Jump to content

Tilastot


Popular Content

Showing content with the highest reputation since 02.01.2011 in all areas

  1. 9 points
    Nonnii askeleita voi jokainen keksiä tämän sivuston parantamiseksi, nyt on vaan tehtävä jotain. Niko ja minä olemme jo vihjaamiset jättäneet pienelle tauolle vähintään ja katsotaan alkaakohan tämän sivuston meininki muuttumaan. Tämä on mielestäni kyllä vielä ainakin paras sivusto, mutta tuo helvetin paskan puhuminen chatissa alkaa jo mennä yli. Otetaan henkilöllisyyksistä selvää ja tuodaan niitä tänne esille yms, ei hyvä. Haukutaan ja arvostellaan vihjeitä halveksivasti. Eläintarhaksi on muuttunut, muutamat henkilöt jotka saivat minulta oikeudet pois ovat samantien häipyneet sivustolta, eli tehtävä oli vissiin suoritettu, täällä heitä vain uskottiin, vaikka pieni näpäytys olisi ollut heille aivan oikein. Nyt oma tehtävälistani on tässä ihan auttaakseni tätä sivustoa vanhaan hyvään aikaan. 1. kaikki yli 2 vuotta vanhat nimimerkit poistoon + kaikki vanhat häiriköt 2. Kovat otteet, vaikka tekisi kipeää, ei muuta kuin ulos. 3. Haukkumiset yms. kielletään ankarasti Näillä jo päästään pitkälle, jos on tahtoa
  2. 8 points
    PK Keski-Uusimaa - KTP (1X2) 2 2,70@Bet365 (Suomen cup) Oudot on kertoimet. Luuleekohan Bet365, että KTP pelaa vielä kakkosta? Ykkösen FC KooTeePee ja kakkosen KTP siis yhdistyivät tälle kaudelle ja saivat sarjapaikan ykkösestä. Sanomattakin lienee selvää, että vieraat ovat materiaaliltaan selvästi kakkosen PKKU:ta vahvempia. Ottelu ei kuitenkaan mikään läpihuutojuttu ole, sillä PKKU:lla on ihan hyvä joukkue kakkosen mittapuulla ja viime harjoituspeleissä KTP:n maalinteko on yskinyt. Mutta kyllä KTP silti suosikkina otteluun lähtee, joten otetaan 2,70 lapulle.. TULOS: 0-4
  3. 7 points
    Nyrkkeily Daniel Dubois - Nathan Gorman Alle 9.5 erää, betcris, @2.10 Klo: 00:00 Tätä matsia on useasti luonnehdittu junnuliigaversioksi Wilder - Fury - ja Joshua - Ruiz Jr. -otteluista. 22-vuotias Dubois on Wilderin tapaan erittäin kovalyöntinen, mutta fysiikaltaan ja muilta ominaisuuksiltaan enemmän Joshuan kaltainen. Yhtä vuotta vanhempaa Gormania sen sijaan pidetään teknisempänä ja nopeampana osapuolena. Gormanin kolme viimeisintä ottelua menivät pisteille, mutta häneltä löytyy kuitenkin oletettua enemmän lyöntivoimaa. Tästä osoituksena tyrmäysvoitot Kamil Sokolowksia ja Sean Turneria vastaan, jotka ovat kumpikin kovia luita. Toisaalta myös Duboisin teknistä taitoa on mielestäni vähätelty, 22-vuotiaana hän on tietenkin vielä raakile, mutta häneltä löytyy monipuolinen lyöntivalikoima ja 11 ammattilaisottelussaan hän on osoittanut selvää kehitystä. Kaksikon välillä on jonkin verran historiaa ja pahaa verta, Duboisilla ei ole koskaan ollut tapana tunnustella vaan tykitystä on yleensä luvassa ensikongista lähtien, mikä antaa Gormanille myös tilaisuuksia vastaiskuihin. Itse kallistun Duboisin puoleen, mutta tämän kohteen kerroin maistuu enemmän, sillä tyrmäys suuntaan tai toiseen ei yllättäisi ja uskoisin että tämä nähdään ennen kymmenettä erää.
  4. 6 points
    Jääkiekko, VHL Pre Perm - Kurhan Yli 4,5 maalia @1.71 ComeOn! KLO: 17.30 Viimekauden heittopussi, kotijoukkue Perm, on vahvistanut rivejään urakalla. Joukkueeseen on kesän aikana virrannut toistakymmentä uutta ja motivoitunutta pelaajaa. Tämä näkyy mielestäni jo nyt tuloksissa. Joukkue on pelannut 5 harjoitusottelua ja noista yhteenvetona voidaan todeta, että suunta on oikea. Käytännössä mitään samaa ei Permissä ole viimekauden jäljiltä olemassa kuin nimi. Näin näen tämän tilanteen. Älyttömiä maalijuhlia ei olla vielä kuitenkaan nähty, mutta oma tekeminen hyökkäyspäässä on hyvällä mallilla. Kolmeen edelliseen 12 tehtyä maalia ja 5 omiin. 3-4 tänään Permille. Kurhan kuului Viimekauden hyviin suorittajiin, vaikka tie tyssäsi pudotuspeleissä puolivälieriin. Joukkue on muuttunut jonkinverran edelliskaudesta, mutta vähemmän on ollut liikennettä kuin Permin rosterissa. Viimekauden runkosarjan päätöspelissä Kurhan nöyryytti Permiä lukemin 9-1. Tämä on kuitenkin historiaa, enkä vastaavaan tänään usko. Kurhan on myös pelaillut harjoitusmatseja ja under-painotteisia semmoisia. Joukkue on voittanut 5/6 pelistään, mutta vastukset ovat olleet yhtälailla kankeita kuin Kurhan. Vahva puolustus plus keskitason hyökkäys ei maaleja liiaksi lupaa, mutta mielestäni 2-3 kaappia on kuitenkin realismia. Perm haluaa varmasti tuon 9-1 tappion unohtaa ja kuitata sen voitolla. Muutosten tuulten jälkeen, joukkue on vahvempi ja yhtenäisempi. Kurhan ei mikään helppo vastus tule olemaan, mutta nyt luotetaan Permiin. Tulosveikkaus 4-3 isännille. Kohde menee oikein kun ottelussa tehdään yli 4,5 maalia varsinaisella peliajalla VÄÄRIN
  5. 6 points
    Jalkapallo, Veikkausliiga HIFK - KPV Vihje: HIFK -0.5 Kerron: 2,32 Arvio: 49,5% Bookkeri: Expekt Expekt availlut seuraavaa kierrosta kotimaisessa jalkapallossa ja sieltä pisti silmään Helsingin IFK:n kerroin. HIFK on saanut muutamia uusia pelaajia, jotka ovat onnistuneet heti. IFK tulee tähän otteluun kolmen pelin tappiottomassa putkessa. Tässä otteluarvio, josta voi katsoa prosentteihin vaikuttavat seikat. Dunsbyn -0.5% otettu pois.
  6. 6 points
    Varsinkin tällä viikolla on ollut erittäin ala-arvoista toimivuutta VP:n servereillä. Asiasta on laitettu tietoa palvelintarjoajalle, ja vaatimus että serverit joko korjataan tai vaihdetaan parempaan.
  7. 6 points
    Jääkiekko NHL KLO 20.00 Philadelphia Flyers - Ottawa Senators Valinta : Philadelphia Flyers Kerroin : 1,90 ( PAF ) Philadelphia on ollut pirteä viime aikoina ja varsinkin kotikentällään viimeiset viisi (5) ottelua on mennyt saldolla 4-1-0 , toki yksi (1) voitoista on tullut vasta jatkoilla. Flyers on toki vielä kotonaan kohdannut kohtuun hyviä joukkueita Islanders, Blues, Toronto, Devils, Tampa, jotka ovat tämän illan vastuksen tasoista, jopa parempiakin. Etenkin mikä pistää silmään, niin Flyers on kotikentällä ollut aloittava ja pelillisesti näkee, että joukkue on tullut voittamaan kyseisen ottelun. Joukkue on toki nyt kahden ( 2) ottelun tappioputkessa, mutta molemmat ovat olleet vieraspelejä ja vastustajat Washington sekä Devils ja B2B otteluina, niin en usko, että joukkueella olisi huono jakso alkamassa. Michael Neuvirth tulee aloittamaan maalissa ja luottoa löytyy. Poissaoloja ei löydy vaikuttavia tähän otteluun. Ottawa sai viimeksi kuuden (6) ottelun tappioputkensa poikki, kun Ducks kaatui Senators kotikentällä jatkoilla 2-1 numeroin. Senators on ollut aika hukassa pelillisesti ja vaikka joukkueesta löytyy Matt Duchene, Erik Karlsson, Derik Brassard, niin Joukkue on ollut surkea. Moni muun muassa juuri Erik Karlsson on pelannut surkeaa kautta ja tuntuu, että Senators on tämän kauden intonsa jo menettämässä. Illan peliä ei helpota se, että Flyers on kova kotijoukkue ollut viime aikoina ja siihen kun peilataan, että Ottawa Senators edelliset viisi ( 5) vieraspeliä on mennyt saldolla 1-3-1, eli 1 voitto, 3 Tappiota, 1 Jatkoaika-tappio, niin voidaan todeta, että vaikea iltapäivä tulee olemaan vierailla. Jos tuo ei riitä, niin edelliset kymmenen ( 10) vieraspeliä Ottawa on pelannut saldolla 1-7-3. Tätä on vaikea muuttaa tänä iltana, sillä Poissaolijat Senators joukkueella on merkityksellisiä MacArthur, Dumont, Wideman, Stone Sekä uutena nimenä listaan sai Bobby Ryan, joka myös jättää pelin välistä. Maalissa aloittaneen Graig Andersson. Philadelphia kotivire ja kotona pelaaminen on ollut hyvää ja kun vastassa on vaikeuksissa vieraissa oleva joukkue jolla on poissaoloja merkittäviä semmoisia, niin kotijoukkueen pitäisi voittaa tämän ottelu ja kerroin on pelikelpoista, niin otetaan kupongille mukaan. Kunhan Philadelphia Flyers voittaa varsinaisella peliajalla, niin tämä kohde menee oikein.
  8. 6 points
    Korea naisten lentopallofinaali klo 12:00 Hyundai Hillstate- IBK Altos Hyundai-2,5 @ 2,1 (bet365) U168,5 @2 (bet365) Hyundai Hillstate johtaa finaaleita 2-0 otettuaan kaksi vierassvoittoa peräkkäin puhtaasti 0-3. IBK voitti runkosarjan, mutta Hyundai on ollut täysin ylivoimainen finaaleissa. Suurin syy tähän on siinä, että IBK:lla ei ole keinoja pysäyttää Hillstaten blondia (Emily Hartong), joka onkin hakannut tarvittavat pisteet kenttään. Tämä johtuu pitkälti siitä, että IBK:n torjunta on hirveän heikko ilman heidän omaa vahvistustaan (Liz McMahon, pituutta 198cm). Voi myös arvata mikä vaikutus on ollut hyökkäyspeliin. Koska Koreassa on vain yksi ulkomaalaisvahvistus per joukkue, niin sen merkitys korostuu huomattavasti. Normaalitilanteessa kannattaisi veikata parempi vireisen hakkurin(kyllä ne tuolla vastaa paljon hyökkäyksestä oli muuten pelipaikka mikä tahansa) joukkuetta, mutta nyt vedetään surutta 3-0 kotivoiton puolesta ja lisäksi underi, johon mahtuu yksi reikäisempi hävitty eräkin Hillstatelle. Liz oli tv-kuvissa lauantaina pari sormea lastassa, joten ellei ihmeitä tapahdu, niin IBK pelaa ilman häntä tänäänkin.
