Jump to content
  • kierrätysvapaita ilmaiskierroksia.png

Recommended Posts

 

JOULUKUUN TILASTOT

 

VIHJE KOHTEET

OIKEIN: 6 

VÄÄRIN: 10

 

HUPI KOHTEET

OIKEIN: 26

VÄÄRIN: 22

 

YHTEENSÄ

OIKEIN: 32

VÄÄRIN: 32

 

KOOMISTA

Joo tämä kuukausi jäi tappiolliseksi itselläni, mutta silti katsotaan tämän blogin yhteenvetoa tältä kuulta, niin kohteet osui 50% todennäköisyydellä.  Eli oikein valittuina olisi hyvin voinut jäällä plussalle. 

Koomista on myös se, että vielä 3 kuukauden otannalla, ei olla vielä saatu blogin yhteensä tulosta tappiolliseksi.  Kuitenkin vetoja on tullut laitettua ihan hyvä määrä. 

 

HUOMIO

En jokaista tänne laittamaani kohdetta ole välttämättä itse pelannut, vaan pyrin antamaan myös peli-ideoita. Vakavissani olen tänne kohteita laittanut, eli jokainen kohde on kuitenkin mietitty. .Tämän lauseen voi perustella myös, että osuma% on siinä 50 pinnassa ollut koko blogin ajan, niin hyvin on voinut peesaajat hyvällä valinnoilla voinut  jäädä voitolle.

 

Joulukuun Loppu

Lähden itse nyt uuden vuoden viettoon, niin vkloppuna ei tule kohteita, joten ensi vuonna sitten paremmalla menestyksellä :)

Poffien finaaliin. enää 6 kk aikaa, joten hyvä vaa jos toi osuma% lähtisi nousemaan kohti finaaleja, niin voidaan jatkaa puhdasta peliä siellä :thumbup:

 

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA :)

Sunnuntaina tai Maanantaina jatketaan

 

 

Link to post
Share on other sites
  • Vastaukset 144
  • Created
  • Last Reply

Top Posters In This Topic

Top Posters In This Topic

Popular Posts

- Lord Kilcoursie alkutekijöitä  - Aluksi nimellä:  The Dominion Challenge Trophy  - 15.1.1841 Syntyi poika Lontoossa Yhdistynyt kuningaskunnassa - Tämä mies näki jääkiekkoa ensimmäisen

Su- Ma yö 4 - 5,12   hupi kohteet  Minnesota Wild ML    NHL uutiset  chicago : Corey Craword on poissa 3 viikkoa 

PLAYOFF  MUISTELMIA  2008: Detroit Red Wings voitti Stanley Cup ja vastassa oli Pittsburgh Penguins, jossa pelasi mies nimeltä Marian Hossa  2009: Pittsburgh Penguins voitti vuorostaan Stanl

  • 1 month later...

Ensi yönä kiva katsoa 

Boston Bruins - Arizona Coyotes 

 

Bruins : Tuukka Rask aloittaa maalissa 

Bruins harjoitellut :

Marchand—Bergeron—Backes   Cehlarik—Krejci—Pastrnak     Vatrano—Spooner—Hayes      Schaller—Moore—Nash

Chara—Carlo Krug—McQuaid K. Miller—C. Miller

 

Arizona : Numerolla 12 pelaa Teemu Pulkkinen 

Pulkkinen matkusti suoraan Bostoniin ja siellä vasta liittyy joukkueeseen.  Eli ns aamujäät on ensi kosketus joukkueen kanssa jäällä. 

Nyt jos joskus Pulun on näytettävä osaamisensa.   

 

Muistutan : Boston on nyt ollut hyvä meno päällä ja vieraissa vielä...Nyt kotona vastassa Arizona, jonka pitäisi olla heittopussi.

Onko tämä niin sanottu ohipeli Bostonille,  sillä vieraskiertueen jälkeinen ensimmäinen kotipeli on yleensä vaikein ja vastus pitäisi olla helppo,,,,

 

Toivottavasti Pulkkinen pelaa ja joko 1 tai 2,ketjussa, niin mahdollisuus on tulla taas NHL pelaajaksi 

Link to post
Share on other sites

NHL siirtoja...Suuremmat 

 

CHICAGO :  Sai paluumuuttaja Oduya..

Washington : Kevin Shattenkirk on kovan luokan pakki tuohon joukkueeseen 

San Jose : Jannik Hansen, ,,hyvä laituri joka pystyy pelaa missä ketjussa vain 

Montreal : Jamie Benn,  Dwight King, ,Benn ihan ok pakki, mutta mitä ne nyt King tekee??

Florida : Thomas Vanek, ,..ihan hyvä lisä,  jos Jagr esim lopettaa tähän kauteen, niin Barkov -Vanek uusi tutka? 

Kings : Ben Bishop,  Jaromie Iginla, ,,,,mitä helvetti ne näillä tekee?? Joo Quick -Bishop on hyvä duo maaliin, mutta oliko pakko?  Iginla,  onko hänestä mihinkään?  

