Jump to content
  • kierrätysvapaita ilmaiskierroksia.png

Recommended Posts

Formula 1 | Japanin GP

08:00

a73652df00e04138ac5e9a8aa3989c54.png  Fernando Alonso - Lewis Hamilton 6aa1e1ac8d48aedea4833c4e7942daa5.png

Lewis Hamilton | 1.92 | Unibet

 

  • Formula 1 -kauden neljäs osakilpailu ajetaan Japanin Suzukassa. Ensimmäiseen kisavetoon otetaan vertailuun Aston Martin -kuljettaja Fernando Alonso ja Mercedes-kuski Lewis Hamilton.
    • Alonso lähtee kilpailuun 5. lähtöruudusta. Espanjalaisen veteraanikuljettajan kausi on lähtenyt hyvin käyntiin ja erityisesti aika-ajopäivinä Alonso on ollut pirteällä ajotuulella. Suzukassa Alonso teki käytännössä parhaan mahdollisen aika-ajotuloksen kalustollaan ja saa mainion lähtöpaikan kasvattaakseen pistepottiaan sunnuntain kilpailussa.
    • Hamilton lähtee kilpailuun 7. lähtöruudusta. Viimeistä Mercedes-kauttaan ajava brittikuski on saanut tälle kaudella todella nihkeän alun, mutta vielä on liian aikaista alkaa epäillä seitsenkertaisen maailmanmestarin ajotaitoja. Aika-ajossa Hamilton sai ensimmäisen onnistumisen tällä kaudella, vaikka edelleen tietenkin sijoitus ei häntä tyydytä. Joka tapauksessa näistä asetelmista on mahdollisuus lähteä tavoittelemaan kauden parasta pistesaldoa.
    • Aston Martin ja Mercedes ovat olleet jokseenkin samassa vauhdissa alkukauden kisoissa. Aika-ajon perusteella tilanne ei näyttäisi kovin paljoa muuttuneen, sillä Alonson ja Hamiltonin parhaimmat kierrosajat olivat vain sekunnin kymmenyksen päässä toisistaan. Yksi yleinen trendi on alkukauden kisaviikonloppuina on ollut se, että Aston Martin on ollut suhteellisesti nopeampi auto aika-ajoissa kuin kilpailuissa. Vastaavasti Mercedes on ollut ehkä lievästi parempi auto täydessä kisamitassa. Voi olla, että odotetusti korkeamman rengaskuluman kilpailussa tämä trendi nostaa päätään esiin ja näin ollen voidaan olettaa, että Mercedes lienee hieman parempi auto kilpailussa.

 

YHTEENVETO

  • Fernando Alonso ja Lewis Hamilton lähtevät jälleen taistelemaan hyvistä pistesijoituksista keskinäistä nokittelua unohtamatta. Alonso sai lievästi paremman lähtöpaikan edukseen erinomaisella aika-ajosuorituksellaan ja kokenut kehäkettu tulee taatusti taistelemaan sijoitukseen kynsin ja hampain. Hamiltonin hankalaan alkukauteen tuli helpotusta hyvän aika-ajon myötä ja hän vaikuttikin olevan ensimmäistä kertaa tyytyväinen autonsa käyttäytymiseen tällä kaudella, mikä lupaa hyvää kilpailua ajatelleen. Aston Martinin ja Mercedeksen suorituskyvyssä ei ole suurta eroa, mutta kilpailussa Mercedes on yleensä ollut suhteellisesti Aston Martinia vahvempi kokonaisuus. Näin aikaisessa vaiheessa kautta täytyy edelleen tehdä olettamuksia ja tämän vedon taustalla on juuri se oletus, että Mersun parempi kisavauhti tulee kääntämään asetelman Hamiltonin eduksi, kuten esimerkiksi kauden avauskilpailussa Bahrainissa nähtiin saman kuljettajaparin ja samankaltaisen lähtöaseteman toimesta. Kohde menee oikein, kun Lewis Hamilton sijoittuu kilpailussa paremmin kuin Fernando Alonso.

 

TULOS: ALONSO 6., HAMILTON 9.