  9. 6 points
    KeuPa HT - LeKi 1 2.70 (Veikkaus,bet365) Mestiksessä yhdeksäntenä majaileva KeuPa HT isännöi seitsemäntenä olevaa LeKiä. Sarjataulukossa joukkueet erottaa yksi vaivainen piste. LeKi on myös pelannut ottelun enemmän kuin kotijoukkue KeuPa HT. Joukkueiden vireet osoittavat täysin päinvastaiseen suuntaan. KeuPa HT on voittanut neljä ottelua putkeen, viime viikolla kaatui vieraissa sarjan ylivoimainen ennakkosuosikki KooKoo. LeKi puolestaan on hävinnyt neljä ottelua perä jälkeen ja etenkin tuska maalinteon kanssa vaivaa sitä. LeKin alkukauden terävimmät syömähampaat ja kaksi parasta pistemiestä Miikka Männikkö sekä Henri Tuominen jättivät joukkueen viime viikolla. Heidän lähtönsä jälkeen LeKi on tehnyt kolmessa pelaamassaan ottelussa vain neljä maalia häviten ne kaikki. Lauantaina KooKoo kylvetti sitä kotonaan lukemin 5-1. Kerroinasetelma on aivan liikaa kallellaan lempääläläisten suuntaan. Itse sain KeuPan tässä niukaksi suosikiksi kovan kotiedun turvin, joten tällä kertoimella kelpaa peleihin.
  10. 6 points
    New York Islanders - Florida Panthers Merkki 1, Kerroin 1,95 @Unibet Panossuositus: 3/5 - Kotijoukkue NY Islanders sarjataulukossa 12., Florida Panthers on viimeisenä. Kuntopuntarissa Panthers on sijalla kahdeksan, Islanders sijalla 11. - NY Islanders ei ole mikään erityinen kotijoukkue, itse asiassa se on konferenssinsa huonoin kotonaan. Se on kerännyt kotipeleistään vain 12 pistettä. Floridakaan ei ole ollut vieraissa kovinkaan ihmeellinen, mutta paremmin se tosin on vieraissa pelannut kuin kotonaan. Islanders on kerännyt vierasotteluistaan 11 pistettä. - NY Islandersin sairastuvalla on Brian Strait (0+4) ja David Ullstrom (2+3). Floridalta uupuu Stephen Weiss (1+3), Kris Versteeg (2+2), Mike Weaver (1+6), Michael Caruso (0+0) sekä Ed Jovanovski (0+1). Ykköskassari Jose Theodoren (GP 15, Sv% 89,3%) sekä hyökkääjä George Parrosin (1+1) pelaaminen on epävarmaa. - Islanders on materiaaliltaan vahvempi varsinkin, kun Panthersilla on paljon pahoja loukkaantumisia. Kun tähän lisää vielä kotiedun, niin pakko se on Islanders kupongille ottaa viime aikaisista heikoista tuloksista huolimatta. Täytyy tosin muistaa, että edelliset kolme tappiota ovat tulleet niinkin kovia joukkueita kuin Pittsburghia (1.), Montrealia (2.) sekä Ottawaa vastaan (5.). - Tulosveikkaus 3-1.
  11. 5 points
    Ollaan tultu siihen päätökseen että Vetochat on nyt kuopattu. Sille annettiin pitkään mahdollisuus. Se ei ole hetkeen palvellut sivustoa positiivisesti, ainostaan negatiivisesti. Vetochat on myös kuormittanut ylläpitoa. Keskustelualustamme on jatkossa meidän Discord-serveri johon pääset TÄSTÄ . Voin tehdä siellä halutessanne suljettuja huoneita tietyille ihmisryhmille ja porukoille, koska en halua että tietty erikoisemman "huumorintajun" omaava porukka sotkee nuo julkiset tekstikanavat jutuillansa. Jos haluat luoda keskusteluhuoneen, niin ota minuun yhteyttä Discordin puolella. Jatkossa VihjeParatiisi keskittyy siis vihjaajiin ja foorumin puolella oleviin aktiiveihin. Tästä syystä tuplaamme vihjauskilpailun palkintopotin seuraavassa kuussa 👍
  12. 5 points
    LIIGA TPS - Jukurit Jukurit/ 2.95 NordicBet Klo 18:30 Illan liiga kierroksella kohtaavat sarjan häntäpäässä olevat Tps ja Jukurit. Turussa odotetaan edelleen sitä kauden ensimmäistä kotivoittoa taikka yleensäkään pistettä Gatorade centerissä. Viime pelissä se oli jo astetta lähempänä kun Saipaa johdettiin 2-0, mutta niin vain Saipa nousi vielä varsinaisella peliajalla 2-3 voittoon. Tepsin maalitkin molemmat tulivat tuolla Saipan ottamalla 5 minuutin jäähyn aikana. Jukurit ei paljoa paremmin ole pelannut kuin mitä kotijoukkue sillä Jukureilla on koko kaudelta (16 peliä) 19 pistettä ja kahdeksasta kuusi pistettä. Jukuritkin on tällä hetkellä kolmen ottelun tappioputkessa. Joukkueet kohtasivat jo tämän kuun alussa Mikkelissä, jolloin Jukurit oli parempi 2-1 numeroin. Jukurit tuota hallitsi silloin, mutta oli siellä vierailla paikkansa muunmuassa epäonnistunut rankkari josta pelin suunta olisi voinut vielä muuttua. Pidän Jukureita hieman enemmän joukkueena tällä hetkellä ja kun Tps ei paljoa kotiedusta hyödy kun halli ammottaa tyhjyyttä. Jukurit työntää tepsiä tänään syvemmälle suohon tässä tiukassa matsissa.
  13. 5 points
    Jalkapallo EM-Karsinnat KLO 21,45 Suomi - Italia Valinta : Tekee maalin Pukki Teemu & Italia Kerroin : 10.00 ( PAF ) Nyt haetaan hyvää jännitystä illan otteluun. Suomi on hyvissä asemissa voitettuaan Kreikan Pukin pilkku maalista 1-0. Tämä johti siihen, että kotijoukkue on lohkossaan mainiosti kakkosena viiden pisteen etumatkalla ennen Bosnia - joukkuetta. Tällä hetkellä kotijoukkueella on mainio buumi menossa. Teemu Pukki on tällä hetkellä kuuma pelaaja. Norwich joukkueessa on tullut tulosta melkein joka pelissä ja maajoukkueessakin se pallo aika usein löytyy tämän herran laukauksen jälkeen maalista. Viiteen karsintaotteluun on tehnyt peräti neljä maalia, mikä on ihan kiva suoritus. Italia johtaa tätä lohkoa puhtaalla pelillä 5/5 voittoa ja maaliero 16-2 (+14) aivan järkyttävää dominointia. Maaliskuussa Italiassa pelatussa ottelussa 2-0 luvuin oli Italia parempi. Tuon jälkeen vasta tämä meidän suomalaisten jalkapallo on lähtenyt nousuun. Italia on ehdottomasti suosikki ja aika varmasti voittaa tänään. En usko, että kotijoukkueella riittää taito puolustaa koko 90 min ajan. Luulen, että vieraat tekee sen pari maalia, jolloin hekin vetäytyvät. Sitten tulee kotijoukkueen vuoro. Suomessa pelataan, niin yleisö kannustaa ja uskonkin, että jossain kohtaa sitten räjähtää. Teemu Pukki luultavasti saa sen pari paikkaa, joista toisesta tekee sen maalin ja silloin tämä kohde on lähellä. Mielestäni Italian voitto on suht hyvä valinta ennakkoon mietittyä. Siihen päälle Teemu Pukin vire, ja suomessa ottelu, niin ei ole yhtään pöllömpää lähteä hakemaan Pukin maalia ja vierasvoittoa tällä kertoimella. Kunhan Teemu Pukki tekee maalin ja Italia voittaa ottelun, niin tämä kohde menee oikein.
  14. 5 points
    National League Englanti / Jalkapallo Woking - Torquay Woking @ 2.50 bet365 Alkaa 21:45 Woking on ehkäpä hieman yllättäen kahdeksan pelatun kierroksen jälkeen sarjan kärjessä. Joukkue on voittanut otteluistaan seitsemän häviten ainoastaan yhden kamppailun. Tappio (0-1) tuli Aldershotia vastaan kauden toisessa matsissa. Joukkueella on ollut tähän asti yksi sarjan tiukimmista puolustuslinjoista sillä omissa on soinut vasta kuusi kertaa. Sarjataulukon keskikastissa majailevan Torquayn oma maaliverkko on heilunut tähänastisissa matseissa 14 kertaa. Joukkue hävisi viime lauantaina kotonaan Hartlepoolille maalein 1-2. Torquaylla ei tulee tänään olemaan sen helpompaa isossa liekissä olevan kotijoukkueen voittaessa ottelun maalein 3-1.
  15. 5 points
    Jääkiekko, KHL Pre Omsk - Dynamo Moskova Yli 4,5 maalia @1.90 Coolbet KLO: 17.00 Jatketaan näillä kohelon otteluilla. Mielenkiintoista nähdä mitä viikko on saanut aikaan Avangardin leirissä. Joukkue pelasi edellisen ottelunsa SKA Pietaria vastaan ja voitti ottelun 1-4 lukemin. Kurinalaisempi ja tarkempi oli Omsk tuossa pelissä. Verrattuna vaikka vuoden takaiseen, Omsk on huomattavasti valmiimpi kauden alkuun. Nimilista on todella kova, eikä tänään mitään järisyttäviä rosterimuutoksia nähdä. Omalla hyvällä pelillä 2-3 maalia on erittäin todennäköistä. Ketjukoostumukset ovat toimineet tähän saakka todella hyvin. En usko, että Omsk härvää mitään ihmeitä, sillä 5 ottelua on jäljellä ennen starttia kauteen. Parempaa kohti mennään kuitenkin. Omsk on tulevan kauden mestarisuosikkeja. Dynamo, ei sekään huonosti ole esiintynyt. Viidestä pelistä neljä voitettua. Vastukset Omskiin nähden ovat olleet heikompia, eikä Moskovalaiset ole näitä otteluita selvällä erolla vienyt. Joukkue tunnetaan kurinalaisena puolustavana joukkueena. Erikoistilanteiden varjolla on menty mielestäni liian kauan ja 5vs5 pelaaminen kaipaisi jotain uutta. Tätä on ilmeisesti haettu esimerkiksi Peterssonin hankinnalla. Mene ja tiedä sitten. Dynamo on päästänyt max 2 maalia parhaillaan näissä treenimatseissa, mutta nyt vastus kovenee. Tänään mitataan pakiston pitävyys ja hyökkäyksen nokkeluus. Molemmat joukkueet ovat erittäin kurinalaisesti valmennettuja ja pelaamisen pääpaino lähtee omasta päästä. Kummatkin omaa myös hyvän tuen puolustukselta hyökkäyksiin. Pelitempo on korkea ja varmasti tuo saa muutamissa pelaajissa aikaan hämmennystä ja sitä kautta ongelmia. Omskia tässä pidän suosikkina, vaikka itse pelituntuma lienee Dynamolla tuoreempi. Molempien joukkueiden harjoutusotteluiden maalikeskiarvo on vähintään tuo 5 maalia. Tänään niitä nähdään ainakin sen verran. Kohde menee oikein kun ottelussa tehdään yli 4,5 maalia varsinaisella peliajalla VÄÄRIN
  16. 5 points
    Valioliiga Englanti / Jalkapallo Watford - Brighton Watford @ 2.10 Bethard Alkaa 17:00 Watford tunnetaan joukkueena joka starttaa kautensa yleensä erinomaisesti. Viime kaudella joukkue voitti neljä ensimmäistä otteluaan Valioliigassa. Tänään joukkue saa vastaansa viime kaudella niukasti putoamisuhasta selviytyneen Brightonin. Swanseasta joukkueen peräsimeen siirtyneeltä Graham Potterista odotetaan tämän kauden pelastajaa. Joukkueelta puuttuu kuitenkin tänään kokkoonpanosta muutama avainpelaaja (Izqueirdo, Bissouma, Schlelotto) joten vaikeaa tulee olemaan heti näin alkuun. Varsinkin joskus jopa uudeksi Pogbaksikin kutsutun Bissouman puuttuminen keskikentältä aiheuttaa varmasti päänvaivaa valmentaja Potterille. Watford on tehnyt täksi kaudeksi muutaman hyvän hankinnan (mm. hyökkääjä Danny Welbeck) ja sitä myöten joukkue on vahvistanut rivejään edelliskaudesta. Watford aloittaa kautensa tänään historiaansa jatkaen 2-0 -voitolla Brightonista. Bethardilta markkinatoppia.