 

Saa spekuloida :)

 

Link to post
Share on other sites

I gin la.  Joo käsittämätön hankinta.  En ymmärrä ollenkaan. Minusta kaikki joilla on liikaa noita vanhoja pelimiehiä niin ei ole oikein pärjännyt. Kyllä kingsin olisi kannattanut satsata nuoriin.  Mutta kohta pitää alkaa urkkia ens kauden jokeri uutisia. Toivottavasti Lajunen jatkaa. Koska hänestä on alkanut tulee hyvä yv pakki. One timer lähtee terävästi 

Link to post
Share on other sites

Tee tili osallistuaksesi keskusteluun

Sinun täytyy olla jäsen jos haluat kommentoida

Tee tili

Rekisteröi uusi tili. Se on helppoa!

Tee tili

Kirjaudu

Onko sinulla jo tili? Kirjaudu tästä.

Kirjaudu nyt

  • Uusimmat viestit

    • Tennis Cincinnati klo 17.00 Vukic Alexander (101.) - Blanch Darwin (221.) Vukic voittaa 1.65 (Veikkaus) Vukic kohtaa nuoren 18v ikäisen Blanch Darwinin. Vukicin kokemus kääntää ottelun hänelle ja nuori Darwin saa hakea vielä pari vuotta lisää kokemusta Challenger turnauksista, jotta voittoja alkaa tulla myös ATP tasolla. Vukic voitto lapulle, ehkä myös pelitasoitus -3.5 sopisi tähän.  
    • Tennis Cincinnati klo 18.10 Wong Coleman (92.) - Otto Virtanen (114.) Otto voittaa 1.77 (Veikkaus) Ovat kohdanneet keskenään 2 kertaa aiemmin ja Otto on voittanut molemmilla kerroilla 2-0. Otto on pelannut eilen jo ensimmäisen karsintaottelun ja voitti sen 6-3, 6-1 luvuin 64 minuutissa. Wong pelasi eilen myös oman ensimmäisen ottelunsa ja voitti luvuin 6-4, 6-2 pelin keston ollessa 86min.  Suunnilleen samanlainen rasitus molemmilla ja eiköhän molemmat ole ns. normikunnossa, joten luotetaan Oton tykkisyöttöön ja otetaan lapulle Oton voitto. Ottelun alkamisaikahan voi muuttua kuten tenniksessä usein sattuu.  
    • Esports World Cup PK: Luminosity - GamerLegion | GamerLegion | 2.10 (bet365)   PK: FUT - TYLOO | TYLOO | 2.38 (Unibet)   PK: magic - The MongolZ | magic | 2.25 (bet365)   PK: Falcons - K27 | K27 +5.5 | 1.96 (Unibet)   PK: BetBoom - FaZe | FaZe | 1.80 (Pinnacle)   PK: PARIVISION - B8 | PARIVISION -2.5 | 2.04 (Pinnacle)   PK: MIBR - Astralis | Astralis | 1.78 (Coolbet)   PK: Natus Vincere - 3DMAX | 3DMAX +5.5 | 1.89 (Unibet)   PK: Vitality - 100 Thieves | 100 Thieves +4.5 | 2.02 (Pinnacle)   PK: 9z - paiN | paiN +2.5 | 2.08 (Pinnacle)
    • Tennis ITF Astana naiset nelinpeli klo 12:00 Kim/Lee - Ingale/Patil Pelivalinta: Kim/Lee Kerroin: 1,83 Bet365 Kim/Lee parilla ei yhteispeliä juuri ole takana, mutta erityisesti Kim on pelannut toisen parin kanssa hyvää nelinpeliä tällä kaudella. Ingale/Patil parilla useampia yhteisiä turnauksia, mutta menestys on jäänyt vähiin. Parin tulokset olleet melko heikkoja. Avauskierroksella pari otti helpon rutiinivoiton toisesta heikohkosta parista. Pidän Kim/Lee paria selkeänä suosikkina otteluun ja uskon kertoimien laskevan ennen ottelun alkua.
    • Tilanne 10.8. vihjeiden jälkeen:       Vihjemäärä Oikein Void Väärin Palautus-% netto   1.   Nagamori30 5 3 1 1 130,59 % 16,80 € ▼ 2. ▲ Henksteri 9 5 1 3 106,80 % 7,14 € ▲ 3. ▼ Snooker 14 7 1 6 104,88 % 7,07 € ▼ 4. ✰ vptonnikeiju 1 0 0 1 0,00 % -9,52 €   5. ✰ Pasanen67 1 0 0 1 0,00 % -11,17 €   6. ▼ JapBet 9 3 0 6 59,84 % -40,26 € ▼ Yhteensä 39 vihjettä (18 - 3 - 18) netto -29,95 € ▼ palautus 92,96 % ▼
×
×
  • Create New...