Link to post
Share on other sites

Formula 1 | Japanin GP

08:00

0be18507b938f46fb2a9aba24c510d22.png  Oscar Piastri - Charles Leclerc 3d2263e379979b6b012591fccd067120.png

Charles Leclerc | 1.75 | Coolbet

 

  • Toiseen kisavetoon vertailuun pääsee McLaren-kuski Oscar Piastri ja Ferrari-kuljettaja Charles Leclerc.
    • Piastri lähtee kilpailuun 6. lähtöruudusta. Australialaiskuljettajan alkukausi on ollut tasapainoisen vahva, vaikka ihan huippusuorituksia ei ole häneltä vielä nähty. Aika-ajo oli Piastrilta keskinkertainen suoritus siihen nähden, että autossa oli potentiaalia parempaankin. Toisaalta tämä tarkoittaa sitä, että Piastri voi yrittää nostaa sijoitustaan itse kilpailussa.
    • Leclerc lähtee kilpailuun 8. lähtöruudusta. Monacolaiskuski on aloittanut tämän kauden melko hyvin, mutta tänä viikonloppuna Leclerc ei ole ollut parhaimmillaan. Aika-ajossa Leclercin vauhti ei vaan riittänyt parempaan lähtöruutuun, mikä on melko harvinainen tapaus sarjan mahdollisesti parhaalle aika-ajokuskille.
    • Alkukaudesta Ferrarilla on ollut kohtuullisen tukeva ote sarjan toiseksi parhaana tallina, mutta Suzukassa erityisesti McLaren on ollut loistavassa vauhdissa. Aika-ajovauhdin osalta McLaren olikin hieman Ferraria nopeampi auto, mutta kisavauhdissa tilanne voi kääntyä päälaelleen tai vähintäänkin tasoittua kokonaan. On myös todennäköistä, että Ferrari pystyy hyödyntämään oletetusti paremman rengaskulumansa, mikäli kilpailussa rengaskuluma nousee ratkaisevaan rooliin.

 

YHTEENVETO

  • Oscar Piastri ja Charles Leclerc lähtevät melko tasaisista asetelmista kilpailuun. Piastri lähtee Leclerciä pari pykälää korkeammalta lähtöruudulta liikkkeelle, mutta siihen hänen etunsa taitavat jäädä Ferrari-kuskiin verrattuna. Ferrari lienee täydessä kisamitassa hitusen McLarenia vahvempi auto, minkä lisäksi Leclerc on edelleen Piastria hieman parempi kuljettaja, kun kyseessä on kisamitan läpiviennistä tasaisella ja renkaita hellivällä ajotyylillä. Uskon, että Leclerc korjaa aika-ajopettymyksensä kilpailussa napsimalla muutamia sijoituksia edestään, mukaan lukien Piastrin. Kohde menee oikein, kun Charles Leclerc sijoittuu kilpailussa paremmin kuin Oscar Piastri.

 

TULOS: PIASTRI 8., LECLERC 4.

Link to post
Share on other sites

Jalkapallo Australia A-liiga 10:00

Perth - Adelaide

Pelivalinta: Nestory Irankunda syöttää maalin @ 5.50 Betsson

Neljä syöttöä 20-peliin tällä kaudella. Tänään vastassa sarjajumbo Perth joten Adelaide voi päästä tänään maalien makuun ja siinä samalla Irankunda voi merkauttaa itselleen syöttöpisteen. 

OIKEIN 

  • Tykkäys 1
Link to post
Share on other sites

Salibandy F-Liiga klo 18.30

Oilers - Indians

Oilers -1.5

1.90 (Veikkaus)

 

Eilen oli ensimmäinen sauma Oilerssilla katkaista sarja, mutta eivät pystyneet siihen kun hävisivät niukasti 5-4. Tänään uusi yritys ja tänään uskon tämän katkeavan. Ensimmäiset 3 peliä Oilers voitti selvästi lukemin 6-3, 5-10, 6-3, ja eilen hävisivät niukasti 5-4. Aiempia lukuja tutkiessa huomataan että aina voittoon päättynyt ottelu on mennyt vähintään 3 maalin voitolla, ja lapulle otetaan tänään siten tasoituksellinen -1.5 Oilers, johon uskon kuin lumettomaan juhannukseen. Onhan se joskus juhannuksenakin vähän lunta sadellut, mutta ei tänä vuonna.