  17. 5 points
    Ykkönen Tps - Ac Oulu Tps @1.80 Unibet Klo 17.00 Lähdetään pelaamaan Tepsua tähän Ykkösen isojen kohtaamiseen. Turkulaisten kausi on mennyt hyvin, kun se on sijalla 2. Omassa kausiennakossani Tps oli nimenomaan toinen, mutta kärjessä oli suuren materiaaliylivoimansa ansiosta Ac Oulu. Tps on vienyt kolme edellistä peliä komealla 9-1 maalierolla, ja koko kauden lukema on 23-11, joka kertoo ett sekä maalinteko että puolustus toimii. Oululaisten kausi on taasen ollut surkea. Hankinnoista Venicio Ferreira on ollut loistava, muuten ylistyssanat ovat vähissä. Joukkue on 13 ottelusta voittanut vain neljä, ja maaliero on 15-10. Ensimmäiset 10 matsia valmensi Lähderinne, niissä Oulu teki 9 ja päästi 3. Maalinteko tökki ensimmäisten neljän matsin jälkeen, kun kuusi peliä tuotti viisi peliä maaleitta. Silloin valmentaja vaihtui Ojaseen. Ojasen kolmessa matsissa Aco on päästänyt 7, eli yli tuplasti enemmän mitä Lähderinteen Aco kymmenessä pelissä. Ojasen aikana maalinteko on toiminut, mutta Tps syö Oulun puolustuksen elävältä, ja sen oma riittää pitämään Acon alle kahdessa maalissa.
  18. 5 points
    Jääkiekko KHL KLO 18.30 Dynamo Moskova - Jokerit Valinta : Dynamo Moskova Kerroin : 2,30 ( Coolbet ) Kemmun sarja vihjaus: 3/5 ( Tasapanoksin hieman voitolla ) GAME 6. Dynamo Moskova johtaa sarjaa voitoin 3-2 Dynamo ---- Väsy vai harhaa Jokerit voitti ja selvisi ensimmäisestä katkaisusta oikeastaan erittäin helpolla. Vaikka 2-1 oli lopputulos, niin pelillisesti Jokerit oli varsinaisesti hädässä vasta 56.00-60.00 välisen ajan. Kaikki mitä tapahtui 00.00- 56.00 minuuteilla, niin Jokerit oli niskan päällä ja oikeastaan yhtäkään vaaranpaikkaa taikka pelillistä otetta ei saanut Dynamo aikaiseksi. Suoraan sanottuna Jokerit pelasi täydellisen ottelun , jos viimeistä neljää minuuttia ei lasketa. Tämän takia mietinkin, että kun Jokerit on pelillisesti voittanut 4/5 ottelua ja varsinkin edellisen pelin liikettä katsoeena, niin onko tuolla Moskovalla loppumassa jalat? Siellä oikeasti alettiin turhautuu ja joukkue joutui ottamaan narrien liikkeen takia hölmöjä jäähyjä, mistä Jokerit pääsi muun muassa pelaamaan neljä minuuttia ylivoimaa sekä 1,57 min 5 vs 3 ylivoimaa. Oikeastaan narreilla oli 1,erässä ja myös 2,erässä aikaa ja mahdollisuus laittaa ottelu pakettiin, mutta se kuuluisa ylivoima ei sitten taaskaan toiminut. Erikoistilannepelaaminen, Virheet, Moskovan kotiyleisö Game 6. Tulee olemaan vaikein veikattava tässä sarjassa. Jokerit on haistanut veren, mutta kun joukkue sen haistaa, niin ei pelatakkaan niin tiiviisti. Edelleenkin joukkueen ylivoima ei toimi ja vastapuolen Dynamo ylivoima toimii, niin se antaa edun tässä kotijoukkueelle. Myös hallissa on kotiyleisö, jonka äänekäs meteli saattaa aiheuttaa käden nostoja, niin mikäli Dynamo tekee ylivoimalla, niin joukkue on vahvoilla. Kotiyleisö antaa vahvan tuen ja oikeastaan tässä sarjassa, kun Dynamo on johtanut sarjaa 2-0, 3-1 niin he ovat hävinneet seuraavan eli toisin sanoen pelin, jonka heillä on ollut varaa hävitäkki. Tänään sitä ei ole. Jokerit on edelleen virhealtis joukkue. Vaikka hallitaan peliä liki 56 min ottelusta, niin se ollaan ryssimässä edelleen. Annettiin kaverille pari ylivoimaa, joista toisen se käytti ja lopussa hävittiin ajassa 59.57 oman pään aloitus 100-0, mistä vielä kaveri syötti tyhjän maalipaikan, mutta veto meni yli. Ne kuuluisat virheet. Tyhmät jäähyt. Huono ylivoima, Pieni helpottunut olo. Häviät 100-0 oman pään aloituksen. Näihin se meinasi jälleen kaatua, mutta onneks ei käynyt kalpaten. Dynamo saa siis hyvän kotiyleisön tuen. Joukkueella on hyvä puolustus, maalivahtipeli sekä erikoistilannepelaaminen, joiden avulla he pystyvät voittamaan kenet vain. Jokerit joutuu kovaan paikkaa ja en edelleenkään usko, että narrit pystyisi pelaamaan ottelun ilman virheitä, niin sen pohjalta on pakko lyödä kotijoukkuetta vedonlyöntiin. Jokerit ei saa nyt kotiyleisöltä apua ja pahoin pelkään, että tänään narrit jää ikävästi jalkoihin ja kotijoukkue pelaa niin tiiviisti, että maalinedustoilla ja erikoistilanteissa Dynamo tulee tänään ratkomaan tämän ottelun. Ensimmäinen katkaisu on vaikein. Toinen yritys kotikaukalossa Moskovassa, niin onhan tämä nyt paljon suotuisa olotila Dynamolle ja eiköhän se näy tulostaululla. Päälle kakkosen kertoimella on pakko ottaa vedonlyönti vinkkelistä kotijoukkuetta. Kunhan Dynamo Moskova voittaa varsinaisella peliajalla, niin tämä kohde menee oikein.
  19. 5 points
    Jalkapallo Valioliiga: West Ham - Fulham Alle 2.5 maalia @2.19 ComeOn! Klo 21.45 West Hamin kausi on ollut mielenkiintoinen. Manuel Pellegrinin suojatit ovat West Hamille hyvinkin tyypillisellä 10. sijalla. Peliesitykset ovat Hammersilla olleet kaikkea maan ja taivaan väliltä, välillä on nähty aivan loistofutista, mutta useammin joukkueen peli on näyttänyt siltä kun Itä-Lontoon pubeista olisi haetty juopuneita ukkoja pelaamaan. Joukkueella on sivussa Arsenalista hankittu Jack Wilshere, jonka loukkaantumisherkkyyss tiedettiin, mutta niin vain Hammers astui miinaan. Myös Yarmolenko ja Sanchez ovat sivussa. West Hamin materiaalin leveys on kuitenkin top-6 sijojen ulkopuolelta levein, kun joukkue saa lähes aina tasokkaan kokoonpanon jalkeille. West Hamin meno on ollut heikkoa, kun edellisesta voitosta liigassa on taas neljä ottelua. Fulham oli kauden alussa omissa papereissa ihan hyvä jengi mutta mitä vielä. Puolustus vuotaa aivan kauheasti, eivätkä hyökkäyspään nimimiehet ole kyenneet urotekoihin. Leicesterin sensaatiokauden mestarivalmentaja Ranieri on joutunut operoimaan sellaisella pelaajamateriaalilla että pisteitä on hankala saada, kun omiin menee niin hirveän paljon maaleja. Onhan joukkue top-10 alapuolelta nimeikkäin. Mitrovic, Vietto, Seri, Schurrle, Sessengnon ovat kavereita jotka moni muukin seura ottaisi avosylin vastaan. Vaikka tähän otteluun tekisi mieli laittaa overia, underissa on mielestäni paljon enemmän järkeä. West Hamilla maalinteko on ollut hankalaa viime aikoina. Edellisen kerran se on onnistunut tekemään kaksi maalia, viisi peliä sitten. Fulham taas päästää paljon maaleja, mutta vieraissa myös hyökkäys on ollut tosi heikkoa. Fulham on tehnyt koko kaudella vieraissa vain 8 maalia. Fulhamin on alettava keräämään pisteitä, mikäli se haluaa taistella säilymisestä, ero Cardiffiin on nimittäin jo 8 pistettä. En ihmettele vaikka Fulham lähtisi pakittelemaan jo aikaisin, toivoen tasapeliä ja hakevan vastaiskumaalia.
  20. 5 points
    Eliteserien / Norja Ranheim - Start Valinta / Ranheim / @1.95 ComeOn Klo / 19.00 MM-kisojen välissä otetaan Norjan Eliteserieniin vihjettä, sillä omasta mielestä Ranheimille tarjotaan hieman korkeampaa kerrointa kun kuuluisi. Ranhim on tälä hetkellä sarjassa sijalla 3, mutta piste-ero sarjan ykkössijalla olevaa Brannia vastaan vain kasvaa. Ranheimilla on kasassa 26 kun taas Brann on saanut kerättyä jo 34. Taistelu europaikoistakin on kiivas, kun kolmen pisteen säteellä takana sarjataulukossa on 3 joukkuetta kun taas edessä on hallitseva mestari Rosenborg 27 pisteellä. Ranheim myös tippui juuri Norjan Cupista, joten joukkue voi nyt keskittyä sarjaan sataprosenttisesti. Joukkue pääsee palaamaan nyt kotikentälleen ja vastaan ei asetu kovin vahva vastustaja. Start nimittäin nousi täksi kaudeksi vasta Eliteserieniin ja alkukausi on ollut vaikeaa. Start on sarjassa toiseksi viimeisempänä ja 14 ottelusta voittoja on otettu vain 3. Start ei esiintynyt viimevuonnakaan vieraissa hyvinn ja voitti vain alle puolet vieraspeleistään. Se ei ole mikään hyvä tulos verrattuna siihen, että joukkue kuitenkin nousi. Tämän kauden vierassaldo Startilla on 0-1-5. Ainut tasapelikin otettiin sarjassa kolmanneksiviimeisempänä olevaa Stabaekkia vastaan. Ranheim on taas 7 kotipelistään hävinnyt vain yhden, sekin sarjaa johtavaa Brannia vastaan. Ranheim on tasoltaan huomattavasti parempi ja saa vielä kotiedun tähän otteluun, joten en näe Startilla saumoja.
