Jump to content
  • kierrätysvapaita ilmaiskierroksia.png

Recommended Posts

PORTUGALI

Cristiano Ronaldon kipparoimalla Portugalilla on ollut hieman tuuria lohkojakojen kanssa, sillä karsinnoissa se arvottiin samaan lohkoon Albanian, Tanskan, Serbian ja Armenian kanssa. Siitä lohkosta se eteni aivan suvereenisti EM-lopputurnaukseen. Portugali arvottiin EM-Kisoissa samaan lohkoon Islannin, Itävallan ja Unkarin kanssa, josta odotan sen selviävän neljännesvälieriin ongelmitta. Se, että Portugalilla on ollut onnea arvonnoissa ei tarkoita sitä etteikö Portugali olisi äärettömän kova joukkue ja uskon sen menestyvän hyvin kesän kisoissa. Portugali on selviytynyt kuusi kertaa EM-lopputurnaukseen ja sen paras sijoitus on ollut hopeaa vuonna 2004. Sen huonoin sijoitus on ollut kun se on tippunut kahteen kertaan jo puolivälierissä. Vuoden 2012 EM-kisoissa Puolassa/Ukrainassa se sijoittui neljänneksi, kun välierissä myöhemmin mestaruuden voittanut Espanja kaatoi sen vasta rangaistuspotkukilpailussa. porttukali.jpg.09d23fa3035a8201baeb9f8aa

Cristiano Ronaldon johtama hyökkäys on Portugalin vahvuus ja maan kuin maankin pitää olla tarkkana Portugalia vastaan. Portugalilla on kuitenkin jokaisella osa-alueella laadukkaita pelaajia ja tulee menestymään hyvin kisoissa. Mestarisuosikiksi en ehkä ihan sanoisi, mutta välieriin asti selviytyminen ei ole mahdottomuus Portugalilta. 

Karsinnoissa useasti avauksessa esiintynyt Danny ei pelaa kesän EM-Kisoissa. Myös pitkin kautta loukkaantumisista kärsinyt Fábio Coentrão todennäköisesti missaa kisat. 

Mahdollinen avauskokoonpano:

Rui Patrício (M), Eliseu, Pepe, R.Carvalho, Cédric, Tiago, W.Carvalho, Moutinho, Nani, Ronaldo, Quaresma (4-3-3)

Valmentaja: Portugali Fernando Santos

Sijat: 2-8

 

Tehnyt: @FUT_Griez

Link to post
Share on other sites
  • Vastaukset 79
  • Created
  • Last Reply

Top Posters In This Topic

Top Posters In This Topic

Popular Posts

Euro 2016 Kuukausi ja kaksi päivää. Neljän vuoden odotus on pian ohi, kun Euroopan parhaat futismaat kohtaavat Ranskassa, yhdeksässä eri kaupungissa, kymmenellä eri stadionilla. Turnauksessa pela

Espanja Espanja lähtee turnaukseen hallitsevana mestarina, ja yhtenä ennakkosuosikeista. Brasilian Mm-kisojen katastrofi on nyt takana, ja kisoihin lähdetään uudenlaisella, nuoremmalla joukk

17.6  Vihjeet   Italia - Ruotsi, 1 @2.00 Tsekki - Kroatia, 2 @2.05 Espanja - Turkki, 1 @1.57  

Posted Images

Tällä ei nyt sinänsä ole merkitystä, mutta Saksan kohdalla värit pitäisi olla järjestyksessä, musta-punainen-keltainen tai toisinpäin...:rofl: :ph34r:

 

No siis jos laitetaan samaan järjestykseen, kun lipussa :D

Vitsi vitsi, vaikka järjestys onkin toinen, mutta hienoa että joku näkee vaivaa :)

Ja siitä :thumbup: 

 

Suomen mahdollisuudet tulevaisuudessa.. pakko se on uskoa,,että se on mahdollista jossain vaiheessa, vaikka hankala tällä hetkellä on nähdä, milloin tuo tulee tapahtumaan.. Muutama talentti kun puhkeaa kukkaan,  ni voi kummasti helpottaa urakkaa, jos pääsevät pelaamaan johonkin huippu sarjaan jne. Toivottavasti pian :)

Link to post
Share on other sites

Englannin joukkue:

Maalivahdit: Joe Hart, Fraser Forster, Tom Heaton.

Puolustajat: Nathaniel Clyne, Kyle Walker, Gary Cahill, Chris Smalling, John Stones, Ryan Bertrand, Danny Rose.