Link to post
Share on other sites

2. Bundesliga / Jalkapallo Saksa

Hannover 96 - FC Schalke 04

Hannover 96 Draw No Bet @ 1.43 Unibet

Alkaa 14:30

Hannover 96(5.) on sarjassa kotonaan yhdentoista ottelun tappiottomassa putkessa voittaen noista seitsemän kamppailua. Kauden heikon vierasjoukkue Schalke 04(14.) hävisi kymmenen kauden kolmestatoista tähän mennessä pelatusta vierasottelustaan. Joukkue on tällä hetkellä vieraissa neljän ottelun tappioputkessa. Hannover voittaa ottelun maalein 3-1

1-1

Link to post
Share on other sites

Super League / Jalkapallo Sveitsi

Yverdon-Sport - Grasshoppers

Yverdon-Sport AH 0 @ 1.96 Pinnacle

Alkaa 17:30

Yverdon-Sport(10.) voitti viisi viimeisestä seitsemästä sarjassa pelatusta kotiottelustaan. Grasshoppers(11.) hävisi kymmenen kauden viidestätoista tähän mennessä pelatusta vierasottelustaan. Joukkue hävisi kaksi edellistä vieraskamppailuaan tekemättä niissä maaliakaan. Kotijoukkue voittaa ottelun tänään lukemin 2-1.

3-2

Link to post
Share on other sites

Jääkiekko klo.16:00

SHL

Växjö - Rögle

Tekee pisteen Marcus Sylvergård - Simon Ryfors @4.00 Unibet

Otetaas Ruotsin SHL kiakosta pojottelijat kokeiluun.

Rögle johtaa sarjaa 1-0,kun jatkoilla otti eilen voiton.Tänään siis jatkataan ja edelleen Växjön kotikentällä.Växjölle voitto olisi tärkeä sillä seuraavat 2 ottelua tämän jälkeen on Röglen kotikentällä ja 2-0 voitot Röglelle tekee Växjön etenemisesta todella vaikeaa.

Växjön ketju Sylvergård,Kossila on se ketkä pystyy ratkaisee näitä otteluita Växjölle.Eilen lauottiin puolintoisin paljon,mutta maalivahdit hoiti tonttinsa hyvin.Odotan tänään enempi osumia etenkin Växjöltä ja nimenomaan Sylvergårdin kentältä.

Röglen voittoputki on jo peräti 10 ottelunmittainen.Simon Ryfors on ollut tärkeä pelaaja Röglen voitoissa ja uskon,että tänään Rögle saanee sen 1 tai 2 iskettyä Ryforsin avustuksella.

Link to post
Share on other sites

Jääkiekko klo.19:30

Hockeyallsvenskan

BIK Karlskoga - Brynäs IF

Tekee pisteen Jesper Norbäck & Greg Scott @4.50 Unibet

Allsvenskanin välieristä pisteentekijät molemmilta testiin.

Ottelu 4 ja tilanne on Brynäsin hyväksi 2-1.Todella tärkeä voitto oli eilen kotijoukkue Karskogalle jatkoilla ja myös tänään se olis kairattava,sillä 3-1 tilanne Brynäsille sen kotikentällä seuraavassa ottelussa olisi Karlskogalle todella hankala.

Karlskogan Norbäck on ollut tärkeä lenkki joukkueensa etenemisessä tähän tilanteeseen.Norbäckin saldo pisteissä on 9:ssä ottelussa 6 syöttöä.

Brynäsin vierastyöläisketju Scott,Vesel sekä Kelleher on hyvä.Brynäs oli ennakkoon vahva nousija kandinaatti takaisin pääsarjaan ja tällähetkellä ollaan hyvin siinä tavoitteessa ja voitto tänään Karlkogasta oltaisiin lähempänä tavoitetta.Scottin,Veselin sekä Kelleherin ketju on tärkeässä roolissa ja saattaa tuottaa tänään hedelmää.