  21. 5 points
    Jääkiekko, SHL Frölunda - Skellefteå Tekee pisteen ottelussa: Pär Lindholm (Skellefteå) @2.15 UniBet KLO: 20.00 Länsinaapurissa pelaillaan taas tänään ja Tsekeistä toissapäivänä voiton hakenut Frölunda saa vastaansa Skellefteån. Mainitaan kärkeen että Skelle ei ole pelaillut tuota jääkiekon höpöhöpö-liigaa. Skellefteålla on kuitenkin alla tässä kaksi tappiota ja maalit ovat olleet noissa kamppailussa tiukassa. Frölundalla taas kaksi voittoa alla joista toinen tosiaan tuolta "seehooällästä". Joukkueet kohtasivat toisensa viimeksi 21.10 ja tuokin ottelu pelattiin Frölundan kotikentällä. Jatkoajalle venyneen kamppailun vei Frölunda 3-2. Skellefteå on tähän otteluun asetettu mielestäni liian suureen haastajan rooliin ja väitän, että Skelle vie tästä jopa voiton. Joukkueen ykkösnyrkki Lindström -Lindholm - Möller on ollut jopa vähän pimennossa kaksi edellistä matsia, mutta muuten trio on ollut selkeästi joukkueensa paras. Lindholm pelaa ykkösen keskellä ja on erittäin tärkeä palanen Skellefteån ylivoimassa. 14 otteluun 4+8=12 tehotilasto +5 ja peliaika karvaa vaille 19min / ottelu. Skellefteån maaliero ja maalinteko nimenomaan on ollut paremmalla tasolla kuin Frölundalla. Kotijoukkue on tosin parantanut otteitaan mutta taulukko ei valehtele. Joukkueet ovat tasapisteissä keskenään ja itseasiassa suoria voittoja skellellä on kaksi kappaletta enemmän. Uskallan väittää, että Skellefteå tulee tähän matsiin lujaa ja ennenkaikkea revanssimielellä. Frölundan matkustelu käytetään hyväksi ja liike pidetään korkeana. Lindholm on Skellefteån avainpelaajia ja erikoistilanteesta tuo piste miehelle tänään otetaan. Poronvoima veikkaa että skelle vie ottelun tänään 2-4 ja tuo yllämainittu kolmikko on arkkitehtina kahden heikommin menneen pelin jälkeen. Turhan kova kerroin mielestäni Lindholmille lähtökohtiin nähden. Lähtee saletisti peleihin. Kohde menee oikein kun Pär Lindholm (Skellefteå) tekee pisteen ottelussa (maali / syöttö)
  22. 5 points
    Jääkiekko, Liiga Ässät - TPS Tekee pisteen ottelussa: Jasper Lindsten (TPS) @2.00 UniBet KLO: 18.30 Voitot alla molemmilla. Ässät otti hienon voiton Lahdesta ja TPS teki hurjan nousun Mikkelissä. Ennakkoon homma lähtee mielestäni siitä, että Turkulaiset ovat suosikkeja tässä kamppailussa. Edellisessä pelissä nollatehoin esiintynyttä Lindsteniä haetaan pisteille. 17 peliin 7+6=13. Tehotilasto ehkä jopa yllättäen nollissa. Ylivoimalla iskenyt 3 häkkiä ja peliaikaa tulee yli 17min/ottelu keskiarvolla. Ollut mielestäni tärkeä palanen Turkulaisten hyökkäysosastolla. Mikäli viimepelin koostumus Kallio - Lindsten - Virta pysyy samana niin jopa turhan korkea on kerroin tähän silloin. Ässät haki Turusta vajaa kaksi viikkoa sitten kaksi pistettä, aina voittolaukauksiin venyneestä ottelusta. Ottelun ratkaisi kukapa muu kuin Maksim Matushkin. TPS on kuitenkin neljän vieraspelin voittoputkessa ja noissa peleissä joukkue on onnistunut latomaan kovat 19 maalia. Näistä neljästä viimeisimmästä on Lindsten onnistunut pääsemään pisteille Tampereella kun joukkue kaatoi ilveksen lukemin 3-6. Tuolloin herra maalasi kahdesti. Lindstenin laukaisutarkkuus on joukkueen toiseksi paras (17,9%) ja keskimäärin päästään siis lähes joka viidennen kudin kohdalla tuulettamaan. TPS janoaa varmasti revanssia tänään ja onhan se selvää, että kärkiketjut näitä tämmöisiä yleensä ratkoo. Jasper Lindsten on erikoistilanteissa edelleen tärkeä lenkki, vaikka Juolevi tuota roolia ottaa myös. Yllämainittu trio jäi viimepelissä teholukemissa pakkaselle yhden verran joten vain ja ainoastaan parannettavaa on tähän kamppailuun. Virta kirjautti 0+2 ja Kallio 0+1, mutta huono suoritus muuten puolustussuuntaan. Erikoistilanteissa Turkulaiset ovat liigassa YV sekä AV pelaamisessa toisella sijalla joten tässä näiden kahden väliin se ero tullaan raapimaan. Pidän Turkulaisia ottelussa selvänä suosikkina ja Lindsteniä illan onnistujana. Hyvällä kertoimella otetaan herraa peleihin. Kohde menee oikein kun Jasper Lindsten (TPS) tekee pisteen ottelun varsinaisella peliajalla (maali / syöttö)
  23. 5 points
    Ke 20.9. Klo 18.30 Liiga TPS - EräViikingit, 2 2.00 (NB) Tulos: 3-7
  24. 5 points
    Morjesta vaa pitkästä aikaa ! Wempele aikoo palata tipsaamaan lahden mm karkeloihin talviurheilua. Tarkoituksena olisi alustavasti että depoon 100e vedonlyöntisivustolle (bet365) ja joka päivältä poimin noin 1-3 varmimman oloista kohdetta joihin panostan isosti. Mikäli varman oloisia kohteita ei löydy, joinain päivinä tai kaikkia lajeja ei siis ole tarkoitus betsata. Mutta hieman erilaisena seurantana ideana on etsiä aina varmimman oloinen kohde vaikka kerroin olisikin hieman matalalla, ja panostaa isosti. Tavoitteena olisi että lahden puolentoista viikon rupeaman ajalta tulisi voittoa minimissään 200e. Laitan kohteita aina aamun tunteina ja perusteluita saatan lisätä kylkeen mikäli aika antaa myöden. Ota seurantaan, mikäli olet tarviurheilun ystävä ja haluat yrittää tehdä tiliä varmoilla Palataan asiaan:Wempele
  25. 5 points
    Sunderland - Everton Valinta: Everton Kerroin: 2.15 @Bet365 Maanantai-illan valioliigaottelussa kohtaavat David Moyesin valmentama ja heikosti aloittanut Sunderland sekä Ronald Koemanin luotsaama Everton. Tasoero joukkueiden välillä on tietysti valtava, mutta suurin asia joka pistää silmään on Sunderlandin poissaolot nimittäin sairaslistalta löytyy mm. Ykkösmaalinvartija Mannone, keskikentän syömähampaat Anichebe ja Cattermole ja suurimpana Fabio Borini hyökkäyksestä. Sanomattakin selvää, että ovat tärkeitä pelaajia Sunderlandille, etenkin Borinin puuttuminen kokoonpanosta tietää suuria vaikeuksia kotijoukkueelle, sillä Borini ja Defoe ovat aikaisemmissa otteluissa aiheuttaneet päänvaivaa vastustajan puolustukselle; nyt kun Borini on ulkona ottelusta, on vaikea nähdä Defoen yksin saavan mitään aikaiseksi eikä penkiltäkään ole laadukkaita pelimiehiä korvaamaan Borinia. Everton on aloittanut kautensa todella positiivisesti ja joukkueen päävalmentaja Koeman sanoikin hiljattain, että hyvää virettä on nyt pidettävä yllä ja jokaisesta ottelusta lähdetään hakemaan täyttä pistepottia. Evertonilla ei poissaolijoita ole muita kuin McCarthy, joka kieltämättä on tärkeä palanen, mutta ei ratkaiseva. Tom Cleverlyä odotetaan tänään avauskokoonpanoon, sillä mies on toipunut jalkavammastaan. Everton on hyvässä vireessä ja nyt se saa vastaansa valioliigan yhden putoajasuosikin, jolla paljon tärkeitä pelaajia sivussa. Maukkaalla yli kahden kertoimella lähtee Everton mukisematta lapulle. Tulosveikkaus: 0-3 Lukaku 17', Barkley 44', Lukaku 77'
  26. 5 points
    Englanti:Jalkapallo klo.21:45 Wycombe-Burton BTTS 2.puoliaika 3.70(Unibet) Nihkeä on tarjonta tyypilliseen Maanantain tapaan,mut laitetaan testiin kuitenkin jotain. League Two ja taulukon yläosassa olevat joukkueet kohtaavat.Tutkiskelin Burtonin pelaamia pelejä ja huomasin,että joukkue on hitaasti lämpenevä.Se on tehnyt maalin vain kolmessa pelaamassaan pelissä ekan puolentunnin aikana.Se on yleensä ollut parempi jälkipuoliskolla.Wycombe todennäköisesti ottaa ottelun hallintaan alussa,mutta Burtonilla on tapana kasvaa ottelun edetessä,joten kokeillaan BTTS vetoa 2.puoliajalla.Wycombe joutuu tekee pari muutosta,kun keskikentän Josh Scowen ja pakki Aaron Pierre on pois.Pienellä kokeiluun ja pelionnea kaikille,jotka tätä kokeilee ! Lopputulos:1-3(0-1)(1-2)
  27. 5 points
    500 tykkäystä" täynnä ja on aika aloittaa uusi tulevaisuus klo 20.30 Iso-britannian lätkää Dundee - Nottingham merkki 2 kerroin 1,65 unibet Dundee on aivan surkeassa vireessä kotonaan ja muuallakin. Nottingham yleensä elää kotiotteluistaan ja on hieman heikompi vieraissa, mutta materiaali on paljon parempi kuin Dundeella. Nottingham voitti juuri viimeksi Dundeen 5-1, mikään ei ole muuttunut joukkueissa, paitsi yksi pakki tullut Dundeelle lisää, joka voi jotain tuoda, mutta Nottingham selvääkin selvempi suosikki ja tuollakin kertoimella maistuu, muualla laskee kokoajan. Dundeen puolustus tökkinyt pahasti ja hyökkäyksestäkään ei ole oikein mitään sanottavaa. Nottingham pelannut hyvin kärkijoukkuetta Braeheadiakin vastaan viimeksi, eiköhän yksi Dundee tänään kaadu. Auts tasuriin jäätiin ja nottingham vei jatkoajalla Huomenna myös aloitellaan tuplausvihjeet, jotka koostuvat yhdestä tai kahdesta kohteesta, saa lähteä peesiin summalla millä hyvänsä
  28. 5 points
    Juu osumia alkaa tulemaan nyt, eilen MLB vinkit 11/14 ja helmenä Twinsin voitto 2,50 kertsillä. Tännään kans hirveesti hyviä kohteita ja koska olen niin iso jehu täällä ja alaiseni ovat olleet kuuliaisia niin päätin antaa teille myös tän päivän oikeen voittorivin basebaliin. MLB Nationals - Braves / 1 / Giants - Diamondbacks / 1 / Rangers - Angels / 2 / White Sox - Athletics / 2 / Brewers - Marlins / Yli 7,5 juoksua / Reds - Cardinals / Yli 6,5 juoksua / Yankees - Rays / Alle 8,5 juoksua / Blue Jays - Cubs / 1 / - juu varmaan huomaatte kun lappua meette rustailemaan, että melko pienet kertoimet näissä kaikissa, mutta itse tein tuon 8 kohteen lapun 7 foldina ja makso 40€ niin jos kaikki oikein niin tulee kuitenkin se 940€ ja jos 7 sattuu menemään oikein niin jää silläkin jo mukavasti voiton puolelle. Jos 6 tai vähemmän oikein... niin sitten voi valituksia jättää MLB:n sivuille juu. Perusteluja jaksa kirjottaa muuta ko että olen taas kahtonu joukkueiden LAST5 hitting avg:n ja tuollane rivi siitä sit tuli. Pelionnea, juu.