Keskikenttäpelaajat: Dele Alli, Ross Barkley, Fabian Delph, Eric Dier, Danny Drinkwater, Jordan Henderson, Adam Lallana, James Milner, Raheem Sterling, Andros Townsend, Jack Wilshere.

Hyökkääjät: Harry Kane, Marcus Rashford, Wayne Rooney, Daniel Sturridge, Jamie Vardy

Kolme tippuu vielä pois

Link to post
Share on other sites

Kroatian joukkue:

¨

Goalkeepers: Danijel Subašić, Lovre Kalinić, Ivan Vargić, Dominik Livaković

Defenders: Darijo Srna, Domagoj Vida, Gordon Schildenfeld, Tin Jedvaj, Vedran Ćorluka, Ivan Strinić, Šime Vrsaljko, Duje Ćaleta-Car

Midfielders: Luka Modrić, Ivan Rakitić, Mateo Kovačić, Milan Badelj, Marcelo Brozović, Alen Halilović, Ante Ćorić, Marko Rog, Domagoj Antolić

Strikers: Marko Pjaca, Ivan Perišić, Mario Mandžukić, Andrej Kramarić, Nikola Kalinić, Duje Čop

  Neljä tippuu ennen kisoja vielä pois

 

Link to post
Share on other sites

Ruotsi:

Goalkeepers: Andreas Isaksson (Kasımpaşa), Robin Olsen (København), Patrik Carlgren (AIK).

Defenders: Ludwig Augustinsson (København), Erik Johansson (København), Pontus Jansson (Torino), Victor Lindelöf (Benfica) Andreas Granqvist (Krasnodar), Mikael Lustig (Celtic), Martin Olsson (Norwich).

Midfielders: Jimmy Durmaz (Olympiakos), Albin Ekdal (Hamburg), Oscar Hiljemark (Palermo), Sebastian Larsson (Sunderland), Pontus Wernbloom (CSKA Moskva), Erkan Zengin (Trabzonspor), Oscar Lewicki (Malmö), Emil Forsberg (Leipzig), Kim Källström (Grasshoppers).

Forwards: Marcus Berg (Panathinaikos), John Guidetti (Celta), Zlatan Ibrahimović (Paris), Emir Kujovic (Norrköping)

Link to post
Share on other sites

ITALIA

Azzurri, Italian maajoukkue. Edellisissä Em- kisoissa joukkue ylitti odotukset ja eteni finaaliin asti, mutta siellä se sai kylmän kyydin Espanjalta, 4-0. Tämä nöyryyttävä tappio on jäänyt varmasti Pizzanpaistajien mieliin. 

Italy-football-team-LRG-1455042259.jpg 

 

 

 

Yksi maailman menestyneimmistä maajoukkueista ei tässä turnauksessa ole ennakkosuosikkien joukossa. Joukkue on aika vanha, nykyisessä joukkueessa ainoastaan Stephan El Shaarawy, Lorenzo Insigne, Marco Verratti, Alessandro Florenzi ja Mario Balotelli ovat 25- tai nuorempia. Keskikenttä tulee olemaan suht heikko, kun Verratti ja Marchisio missaavat kisat varmuudella. Miten joukkueen hyökkäyksen laita? Saadaanko ikämiehistä ja Balotellistä irti tehoja? Puolustus tulee olemaan joukkueen vahvuus Buffonin, Bonuccin, Chiellinin ja Marchision johdolla.

Mikä tahansa on tämän joukkueen kohdalla mahdollista. Alkulohko tai finaali.

Mahdollinen avauskokoonpano: Buffon, Bonucci, Chiellini, Barzagli, Motta, De Rossi, Candreva, Parolo, Insigne, Destro, El Shaarawy'

Sijat: 8-16

Valmentaja: Antonio Conte

Link to post
Share on other sites
4 tuntia sitten, Futisvetäjä said:

Espanja:

Goalkeepers: Iker Casillas (Porto), David De Gea (Manchester United), Sergio Rico (Sevilla)

Defenders: Jordi Alba, Gerard Pique, Marc Bartra (all Barcelona), Sergio Ramos, Dani Carvajal (Real Madrid), Cesar Azpilicueta (Chelsea), Juanfran (Atletico Madrid)

Midfielders: Sergio Busquets, Andres Iniesta (both Barcelona), David Silva (Manchester City), Mikel San Jose (Athletic Bilbao), Koke, Saul Niguez (both Atletico Madrid), Cesc Fabregas (Chelsea), Thiago Alcantara (Bayern Munich), Isco (Real Madrid), Bruno Soriano (Villarreal)

Forwards: Pedro Rodriguez (Chelsea), Alvaro Morata (Juventus), Aritz Aduriz (Athletic Bilbao), Nolito (Celta Vigo), Lucas Vazquez (Real Madrid)

  

Lucas Vazquezille ja Adurizille iso :thumbup:  San Jose, Pedro:huh:

Kumpikohan ottaa enemmän vastuuta? Aduriz vai Morata

Link to post
Share on other sites

Tee tili osallistuaksesi keskusteluun

Sinun täytyy olla jäsen jos haluat kommentoida

Tee tili

Rekisteröi uusi tili. Se on helppoa!

