Jump to content

Tilastot

Popular Content

Showing content with the highest reputation on 21.02.2013 in all areas

  1. Pelicans - Lukko | 1 | NordicBet 2,05 ISKU AREENA, LAHTI, KLO 18:30 Pelicans vaikuttaisi olevan hurjassa vireessä: 4 vuoden kamppailun jälkeen se onnistui tiistaina jälleen kaataaman HIFK:n Helsingissä tylyin lukemin 6-1. Lukko sen sijaan on enimmäkseen kömpinyt viime aikoina kun viidestä edellisestä ottelusta on voitto lohjennut kahdesti varsinaisen peliajan jälkeen kotona äijänsuolla. Etenkin vieraissa on Lukolla ollut suuria vaikeuksia kun se on onnistunut neljässä edellisessä vierasottelussa maalinteossa vain neljästi ja hävinnyt kaikki viisi edellistä vierasottelua. Viidestä edellisestä v
    3 points
  2. Kalpa - Jyp Merkki 2, Kerroin 3,40 @Veikkaus Kuopion torstai-illassa kotijoukkue Kalpa saa vastaansa kova vireisen Jypin. Lähtökohdat otteluun ovat mielenkiintoiset sillä joukkueet ovat sarjataulukossa vain pisteen päässä toisistaan. Aiempien kohtaamisten voitot ovat menneet selkeästi Kalpan nimiin voitoin 3-1, mutta miten käy tällä kertaa ? Kalpa on pelannut viime aikoina ailahtelevasti. Seitsemästä edellisestä ottelustaan Kalpa on voittanut vain kolme. Joukkue ei ole vakuuttanut kotiotteluissaan, vaan pelannut paremmin vieraiskentillä. Kalpan sairastuvalta löytyy ykkösketjun hyökkääjät Jukk
    3 points
  3. SM-LIIGAAA!! Pelicans - Lukko 1 1.85 veikkaus Tappara - Kärpät 1 1.95 Ässät - SaiPa 1 1.80 Tästäkö alkaa Pelicansin nousu? Pelicans rökitti jullit tiistaina vieläpä vieraissa murskalukemin 1-6 Ja sitä ennen KalPan 0-3 lukemin ja nyt on Lukon vuoro! Tapparalle hankala vastus saapuu oulusta. Tappara ei ole hirveen kehuttavasti pelannu mutta kuitenkin voitot viidestä viime kohtaamisista on tappara vienyt 4 nimiinsä. Hurjavireinen Ässät saa käsittelyynsä SaiPan. Ässillä jo kehuttava 8 ottelu voittoputki.. Uskon Ässien murskavoittoon!
    2 points
  4. Rubin Kazan - Atl.Madrid (1) 2,50 Oma mieli piteni on että kazan tuon pelin viä pelataan pihalla -15 pakkasta en millä usko että espanialaisia kinnosta pelata tossa sässä eikä lähe parhalla kokon panolla tuohon pelin ite laitan kazan rahat
    1 point
  5. HPK - Blues | 2 | Veikkaus 3,50 Blues onnistui lähestulkoon eilen Jokereita vastaan katkaisemaan pitkän tappioputkensa, mutta taipui lopuksi 1-2 tappioon. Tänään Bluesilla on jälleen mahdollisuus katkaista jo yhdeksän ottelun mittainen tappioputki kun se saapuu Hämeenlinnan Pallokerhon vieraaksi Ritari-areenalle. HPK sen sijaan on tällä hetkellä kolmen ottelun voittoputkessa kun se on kaatanut häntäpään joukkueita (Ilves, Saipa ja TPS). HPK:n kotipelien saldo on muutenkin kohdallaan sillä 10 ottelusta tappio on tullut vain kaksi kertaa: Kalpasta ja Jokereista. Bluesin asemia vahvistaa merkittä
    1 point
  6. Pelicans-Lukko 2 (2,95 Unibet) Pelicans-Lukko Yli 5,5 maalia (2,30 Unibet) - Lukolla parempi pelaajamateriaali - Keskenäiset ottelut tällä kaudella lukolle 4-1, 3-1, 6-2. - Pelicans kotiotteluissa sijalla 13. - Lukko vierasotteluissa sijalla 8. - Lukko taistelee vielä sijasta 6. - Pelicans hävinnyt viimeiset 3 kotiottelua - Lukko hävinnyt viimeiset 5 vierasottelua - Maaliero keskenäisissä peleissä Lukolle 13-4 - Vehanen vs. Myllyniemi Tulosvetoon: 2,3-3,4 Tulos: 4-2
    1 point
×
×
  • Create New...