  29. 5 points
    KuPS – FC Lahti (1X2) 2 2,22@Pinnacle Pekosen potkut saattavat hieman piristää KuPS:ia ja etenkin heidän fanejaan, mutta ei paskasta tehdä konvehtia parissa yössä. Lahti on materiaaliltaan ja muutenkin ihan eri tasolla ja vieraissakin selvähkö suosikki. Kupsilta on edelleen kapteeni Ilo ja Sohna poissa pelikieltojen takia. Lahdella ilmeisesti Sesay on ainoa poissaolija. TULOS: 0-2 PK Keski-Uusimaa – FC Viikkarit (1X2) 1 1,80@Bet365 Viikinkien kakkosjoukkue FC Viikkarit nousi tälle kaudelle kakkoseen, mutta en usko että se kovin korkealle nousee sarjataulukossa. PKKU:lla sen sijaan on ihan hyvä joukkue Itälohkoon ja uskoisin sijoituksen olevan vähintään ylemmässä keskikastissa. Kotijoukkue siis selvästi vahvempi ja kotiedun turvin iso suosikki. TULOS: 2-0 FC Myllypuro – FC Futura (1X2) 2 2,05@Nordicbet Myllypuro nousi täksi kaudeksi kakkoseen, mutta vaikuttaa melko surkealta tapaukselta. Harjoitusotteluissa ainakin on tullut turpaan monelta joukkueelta, joten kovin ruusuiselta ei kauden alku näytä. Futurakaan ei mikään Itälohkon kärkijoukkue ole, mutta turvallista keskikastia ja jos pelaa omalla tasollaan niin uskoisin voiton tästä irtoavan suht helposti. Kausi näyttää kuinka kova Myllypuro lopulta on, mutta itse ainakin näillä kertoimilla pelaan sitä vastaan näin kauden alussa. TULOS: 0-2 ...ja rahan tuloa ei voi estää
  30. 5 points
    Serie A Sassuolo – Inter 2 1.80 veikkaus Sarjanousija Sassuolo aloittanut kauden surkeasti.Hävinnyt kaikki kolme peliä maalierolla 1-8 joka on selvä osoitus,että tulee olemaan vaikeaa. Inter sen sijaan saanut lentävän lähdön kauteen.Viimeksi kotonaan pelas 1-1 juventusta vastaan. Kolmesta ottelusta seitsemän pistettä on hyvä tulos. Tasoero joukkueiden välillä on selvä ja itse uskon,että Sassuolo tippuu seria a:sta kauden loputtua. Moni pelaaja on kasvanut vuodessa valmentaja Mazzarrin alaisuudessa ja varsinkin Ricardo Alvarez näyttää saavan sen kauan odotetun läpimurron tänävuonna. Vierasvoitto! Tulos:0-7
  31. 4 points
    Jääkiekko, Liiga Jukurit - Tappara Vihje: Tappara yli 3.5 maalia Kerroin: 2.88 Vedonlyöntitoimisto: Unibet Alkamisaika: 18:30 - Jukurit isännöi Tapparaa liigan puolella. Tappara on tällä kaudella pelannut hyvää kiekkoa ja oli kauden alusssa suorastaan murskaava, nyt kuitenkin peli on hiukan ollut heikompaa etenkin vieraskaukalossa jossa Tapparalla nyt 3 tappiota alla, 2 liigasta ja yksi CHL jäiltä. Jukurit puolestaan ajoittain tällä kaudella esittänyt otteita paremmasta mutta sitten on taas heikompi putki tullut ja joukkue majaileekin sarjataulukossa sijalla 10. Puolustus on ollut Jukureilla suht heikkoa tällä kaudella ja joukkue onkin liigassa päästänyt 5. eniten maaleja siinä missä Tappara on tehnyt liigassa toiseksi eniten maaleja. Jukurit on sopinut vastustajana Tapparalle erinomaisesti viime vuosina ja tältä kaudeltakin on Tappara napannut voiton kotonaan Jukureista 5-2 luvuin. Tapparalla on vieraissa mennyt heikommin viime aikoina mutta nyt on joukkueella oiva paikka laittaa vieraissakin peli kuosiin Jukureiden kustannuksella. Ei tuolla rosterilla voi Tappara vain ottelusta toiseen hävitä vieraissa. Uskon että Tapparalle ns. 'breakout game' Jukureiden vieraana ja Tappara ottaa hyvän voiton tulevaisuutta ajatellen ja tulee tuon vähintään 4 maalia tekemään tässä ottelussa.
  32. 4 points
    JÄÄKIEKKO KHL TRKTOR - HK VITJAZ PELIVALINTA: VITJAZ @ 3.10 COMEON! 17:00 Joukkueiden treenikausi sujui hyvin ja molemmat napsivat kesähöntsistä voittoja tasaiseen tahtiin. Suomalaisittain mielenkiinto kiinnittyy Vitjazin Miro Aaltoseen, Pekka Jormakkaan, Joonas Nättiseen ja Ville Lajuseen, muut Vitjazin mielenkiintoiset nimet ovat Alexander Semin, Jakub Jerabak ja Alexei Makeyev. Vitjazilla on jalkeilla mielestäni aika perusvahva joukkue jolla pystytään kyllä taistelemaan lännessä poffipaikasta ja uskoisin että Vitjaz sinne tänän vuonna myös menee. Traktor on puolestaan mauton ja keskinkertainen joukkue jolle en povaa suurta menestystä tänäkään vuonna, mielenkiintoisimmat nimet ovat Lukas Sedlak, Andrew Calof, Suomen Jesse Virtainen, Christian Thomas, Nick Bailen ja Sergei Konkov. Mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa ei Traktorin otteluissa tulla kovinkaan paljon maaleilla mässäilemään, viime kaudella Traktor onnistui tekemään runkosarjassa ainoastaan 102 maalia ja oli selvästi itäisen konferenssin vähiten maaleja tehnyt joukkue, ainoastaan Lännessä Slovan Bratislava teki vähemmän maaleja (101). Treenipelien maalimäärä on myös ollut alhainen joten Traktorin pelityyli nojanee vahvasti puolustukseen ja maalivahtipeliin tälläkin kaudella. Vitjaz on hyökkäysvoimaltaan mielestäni parempi joukkue ja saanee tänään enemmän maalipaikkoja, joten kunhan viimeistely onnistuu on se tänään vahvoilla. Lähden siis hakemaan vieraiden suoraa voittoa tähän kamppailuun.
  33. 4 points
    League Two Englanti / Jalkapallo Cambridge United - Oldham Cambridge United @ 2.07 Pinnacle Alkaa 17:00 Cambridge on kuuden ottelun tappiottomassa putkessa voittaen kaksi viimeistä sarjamatsiaan ja sitä ennen EFL -Cupissa pari sarjaporrasta ylempänä pelaavan Brentfordin pilkkukilpailun jälkeen. Oldhamin kausi on sen sijaan lähtenyt todella takkuisesti käyntiin. Joukkue on tehnyt neljän pelatun kierroksen jälkeen ainoastaan yhden maalin kun omassa päässä on soinut jo kuusi kertaa. Joukkue hävisi edellisen vierasottelunsa Coventryn kanssa samalla kalkkiviivalla sarjataulukossa majailevalle Bradford Citylle maalein 3-0. Oldhamin tehottomuus ja ongelmat hyökkäyslinjassa tulevat jatkumaan tänään itsevarmuutta Bradfordin kukistamisesta saaneen kotijoukkueen hyväksi 1-0 päättyvässä ottelusssa.
  34. 4 points
    Yleisurheilu, naisten kuula Winning Distance, Less than 19.70 m, Coolbet, @1.85 Klo: 22:57 19.70 metriä on naisilla ylittynyt tällä kaudella vain kahdesti, kun maailman ykkösheittäjä Gong Lijiao pukkasi reilu kuukausi sitten samassa kilpailussa kuulan lukemiin 19.84 ja 19.77. Yhdysvaltojen Ealey Chase on toinen heittäjä, jolla on realistinen mahdollisuus pukata noille lukemille. Se tosin vaatisi häneltä uutta ennätystä eikä hän muutenkaan ole saanut yhteen kisaan kovinkaan monta hyvää tulosta, joten kovin suurta luottoa häneen ei löydy. Pitkälti Gongin harteilla rajan ylitys siis lienee tänään ja kun nämä lukemat eivät ole mitään paperia hänelle tällä kaudella olleet niin luulen että kilpailun voitto tulee tänään irtoamaan hieman heikommallakin tuloksella.
  35. 4 points
    Valioliiga West Ham - Southampton Valinta / West Ham / @2.30 Unibet Klo / 17.00 Kuun ensimmäinen vihje tulee Valioliigaan, jossa pelataan toiseksiviimeisintä kierrosta. West Ham on vihdoin alkanut saada sairastuvalta miehiä takaisin, mutta harmillisesti vasta tässä kohtaa kautta. Viimekierroksen kokoonpanoon lisäksi tulee Nasri, Lanzini sekä Cresswell. West Hamille tämä on kauden viimeinen kotipeli ja akusi halutaan päättää näyttävästi nousemalla myös jopa sarjataulukon top kymmeneen. Joukkue kaatoi viimekierroksella Tottenhamin 1-0 näyttävällä esityksellä ja se alla on hyvä lähteä tämänpäiväiseen otteluun. Southampton on sarjataulukossa vasta sijalla 16. mutta on varmistanut jo paikkansa ensikaudeksi Valioliigaan. Joukkueelta ei paljoa kauden alussa odotettu eikä saatukkaan. Joukkueiden kohtaaminen Southamptonissa päättyi West Hamin 2-1 voittoon ja myös tätä edellinen kohtaaminen päättyi Hammerssien 3-0 voittoon. Southampton on materiaaliltaan paljon kapeampi kuin West Ham ja kauden viimeinen kotiottelu toivottavasti päättyy voittoon.
  36. 4 points
    NHL PLAYOFFS Columbus - Tampa Bay Columbus/ 2.90 UniBet Klo 02:00 Columbus johtaa sarjaa 3-0 ja heillä on siis ensimmäinen katkon paikka nyt toisessa kotiottelussaan. Tampa pelasi sarjan ensimmäisen ottelun ensimmäisen erän hyvin ja vei sen kotonaan 3-0, mutta sen jälkeen joukkue ei ole enää edes johtanut otteluita missään vaiheessa. Columbus on myös onnistunut ylivoimapelissä paremmin sillä Columbus on tehnyt neljä ylivoimamaalia sarjassa Tampan nollaa vastaan. Tälläisissä peleissä juuri yli- ja alivoima peli nousee ratkaisevaksi tekijäksi ja kotijoukkue on näyttänyt että se toimii ja he pystyvät sitä kautta pelejä ratkomaan. Uskon että Tampan selkäranka katkeaa lopullisesti jos/kun Columbus tekee ottelun ensimmäisen maalin ja sen jälkeen lukemat voivat jopa kehkeytyä rumiksikin. Columbus on niskanpäällä tässä sarjassa ja en näe syitä miksi joukkue ei tätä sarjaa kotonaan pystyisi katkaisemaan ja näin joukkueella olisi aikaa hyvin valmistautua seuraavaan sarjaan.
