haluat kommentoida

Tee tili

Rekisteröi uusi tili. Se on helppoa!

Tee tili

Kirjaudu

Onko sinulla jo tili? Kirjaudu tästä.

Kirjaudu nyt
  • Uusimmat viestit

    • Liiga / Jääkiekko Jokerit - Pelicans Pelicans Yli 2.5 Maalia @ 1.73 Unibet Alkaa 18:30 Jokerit(17.) kyntää syvässä suossa sillä joukkueella on kasassa viiden pelatun matsin jälkeen yksi piste. Joukkueen kokoonpanossa nähdään tänään massiivisia muutoksia joukkueen "tähtipelaajien" puolustaja Matthew Caiton ja hyökkääjä Maxime Fortierin ollessa penkitettynä ottelusta. Myös puolustaja Valtteri Pulli on sivussa. Muutoksilla koetetaan selvästi herätellä surkeasti kauden alottanutta joukkuetta mutta puolustuspäässä tullaan varmasti näkemään tänään kommunikaatiovirheitä ja ylimääräistä mailanpuristamista. Joukkueen maalivahtipeli on myös melkoinen kysymysmerkki . Hätäapuna joukkueen veräjänvartijaksi pestattu konkarivahti Tomi Karhunen sai poimia lauantaina kiekon selkänsä takaa kuusi kertaa Tapparan(12.) voitettua ottelun maalein 0-6. Karhunen aloitaa tänään maalilla. Pelicans(7.) tulee kurittamaan  pakka levällään olevaa Jokereita tehden vähintään kolme maalia.  
    • Lentopallo Asian Games naiset klo 7:00 Kirgisia - Qatar Pelivalinta: Kirgisia voittaa 1.erän Kerroin: 1,23 Coolbet Qatar on pelannut todella heikosti näissä kisoissa ja en usko muutosta tulevan tässä viimeisessä sijoitusottelussakaan. Kirgisia ei myöskään ole onnistunut erääkään voittamaan tässä turnauksessa, mutta se on sentään ollut paljon lähempänä kuin Qatarilla. Kirgisia on aiemmissa turnauksissa pelannut ihan kelpo matseja ja menestystäkin on ajoittain tullut. Nyt vastus on niin heikkoa tasoa, että pidän ihmeenä jos Kirgisia ei tätä onnistuisi voittamaan. 1.erän voiton kerroin ei päätä huimaa, mutta pidän sitä hyvin todennäköisenä tapahtumana. OIKEIN
    • 18:30 Tappara - Kärpät Tappara pelaa nyt kauden ensimmäisen liigaottelunsa kotona, ja lähtee suosikkina otteluun, mutta mielestäni liian kovana sellaisena. Kärppien materiaali riittää ottelussa taistelemaan pisteistä, ja niimpä +1,5 maalia on hyvä suoja vieraille. Kärpät +1,5 @1,70 @epicbet
    • Jalkapallo:Norja Division 3 Lohko 4 klo.16:00 Odd 2 - Stabaek 2 Odd 2 tekee maalin molemmilla puoliajoilla @2.01 Marathonbet Norjasta kotijoukkueen maalia molemmillajaksoilla testiin. Odd pelannut viimekierroksilla ihan mukavasti ja joukkueiden vire 5 edellisen mukaan on lähes idettinen.Vieraat on kuiteskin kertoimissa suosikki.Stabaek on ollut tämänsarjan 1 surkeimmista vieralijoista. Keskinäisissä Odd on ollut Stabaekia parempi.Hyvänä ja vähän huonompanakin päivänä Odd kyllä pystyy kotonaan maaleja iskemään.Muutama kierros takaperin Odd voitti Haugesundin kotonaan 7-0(1-0/6-0) Odd on kertoimiaan parempi kotikentällään ja sarjahan tuppaa välillä olemaan hyvinkin runsasmaalista.
    • Liga Pro / Jalkapallo Argentiina Lanus - Estudiantes La Plata Lanus AH 0 @ 1.50 Pinnacle Alkaa 03:15 Lanus(8.) voitti kaksi edellistä sarjaotteluaan pitäen noissa molemmissa oman maalinsa puhtaana ja tehden yhteensä neljä maalia. Estudiantes(11.) on vieraissa neljän matsin tappioputkessa jääden noissa jokaisessa ilman tehtyä maalia. Lanus onnistui voittamaan joukkueiden kaksi edellistä keskinäistä kohtaamista joista viimeisin pelattiin maaliskuussa ottelun päätyttyä maalein 0-1. Estudiantes voitti vain yhden joukkueiden kolmestatoista viimeisestä sarjassa pelatusta keskinäisestä kohtaamisesta. 2-1
×
×
  • Create New...