Tee tili

Kirjaudu

Onko sinulla jo tili? Kirjaudu tästä.

Kirjaudu nyt

  • Uusimmat viestit

    • Tennis Cincinnati klo 17.00 Vukic Alexander (101.) - Blanch Darwin (221.) Vukic voittaa 1.65 (Veikkaus) Vukic kohtaa nuoren 18v ikäisen Blanch Darwinin. Vukicin kokemus kääntää ottelun hänelle ja nuori Darwin saa hakea vielä pari vuotta lisää kokemusta Challenger turnauksista, jotta voittoja alkaa tulla myös ATP tasolla. Vukic voitto lapulle, ehkä myös pelitasoitus -3.5 sopisi tähän.  
    • Tennis Cincinnati klo 18.10 Wong Coleman (92.) - Otto Virtanen (114.) Otto voittaa 1.77 (Veikkaus) Ovat kohdanneet keskenään 2 kertaa aiemmin ja Otto on voittanut molemmilla kerroilla 2-0. Otto on pelannut eilen jo ensimmäisen karsintaottelun ja voitti sen 6-3, 6-1 luvuin 64 minuutissa. Wong pelasi eilen myös oman ensimmäisen ottelunsa ja voitti luvuin 6-4, 6-2 pelin keston ollessa 86min.  Suunnilleen samanlainen rasitus molemmilla ja eiköhän molemmat ole ns. normikunnossa, joten luotetaan Oton tykkisyöttöön ja otetaan lapulle Oton voitto. Ottelun alkamisaikahan voi muuttua kuten tenniksessä usein sattuu.  
    • Esports World Cup PK: Luminosity - GamerLegion | GamerLegion | 2.10 (bet365)   PK: FUT - TYLOO | TYLOO | 2.38 (Unibet)   PK: magic - The MongolZ | magic | 2.25 (bet365)   PK: Falcons - K27 | K27 +5.5 | 1.96 (Unibet)   PK: BetBoom - FaZe | FaZe | 1.80 (Pinnacle)   PK: PARIVISION - B8 | PARIVISION -2.5 | 2.04 (Pinnacle)   PK: MIBR - Astralis | Astralis | 1.78 (Coolbet)   PK: Natus Vincere - 3DMAX | 3DMAX +5.5 | 1.89 (Unibet)   PK: Vitality - 100 Thieves | 100 Thieves +4.5 | 2.02 (Pinnacle)   PK: 9z - paiN | paiN +2.5 | 2.08 (Pinnacle)
    • Tennis ITF Astana naiset nelinpeli klo 12:00 Kim/Lee - Ingale/Patil Pelivalinta: Kim/Lee Kerroin: 1,83 Bet365 Kim/Lee parilla ei yhteispeliä juuri ole takana, mutta erityisesti Kim on pelannut toisen parin kanssa hyvää nelinpeliä tällä kaudella. Ingale/Patil parilla useampia yhteisiä turnauksia, mutta menestys on jäänyt vähiin. Parin tulokset olleet melko heikkoja. Avauskierroksella pari otti helpon rutiinivoiton toisesta heikohkosta parista. Pidän Kim/Lee paria selkeänä suosikkina otteluun ja uskon kertoimien laskevan ennen ottelun alkua.
    • Tilanne 10.8. vihjeiden jälkeen:       Vihjemäärä Oikein Void Väärin Palautus-% netto   1.   Nagamori30 5 3 1 1 130,59 % 16,80 € ▼ 2. ▲ Henksteri 9 5 1 3 106,80 % 7,14 € ▲ 3. ▼ Snooker 14 7 1 6 104,88 % 7,07 € ▼ 4. ✰ vptonnikeiju 1 0 0 1 0,00 % -9,52 €   5. ✰ Pasanen67 1 0 0 1 0,00 % -11,17 €   6. ▼ JapBet 9 3 0 6 59,84 % -40,26 € ▼ Yhteensä 39 vihjettä (18 - 3 - 18) netto -29,95 € ▼ palautus 92,96 % ▼
×
×
  • Create New...