  37. 4 points
    Formula 1 | Australian GP 07:10 Valtteri Bottas - Sebastian Vettel Bottas | 1,80 | Coolbet F1-kauden ensimmäinen kisaviikonloppu Australiassa on itse päähuipentumaa eli sunnuntain kilpailua vaille taputeltu. Kisaan lähdetään suomalaisittain hyvistä asemista ja tässä vihjeessä keskitymmekin Valtteri Bottaksen (Mercedes) ja Sebastian Vettelin (Ferrari) väliseen vääntöön. Bottas lähtee kilpailuun 2. lähtöruudusta, Vettel 3. lähtöruudusta. Bottas on ollut hyvässä iskussa tänä viikonloppuna. Hän jäi paalupaikalle ajaneesta Lewis Hamiltonista vain reilun kymmenyksen ja pääsee siten starttaamaan hyvästä lähtöruudusta. Vettel on toki myös ajanut niin hyvin kuin vain kalustollaan pystyy ajamaan, mutta hän joutuu lähtemään kilpailuun Bottaksen takaa ja Melbournen lyhyellä kiihdytyssuoralla on vaikeata tehdä ohituksia ilman täydellistä starttia, joka on etu Bottakselle. Mercedes on jälleen kerran Melbournessa ollut ylivoimaisessa iskussa. Rata tuntuu sopivan autolle erinomaisesti, sillä Bottaksen ero Ferrari-kuski Vetteliin oli peräti yli puoli sekuntia yhdellä kierroksella. Sama kaava toistui myös viime vuonna, jolloin Hamilton oli aika-ajossa täysin ylivoimainen Ferrareihin nähden. Mercedeksellä ja Bottaksella on siis puolellaan kalustoetu kilpailuun lähdettäessä. Perjantain harjoituksissa ajetuissa kisasimulaatiovedoissa Bottaksella oli erittäin hyvä vauhti sekä pehmeillä että keskikovilla renkailla verrattuna Ferrariin ja Vetteliin. Hurjimpien arvioiden mukaan ero tallien välillä on kisavedoissa peräti sekunnin luokkaa, vaikka missään tapauksessa näin suuresta erosta ei Mercedes ja Bottas tule nauttimaan sunnuntain kilpailussa. Lisäksi Mercedeksen suoranopeus oli ainakin aika-ajossa Ferraria väkevämpää, mikä tekisi mahdollisesta ohittamisesta todella vaikeaa Vettelille Bottasta vastaa radalla, jossa muutenkin ohittaminen on vaikeata. Bottas ajaa tällä kaudella uransa tärkeintä kautta ja hän on muuttanut asennettaan talven aikana tähän kauteen. Tämän kauden Bottas ei tule nöyristelemään lainkaan muiden edessä vaan ajaa kaikki tai ei mitään -meiningillä. Toki hän saattaa joutua jossain vaiheessa kautta tukemaan Hamiltonia, mutta ainakin alkukaudesta tallikäskyjä ja strategisia temppuiluja ei nähdä, joka vähentää sitä riskiä, että Vettel ja Ferrari voisivat strategisesti yllättää Mercedeksen ja Bottaksen. YHTEENVETO Bottas nauttii kilpailuun lähdettäessä muutamasta merkittävästä edusta Vetteliin nähden. Hänellä on yhtä lähtöruutua parempi lähtöpaikka kuin Vettelillä ja hänen allaan on ainakin Melbournen radalla selvästi parhaiten kulkeva auto myös kisavauhdin osalta. Viime kaudelta tuttua alistumista tallikaverin ja muiden kuskien edessä ei tulla näkemään Bottakselta, joka on selvästi löytänyt talven aikana itseluottamuksensa takaisin. Myöskään taktisella puolella Vettelillä ei lähtökohtaisesti ole mitään etua suomalaiskuskiin nähden. Mikäli Bottas onnistuu lähdössä pitämään asetelmat ennallaan, ohittaminen voi muodostua mahdottomaksi Vettelille ja siten näen Bottaksen kykenevän pitämään saksalaiskuskin helpohkosti takanaan tarpeen vaatiessa. Kohde menee oikein, kun Bottas sijoittuu kilpailussa paremmin kuin Vettel. TULOS: BOTTAS 1., VETTEL 3.
  38. 4 points
    Ampumahiihdon MM naisten sprintti klo 17:15 Kuusi parasta (TOP6) Pelivalinta: Lisa Vittozzi Kerroin: 1,80 Coolbet Coolbet tarjoilee tälle päivälle maukasta lahjaa. Vittozzi on ollut tällä kaudella huimassa vireessä ja johtaa maailmancupin pistetaulukkoa 7 pisteen erolla Italian kilpakumppani Dorothea Wiereriin. Vittozi on tällä kaudella ollut vain 2 kertaa top-6 ulkopuolella nimenomaan pikakilpailuissa. Nämä kilpailut olivat Nove Mesto (18, kahdella sakolla) ja Soldier Hollow (11, yhdellä sakolla). Soldier Hollow varaan ei kannata laskea hirveästi merkitystä, sillä Pohjois-Amerikassa järjestettävät kisat ovat aina vaikeita urheilijoille, johtuen aikaeroista ja matkusteluista. Vittozzi on yksi nopeimmista ampujista ja hän on myös riittävän nopea ladulla.
  39. 4 points
    Jääkiekko, Liiga 18:30 Jukurit - Saipa Pelivalinta: Saipa ML @ 1.91 Coolbet Jukurit ei taistele enään poffi paikasta mutta Saipalla riittää vielä panosta sillä se taistelee vielä kotiedusta säälipleijareihin. Jukurit on pelannut kotonaan hyvin koviakin joukkueita vastaan ja esimerkiksi 3/4 viimeisestä kotiottelustaan se on pystynyt voittamaan Pelicansin, Sportin ja Ässät. Kaksi näistä otteluista on edennyt jatkoajalle joten helpolla ei Saimaan pallo tule tänään pääsemään. Saipalla ei ole kulkenut viimeaikoina mitenkään ja viidestä viimeisestä pelistä se on onnistunut vain yhden voiton kairaamaan Sportista, vierastilasto on myös varsin heikko ja se on onnistunut voittamaa 2/5 viime matkapelistä Saipalla puuttuu edelleen hyökkäkysestä Gody Kunyk ja tason nostoa kyllä vaaditaan kaikilta avainpelaajilta jos tästä ottelusta halutaan pisteitä kotiin viedä. Saipalla on kuitenkin alla hyvä esitys kärppiä vastaan lauantailta ja mikäli samanlainen taisteluhenki on tänään päällä ja Frans Tuohimaa on iskussa niin on sillä hyvät mahdollisuudet napata voitto tästä ottelusta. Kohde menee oikein kunhan Saipa voittaa ottelun. OIKEIN
  40. 4 points
    Ligue 2 / Ranska Beziers - Paris FC Valinta / Paris FC / @2.45 Coolbet Klo / 20.00 Eiliset Bundesligamatsit osuivat ja tänään jatketaan Ligue 2 parissa. Bergies on sarjan kolmanneksiviimeisimmällä paikalla vain 19 pisteen kanssa. Paris on taas sijalla 6. voiton päässä sijasta 3. Paris on pelannut hyvin viimeaikoina ja paransipeliä paljon alkukaudesta. Joukkue toki hävisi viimekierroksella sarjan toisena olevalle Brestille, mutta tätä edelliset 6 peliä, joukkue pelasi saldolla 4-2-0. Brest on sarjan huonoin kotijoukkue ja tämän kauden 9 kotipelistään joukkue ei ole voittanut yhtäkään. Tänään vastaan tulee erittäin hyvässä vireessä oleva Paris FC, joka on myös laadukkaampi joukkue kuin Beziers.
  41. 4 points
    Mestarien Liiga CSKA Moskova - AS Roma Valinta / Alle 2.5 maalia / @1.96 Unibet Klo / 19.55 Tänään toisessa varhaisillan ottelussa kohtaavat CSKA sekä Roma. Edellisotteluun joukkueiden välillä otettiin underia myös, joka lopulta painui voidiksi. Kokeillaan silti underia uudelleen, sillä se on mielestäni kannattavaa. Roma tosiaan voitti edelliskohtaamisen kotonaan 3-0. Nyt asetelmat ovat eri. Roma pelaa vieraissa ja vieraiden voitolle tarjotaankin 2.1 kerrointa. Suurena suosikkina Roma ei siis peliin lähde ja uskon itsekkin tasurin olevan erittäin mahdollinen tulos. CSKA:lla ei pelannut viimeottelussa maalissa Igor Akinfeev, mutta tänään hän seisoo CSKA:n maalilla. Akinfeevin lisäksi kokoonpanoon palaa slovenialainen Bijol. CSKA tulee hyötymään kotiedusta paljon, niinkuin se hyötyi Realia vastaan. Joukkue piti Real Madridin nollilla 90 minuuttia, joten en usko että Roma tänään 3 tekee. Romakaan ei ole kuitenkaan hyökkäykseltään edes Italian vahvimpia joukkueita vaan peli painottuu vahvasti puollustuspelaamiseen.
  42. 4 points
    Jääkiekko, Liiga SaiPa - TPS Pisteentekijä: Ahti Oksanen @2.05 Unibet KLO: 18.30 Lahdesta takaisin Lappeenrantaan ja ei niitä pelejä voiteta ku kaverille annetaan jokapeliin 2-3 maalin kaula heti alkuun. Kohtuu raskasta illasta toiseen pelaajille. Eri asia on pelata voittoasemassa. Eilen taas munaton Saipa, Ahti Oksasta lukuunottamatta. Oli siellä tosin muutama muukin. Tappio anycase. Vastaan tulee päivän enemmän huilannut kuntopuntarin kärki. Suorastaan suvereenisti on TPS pelannut. Asetelma mielestäni on selkeä vieraiden kannalta ja Oksasen piste tuntuu lähes ainoalta Saipan toivolta. Mies palasi eilen tositoimiin 3 ottelun pelikiellon jälkeen ja olikin joukkueensa pirteimpiä jäällä. Pisteitä ei tosin vahvasta yrittämisestä huolimatta ropissut, mutta 8 kutia maalia kohden kertoo nälkäisyydestä. Oksanen ei ole tuon pelikiellon lisäksi ottanut yhtään jäähyä ja pisteitä on kertynyt 4+4. Viilettänee tänäänkin Kunykin ja Virtasen mukana, muodostaen vaarallisen trion. Ottelussa on hieman extrajännitystä sillä harjoitusmatsit mukaanlukien on Kisapuisto ollut voittamaton vastustajille jo 10 ottelun verran. Jonkinsortin historiaa tämmöinen mutta siitä viis. Yleisölle tärkeämpi juttu. Saipa haastaa sen minkä haastaa, mutta se tuskin pisteille tänään riittää. Tästä huolimatta sputnikien Oksaselle tarjotaan kovaa kerrointa miehen rooliin, lepoon ja viimepeliin nähden. Kotijäällä Oksanen syttyy aina. Turkulaiset tämän silti mielestäni vie, mutta Ahti on takuulla yksi niistä, joka on asiasta eri mieltä. Pisteille, lappuun ja kiitos. Kohde menee oikein kun Ahti Oksanen tekee pisteen ottelussa OIKEIN!
  43. 4 points
    Wimbledon Julien Benneteau - Frances Tiafoe Frances Tiafoe @ 2.06 Coolbet Alkaa 13:30 Vastakkain toisen kierroksen ottelussa maailmanlistan sijat 63. ja 52. Ranskaa edustava 36 -vuotias veteraanipelaaja Benneteau tulee pelaamaan tänään uransa viimeisen Wimbledon -ottelun. Benneteau voitti turnauksen avausottelussaan Unkarin Fucsovicsin(49.) lukemin 3-0. Ottelu ei kuitenkaan ollut Benneteaulle niin helppo rasti kuin lukemat antavat ymmärtää. Mies on kyllä pelannut ruoholla viime aikoina kelvollisesti mistä osoituksena on 2-1 voitto Berdychistä(24.) Lontoon turnauksessa muutama viikko takaperin. Seitsemästä viimeisestä Wimbledonin toisen kierroksen ottelustaan Benneteau on hävinnyt viisi kamppailua. Yhdysvaltoja edustava 20 -vuotias kolmen vanhana tenniksen peluun aloittanut Tiafoe on yksi seuraavan sukupolven suurlupauksista. Turnauksen ensimmäisellä kierroksella mies voitti Espanjan Verdascon(34.) lukemin 3-1. Lontoon nurmella kesäkuun puolella Tiafoe kukisti Argentiinan Mayerin (36.) 2-1 ja maanmiehensä Donaldsonin (54.) 2-0 kunnes tie nousi pystyyn Ranskan Chardya(46.) vastaan lukemin 2-0 . Tänään nähtävässä ottelussa uransa tähän kauteen päättävän Benneteaun fysiikka ei riitä vahvaa jenkkiä vastaan. Tiafoe tipahti viime vuonna ensimmäisessä Wimbledonin turnauksessaan juuri toisella kierroksella A. Zvereville. Tänään tullaan näkemään pykälää kovempi suoritus Tiafoen edetessä seuraavalle kierrokselle Benneteaun kustannuksella lukemin 3-1. (Betwaylla Tiafoe 1.85)
  44. 4 points
    WHL, Kanada/USA, jääkiekko Everett Silvertips - Portland Winterhawks Valinta: Everett Silvertips (1X2) Kerroin: 2.81 Vedonlyöntitoimisto: Marathonbet Alkamisaika: 2:05 Liigan parhaisiin kuuluva Portland Winterhawks on ollut heikohkossa vireessä voittaen ainoastaan 2 ottelua edellisestä 9:stä. Joukkueesta on vielä tämän viikon aikana poistuneet kärkipään hyökkääjistä USA:n U20-maajoukkueeseen liittynyt Kieffer Bellows (31 ottelua, 19+21=40), Tanskan U20-maajoukkueeseen liittynyt Joachim Blichfeld (26 ottelua, 13+17=30) sekä Suomen U20-maajoukkueeseen liittynyt ykköspakki Henri Jokiharju (31 ottelua, 7+30=37). Viime yön ottelussa (ensimmäinen näiden pelaajien poissaollessa) Winterhawks hävisi tällä kaudella ensimmäisen kerran Spokane Chiefsille 3-6 (Chiefsillä merkittävinä poissaoloina hyökkääjä Kailer Yamamoto (USA U20) ja puolustaja Filip Kral ( Tšekki U20)). Tämä on sikäli merkittävä huomio, että aiempia kauden keskinäisiä (6 ottelua) Winterhawks oli vienyt mennen tullen, joten uskon poissaolojen heikon vireen lisäksi näkyneen tässä. Nyt vastaan asettuva Everett Silvertips on ollut kovassa vireessä voittaen 9 edellisestä 10:stä ottelusta. Suuri ansio tästä kuuluu tosin tähtimaalivahti Carter Hartille, joka on nyt Kanadan U-20-maajoukkueen mukana. Hänen poissaolonsa tuo epävarmuutta, mutta viime yön ottelussa varamaalivahti Dustin Wolf pelasi heikohkoa Prince George Cougarsia vastaan nollapelin (4-0). Joukkueiden kauden aiempien keskinäisten otteluiden voitot ovat 3-2 Everett Silvertipsille. Tällä kertoimella ehdottomasti pelaamisen arvoinen!
  45. 4 points
    HYVÄÄ SYNTYMÄPÄIVÄÄ @Jode007??????????????????????????
  46. 4 points
    MERCEDES AUTO: MERCEDES WO8 KULJETTAJAT: LEWIS HAMILTON JA VALTTERI BOTTAS Ensimmäinen talli esittelyssä on viime vuosina F1-sarjaa dominoinut Mercedes. Uudet ajat ovat käsillä myös mestaritallissakin, sillä hallitseva maailmanmestari Nico Rosberg yllätti F1-maailman ilmoittamalla lopettavansa uransa viime kauteen. Tämä uutispommin seurauksena entinen Williams-kuljettaja Valtteri Bottas sai elämänsä mahdollisuuden ajaa yhdellä sarjan parhaista autoista. Vastus on kuitenkin Valtterille kivenkova, sillä hänen tallitoverinaan toimii lajin kolminkertainen maailmanmestari, Lewis Hamilton. Itse auton suorituskyky ei ole testien mukaan kadonnut mihinkään, vaan Mercedeksen W08-auto on vauhdiltaan ja luotettavuudeltaan ehdotonta kärkikastia. Auto kiersi Barcelonan rataa kaikista talleista eniten lähestulkoon ilman teknisiä ongelmia. Vauhdillisesti Mercedes jäi kuitenkin kakkoseksi Ferrarin viedessä otsikot huikealla testivauhdillaan. Todellisuudessa uskon tallin ottavan Ferrarin etumatkan kiinni avauskisaan mennessä, sillä Mercedeksen moottoreista ei olla perinteisesti otettu kaikkia tehoja irti talvitesteissä. Arvio Uskon, että Mercedes tulee kauden päätteeksi voittamaan sekä kuljettajien että tallien välisen maailmanmestaruuden, mutta haaste tulee olemaan erittäin kova. Hamilton ja Bottas joutunevat tekemään täyden päivätyön haastaakseen Ferrarin ja mahdollisesti Red Bullin alkukaudesta, mutta uskon tasaisuuden ja luotettavuuden olevan Mercedeksen valtteja tällä kaudella. Mielestäni brittikuski Hamiltonilla on lievä etu suhteessa Valtteriin ainakin alkukauden kisoissa, sillä hän tietää kaikki tallin sisäiset kuviot ja omaa äärimmäisen hyvät ajotaidot. Hän osaa myös tarvittaessa psykologisen pelin, johon en tosin nastolalaisen lankeavan. Bottaksella on kyseessä ensimmäinen kausi Mersulla, joten lieviä kasvukipuja voidaan nähdä alkukauden kisoissa. Todennäköistä kuitenkin on, että kauden edetessä Bottas parantaa otteitaan ja haastaa tosissaan Hamiltonia kisan voitoista. Motivaatio molemmilla kuskeilla on takuuvarmasti raudanluja, sillä Hamilton ei missään tapauksessa halua viime vuoden toisintoa ja Bottas saa vihdoin kovasti kaipaamansa näytönpaikan kärkitallissa. Näihin perusteluihin nojaten uskon, että Hamilton ottaa uransa neljännen maailmanmestaruutensa ja Valtteri jää odottamaan vuoroaan vielä tämän kauden jälkeen, mutta sijoittuu silti hienosti pisteissä kolmen parhaan joukkoon. HAMILTONIN SIJOITUS KAUDEN LOPUSSA: 1 BOTTAKSEN SIJOITUS KAUDEN LOPUSSA: 3 MERCEDEKSEN SIJOITUS KAUDEN LOPUSSA: 1 Muita huomioita Mercedes teki kovan hankinnan aerodynamiikkaosastolleen kauden alla, kun he hankkivat aikaisemmin Lotuksella ja Ferrarilla menestykkäästi työskennelleen James Allisonin vahvuuteensa. Allisonia pidetään yhtenä varikon älykkäimmistä aerodynamiikkamiehistä, mutta hänen kädenjälki ei tule näkymään ennen kauden puoliväliä. Joka tapauksessa Allisonin hankinta takaa sen, että aerodynaamiset päivitykset tulevat olemaan kunnossa jatkossa. Kolikon kääntöpuolella Mercedes menetti Paddy Lowen, joka toimi tallissa tekniikkajohtajana viimeisimmät vuodet. Lowe siirtyi Williamsille mahdollisesti osana vaihtokauppaa, jossa Bottas siirtyi Williamsista Mersulle. Menetys ei ole kuitenkaan suuri, sillä edellämainittu Allison korvaa Lowen teknisenä johtajana tallissa.
  47. 4 points
    Allsvenskan 20.00 AIK - Jönköping Södra BTTS; Yes 1.80 bet365 - Sarjataulukon 11. sijalla oleva AIK isännöi Friends Arenalla sarjanousija Jönköping Södraa. J-Södra on aloittanut kautensa erittäin pirteästi ja joukkue löytyykin taulukosta viidenneltä sijalta. Jönköping on painanut kiitettävästi nousijan innolla, mutta suotuisat tuulet tulevat väkisin laantumaan jollain aikavälillä kärkijengien saadessa peliään uomiin. Paperilla J-Södra on sarjan heikoimpia, mutta joukkueen pelitapa on hyvin jokaisen selkärangassa nousuun päättyneeltä viime kaudelta. Itseluottamusta täynnä oleva Jönköping ei ole missään nimessä helppo vastus, mutta AIK lähtee illan otteluun selkeänä suosikkina. Gnagetin ongelmana on ollut ailahtelevaisuus - myös otteluiden sisällä. Solnalaisten haasteena on pyörittää laadukasta peliä täydet 90 min. Välähdyksiä nähdään joka ottelussa siitä, mihin laadukas ryhmä parhaimmillaan pystyy. Maalintekovoimaa löytyy, mutta puolustus on yllättäen pettänyt pahemman kerran. AIK:n alakerrassa tuntuu olevan kommunikaatio-ongelmia ja varsin vapaita maalipaikkoja aukeaa vastustajille useampia per ottelu. Myös Jönkö saanee tilaisuutensa maalata ainakin sen yhden osuman. Kalmar FF - Örebro SK (DNB) 2 2.33 Unibet - Tasapelillä rahat takaisin. Kalmarille osattiin ennustaa jonkinasteisia haasteita jo ennen kauden alkua, mutta joukkueen peli on ollut yllättävän heikkoa. Kalmar pystyy AIK:n tapaan pelaamaan ajoittain ihan kelpo futistakin, mutta materiaali ja 90 min suoritustaso jäävät liian usein vajaaksi voittoa haettaessa. Örebro taasen lukeutuu paperilla alemman keskikastin tiettämille, mutta joukkueessa on enemmän potentiaalia kuin Kalmarissa. Ainakin alkukausi on sujunut viime kauden fiaskoalkua valoisammin, sillä ÖSK on neljäntenä. Viidestä viime ottelusta on tarttunut mukaan neljä voittoa ja vain yksi tappio. Örebro pelaa hyvin viihdyttävää futista, verkko pöllyää usein kummassakin päässä. Joukkue on onnistunut hoitamaan maali-iloittelut hyvällä prosentilla itselleen, mutta selvää toki on että puolustus täytyy saada pitkällä aikavälillä parempaan kuosiin. Maalinteon kanssa ei ole mitään ongelmia ja osumia sataa laajalta rintamalta. Kalmar tulee olemaan vaikeuksissa hurmiossa olevan ÖSK:n kanssa. Luotetaan vieraiden hyvän vireen jatkuvan.
  48. 4 points
    Samaa mieltä tuosta "partio" ja "Kylmää" nimimerkkien toiminnasta, mutta näin asiasta toiseen tämä jatkuva huomion hakeminen tekee sinusta vuorostaan pellen. 10.9 vielä sanoit, ettet tänne enää palaa niin kuin tuossa lihavoimassani tekstissä mainitset, joten tuo menee aika lapselliseksi päivästä toiseen täällä kitistä chatin tasosta ym. toiminnasta jos foorumi ei sinua enää millään tavalla motivoi.
  49. 4 points
    Otithan huomioon että TPS:lla ei ole yhtään varsinaisen peliajan voittoa koko kaudella vieraissa. Mutta en kiellä etteikö sarja olisi yllätyksiä täynnä.
  50. 4 points
    Pahoittelut, että vein kaiken tilan Siinä taas ajatuksia. Oikeastaan kaikkiin kohteisiin on tosi kova luotto, saa nähdä tuleeko tänään se jackpotti sitten. Oakland Athletics - Toronto Blue Jays / 1 / (RHP) Bartolo Colón (14-3), 2,54 ERA, 1,09 WHIP Kotona (6-1), ERA 2,54 - WHIP 1,08 (RHP) R.A. Dickey (8-11), 4,86 ERA, 1,30 WHIP Vieraissa (4-5), ERA 3,58 - WHIP 1,24 Colón ollut hyvä, oikeastaan jopa erinomainen eikä miehestä ole mitään valitettavaa. Viimeksi kotona hän syötti vs LAA, silloin 6.0IP - 7 HITS - 2 RUNS. Historia Torontoa vastaan näyttää (10-5), 4,12ERA - 1,30 WHIP. Dickey on ollut niin ikään hyvä, hyvä olemaan tasaisen paska. Viimeksi Houstonia vastaan 6.0 IP - 7 HITS - 5 RUNS. Sitä edellinen vs Rays, 6.0 IP - 7 HITS - 4 RUNS. Historia vs Oaks on (1-4), 5,65 ERA - 1,57 WHIP. Eilen Blue Jays voitti 5-0 (Büerhle - Straily) ja se katkaisi samalla Oaksin voittoputken. Nyt selvästä syöttäjäedusta nauttii Oaks, jolla on erittäin hyvä mahdollisuus kuitata tuo eilinen nopeasti. Jays lyönyt vs rights 0.250 ja Oaks vs rights 0.243. Uskon tässä kotivoittoon. Pittsburgh Pirates - St.Louis Cardinals / Pirates(+1,5) / (LHP) Jeff Locke (9-3), 2,15 ERA, 1,17 WHIP Kotona (4-1), ERA 2,56 - WHIP 1,22 (RHP) Adam Wainwright (13-6), 2,51 ERA, 1,03 WHIP Vieraissa (8-2), ERA 3,00 - WHIP 1,15 Colónin tapaan Locke ollut hyvä koko ajan. Viimeksi vieraissa vs Marlins hän antoi vain 2 juoksua, mutta toisaalta peräti 6 walkia. Kotosalla syöttö on pysynyt paljon paremmin ruudussa ja tulosta on tullut. Historia vs Cardinals (1-0), 7 IP - 3 HITS - 0 RUNS - 0,71 WHIP. Wainwright antautui viimeksi Bravesia vastaan 4 kertaa (7 IP) ja sitä edellinen vieraspeli Cubsia vastaan sujui niin ikään 4 runin merkeissä. Piratesia vastaan hänen tilastot näyttää (8-4), 5,20 ERA - 1,51 WHIP. Eilen Pirates otti hikisen 2-1 voiton ja tänään voitto on taas hyppysissä. Pirates voi lähteä hyvillä mielin otteluun ja pelkästään eilisen voiton takia, mutta myös siksi että Cards lyö palloa vs lefties "vain" 0.238 (vrt.0.275). Pirates vs rights 0.237. Lähtisin hakemaan kotivoittoa tasoituksen kanssa, kun sillekin saa sen 1,60 pintaan. Miami Marlins - New York Mets / Alle 7,5 / (RHP) Henderson Álvarez (1-1), 2,64 ERA, 1,21 WHIP Kotona (1-1), ERA 2,89 - WHIP 1,39 (RHP) Jenrry Mejía (1-0), 0,00 ERA, 1,00 WHIP Vieraissa (1-0), ERA 0,00, WHIP 1,00 Álvarez on tulikuuma. Todisteena siitä on 2 perättäistä nollaa vs Brewers ja viimeksi kotona vs Pirates (TOTAL 13 IP). Marlins lyönyt vs rights 0.228. Mejía palasi tyylillä sairastuvalta, kun hän nollasi vieraskentällä Nationalsin. Kaveri ei antanut edes yhtään walkia ja teki 7 strike outia! Mets lyönyt vs rights 0.231. Eilen montussa oli 2 ok syöttäjää ja silloin juoksuja nähtiin 6. Tänään ainakin herrojen edellisten otteiden perusteella olisi vielä himpun verran paremmat syöttäjät, joten se puoltaa vahvasti underia. Muutenkin molempien joukkueiden lyöntiprosentit on kyllä aika surkeita... Jos ei ole under/over tyyppi niin sitten voi kokeilla taas painaa Metsiä (eilen voittivat 4-2). Los Angeles Dodgers - NY Yankees / Alle 6,0 / (LHP) Clayton Kershaw (10-6), 1,96 ERA, 0,87 WHIP Kotona (6-4), ERA 1,74 - WHIP 0,91 (RHP) Hiroki Kuroda (10-6), 2,51 ERA, 1,04 WHIP Vieraissa (4-4), ERA 3,18 - WHIP 1,06 Kershaw kotonaan viimeksi vs Reds antoi vain 1 RUNIN ja 6 HITTIÄ (8.0 IP). Ollut solidi pitkän aikaa eikä miehestä ole mitään huomautettavaa. Urallaan vain 7.0 IP Yankeesiä vastaan ja tuossa rupeamassa Clayton antoi 2 juoksua. LAD 0.261 vs rights. Kuroda nollasi viimeksi Rangersin (7 IP). Se oli Kurodan 3:s nollaus viimeiseen 4:ään otteluun, joten ei paljon pekkaa pahemmaksi jää Kurodakaan vertailussa Kershawia kohtaan. Hän ei ole vs LAD heitellyt kuin 6 2/3 IP ja näissä tuli 2 juoksua. NYY 0.234 vs lefties. Eilen Greinken ja Pettitten johdolla jäätiin 5:een juoksuun ja kun tänään on 2 kuumaa syöttäjää niin eikö olisi loogista, että juoksuja nähtäisiin tänään vieläkin vähemmän? No mikään ei ole niin yksinkertaista, mutta silti lähtisin pelaamaan alle 6,0 vaihtoehtoa. San Diego Padres - Cincinnati Reds / Padres(+1,5) / (LHP) Erik Stults (8-9), 3,65 ERA, 1,20 WHIP Kotona (5-1), ERA 2,45 - WHIP 0,88 (RHP) Homer Bailey (5-10), 3,77 ERA, 1,16 WHIP Vieraissa (2-8), ERA 4,52 - WHIP 1,33 Stults ollut ok ja varsinkin kotona mies viihtynyt tosi hyvin. Viimeksi vieraissa vs Arizona... No se ottelu meni vihkoon, 5 IP - 11 HITS - 7 RUNS, mutta kuten sanoin niin kotona mies ollut varma ja hyvä. Career vs Reds näyttää (1-0) 10 2/3 IP - 2,53 ERA - 1,22 WHIP. Padres vs rights 0.238. Bailey syötti viimeksi LAD:ia vastaan. Silloin vieraissa miehellä merkautettiin 7 RUNS - 1 HOMER - 7 IP. Bailey vs Padres (4-0) - 4,30ERA - 1,27 WHIP. Reds vs lefties 0.242. Eilen Padres hallitsi ja voitti lopulta 4-2, se voitti myös sen aiemman, lukemin 1-0. Padres on tällä hetkellä hurmiossa, kun sillä on 4 perättäistä voittoa. Reds on puolestaan täysin kujalla. Alla on 5 perättäistä tappiota ja yhteensä juoksuja se on näissä tehnyt säälittävät 5. PADRES+1,5 ON PALJON VARMEMPI ja sille saa n. 1,70 kerrointa, mutta pelimiehille on tarjolla myös suora voitto (: Chicago Cubs - Milwaukee Brewers / 1 / (RHP) Edwin Jackson (6-11), 4,89 ERA, 1,38 WHIP Kotona (3-5), ERA 5,26 - WHIP 1,53 (RHP) Wily Peralta (7-10), 4,54 ERA, 1,46 WHIP Vieraissa (3-4), ERA 4,50 - WHIP 1,41 Jacksonin tilastot näyttää tosi huonoilta, MUTTA mies on ollut hyvä jo pitemmän aikaa. ERA on pudonnut kuukauden aikana 1.00 ja viimeiset voitot/tappiot sarakekin näyttää (3-1). Viimeksi mies nakkeli palloa vieraissa Giantsia vastaan ja 6 2/3 inningsiin hän antautui 2 kertaa. 3 viimeistä kotipeliä ovat puolestaan olleet suorastaan maagisia ja miehen tilastot näyttääkin (3-0) - 19 2/3 IP - 11 HITS - 2 RUNS! Cubsille oikeakätiset ovat sopineet selvästi vasureita paremmin (0.244 - 0.225). Peralta oli maaginen pitemmän aikaa, kunnes viimeksi Rockies palautti miehen takaisin maanpinnalle. 3 2/3 IP - 7 HITS - 8 RUNS - 3 WALKS... Viimeksi Brewersin kotona, kun Peralta syötti Cubsia vastaan niin Cubs teki 5 IP aikana - 8 HITS - 7 RUNS + 1 HOMER, joten Peraltalla ei mikään paras lähtökohta illan otteluun. Brews on osunut hieman paremmin vasureita vastaan (0.249 - 0.254). Nyt on Cubsin aika voittaa. Eilen joukkueet pelasivat tuplan ja molemmissa Brews nousi takaa ohi. Tänään Jacksonin johdolla Cubs ottaa voiton. Kertoimet siinä 1,80 luokkaa ja itselle se kelpaa kyllä. Texas Rangers - Los Angeles Angeles / 1 / (LHP) Martín Peréz (3-3), 4,37 ERA, 1,50 WHIP Kotona (1-1), ERA 1,96 - WHIP 1,47 (RHP) Jerome Williams (5-7), 4,85 ERA, 1,40 WHIP Vieraissa (3-2), ERA 4,62 - WHIP 1,44 Peréz on kehnossa tikissä tällä hetkellä, mutta vieraspelejä ollut näistä viimeisistä 3/4 ja nyt mies pääsee takaisin kotiyleisönsä eteen. Viimeksi kotona vs Baltimore 6 1/3 IP - 4 RUNS ja kahdessa sitä edellisessä kotipelissä mies antoi vain 1 RUNIN - 12 IP. Williams ollut ihan paska. Kaveri on antanut sen väh 4 juoksua 5:een edelliseen peliin ja näissä yhdessäkään pelissä hän ei ole syöttänyt yli 5 IP ! ERA on noussut vajaan 2 kk aikana 2.00... Eilen mässäiltiin juoksuilla, kun niitä tuli peräti 25 ! Rangers onnistui tuossa voiton lopulta hakemaan 14-11 lukemin. Tänään he saavat 2 merkittävää etua. Hyvin kotona viihtyvän Perezin ja toisaalta viimeiset ottelunsa vituilleen heittäneen Williamsin, mutta myös sen, että LAA on osunut vs lefties vain 0.236, kun oikekätisiä vastaan lukema on 0.269!. Rangers on tasaisesti nakutellut sekä oikeita että vasureita vastaan (0.257-0.256). Uskon kovasti Texasin voittoon. Kertoimetkin näyttäisi olevan vähän nousussa, joten maistuu maistuu. Tamba Bay Rays - Arizona Diamondbacks / 1 / (RHP) Jeremy Hellickson (10-3), 4,48 ERA, 1,20 WHIP Kotona (5-1), ERA 4,24 - WHIP 1,15 (LHP) Wade Miley (7-8), 3,86 ERA, 1,36 WHIP Vieraissa (3-6), ERA 3,59 - WHIP 1,34 Hellickson ollut solidi jo pitkän aikaa. Viimeksi vieraissa Yankeesiä vastaan 6 IP antoi vain 6 HITTIÄ - 1 RUN. 4:ssä edellisessä kotipelissä annettuja juoksuja vain 5, kun syötettyjä on 24 IP. ERA on tippunut koko ajan alaspäin miehellä ja tosiaan hyvä vire ollut jo pitemmän aikaa. Miley on ollut myös hyvä jo tovin. Viimeksi kotona Cubsia vastaan vain 1 RUN ( 7 2/3 IP). Viime vieraspeli sitten ehkä vähän vaisumpi, kun Giants teki 2 RUNIA (4 IP). Eilen Rays voitti 5-2 eikä Arizona saanut kuin 5 hittiä (vrt. Rays 10). Rays voitti myös edellisen kohtaamisen (1-0). Yksi hyvä syy pelata Raysia on, että he ovat lyöneet palloa 0.283 (vrt. vs oikeita 0.247). Arizona vs rights 0.248. Minnesota Twins - Kansas City Royals / 2 / (RHP) Kevin Correia (7-7), 4,56 ERA, 1,41 WHIP Kotona (5-1), ERA 3,31 - WHIP 1,19 (RHP) Jeremy Guthrie (10-7), 4,27 ERA, 1,40 WHIP Vieraissa (3-5), ERA 4,24 - WHIP 1,51 Correialta kauhea esitys viimeksi. 1 2/3 IP - 7 HITS - 6 RUNS. Kaverin tilastotkin heikentyneet viime aikoina. Esim ERA noussut 0,74 kuukauden aikana ja hän antanut homerin jokaisessa viimeisessä 4:ssä ottelussa. Ura vs KC (0-2), 5,71 ERA - 1,67 WHIP. Guthrie oli viimeksi erinomainen vs Baltimore. Tuo oli ottelu, jonka Oriolsin piti viedä selvästi, mutta tämä herra pilasi kaiken, siis Oriolsin kannalta. Ainoastaan 6 HITTIÄ - 1 RUN - 5 K - 6.0 IP. Ura vs Twins (6-3), 3,31 ERA, 1,19 WHIP ja viimeisin ottelu heitä vastaan 6 1/3 IP - 2,84 ERA - 1,26 WHIP. Twins on hävinnyt 2 edellistä peliä. Eilen nimenomaan Kansasille (7-2). Kylmä Correia vastaan ok Guthrie, otetaan Guthrie. Twinsistä tehty suosikki, vaikka Kansasin pitäisi olla. MAISTUU! Osumis%Ranking: Cubs, KC, Oaks, Rangers Padres(+1,5), Dodgers alle, Miami alle, Rays Pirates(+1,5)
×
×
  • Create New...