Link to post
Share on other sites

Pöytätennis, Setka Cup

Tiutiunnyk - Khairov

Tiutiunnyk Voittaa 1. Erän Vähintään 5 pisteen marginaalilla

Vedonlyöntitoimisto: Bet365

Kerroin: 4.00

Alkamisaika: 18:20

- Setka Cupin puolella kohtaavat Tiutiunnyk sekä Khairov. Kertoimet on asetettu tähän otteluun 1.53 - 2.37 Tiutiunnykin hyväksi mutta näen kyllä itse Tiutiunnykin selkeämpänä suosikkina tähän otteluun tultaessa. Tiutiunnyk mielestäni jokaisella osa-alueella pelaajista parempi ja on dominoinut keskinäisiä otteluita Khairovia vastaan useasti voittaen suoraan 3-0 luvuin. Tiutiunnyk tulee tähän otteluun fantastisessa vireessä voittaen 9 viimeisestä 10 pelistään ja uskon tässä jo heti avauserässä Tiutiunnykin ottavan kyllä luulot pois Khairovilta voittaen avauserän vähintään 11-6 luvuin.

Link to post
Share on other sites

Pöytätennis, Setka Cup

Cherevko - Tuzhylin

Tuzhylin 3-0

Vedonlyöntitoimisto: Bet365

Kerroin: 3.10

Alkamisaika: 18:55

- Setka Cupin puolella kohtaavat Cherevko sekä Tuzhylin. Tuzhylin lähtee tähän otteluun varsin selvänä ennakkosuosikkina 1.25 kertoimella ja näen kyllä Tuzhylinin suoraan 3-0 tämän ottelun voittavan. Tuzhylin on näistä kahdesta pelaajasta selvästi parempi jokaisella osa-alueella ja on todistanut sen myös näiden pelaajien keskinäisissä kohtaamista kun Tuzhylin on viimeisestä 10 keskinäisestä kohtaamisesta joka kerta poistunut voittajana, ja usein voittanut suoraan 3-0 Cherevkon. Tuzhylin pelannut tuttuun tyyliinsä erinomaisessa vireessä ja uskon jälleen kerran Cherevkon suoraan kolmessa erässä kaatuvan jolle saadaan yllättävänkin hyvää yli 3.00 kerrointa.

Link to post
Share on other sites

Tee tili osallistuaksesi keskusteluun

Sinun täytyy olla jäsen jos haluat kommentoida

Tee tili

Rekisteröi uusi tili. Se on helppoa!

Tee tili

Kirjaudu

Onko sinulla jo tili? Kirjaudu tästä.

Kirjaudu nyt
  • Uusimmat viestit

    • Jalkapallo Englanti League one Klo 21.45   Oxford utd  - Reading   Valinta:  Oxford Utd Kerroin:   2,75 ( Veikkaus)   Oxford aloittanut hyvin kotonaan kauden, kun kuuteen peliin kolme voittoa ja tasapeliä.  Reading ollut myös hyvä, mutta lähdetään koittamaan vahvaa kotijoukkuetta.  Tilastollisesti Oxford ei oo keskinäisiä pystynyt voittamaan viime vuosina, niin nyt jos koskaan olisi hyvä aika.  Rohkea kotivoitto hakuun.    Kunhan Oxford voittaa, niin tämä kohde osuu. 
    • Jalkapallo Konferenssiliiga Klo 19.45   KuPS  -  Kaa Gent    Valinta:  X ( Tasapeli) Kerroin:  4.05 ( Veikkaus)   KuPS ollut vaikeaa viime aikoina sekä Veikkausliigan mestaruus karkasi omista  käsistä aika kauas, jolloin tänään voi vain laittaa kaiken likoon.   Enää ei ole mikään lämmin, joten toivottavasti Gent myös on kohmeessa, niinkuin viime aikoina on ollutkin.  Vieraissa Gent on ollut vaikeuksissa ja tänään on se sauma saada pisteitä näistä otteluista.  Suomalaisyleisön siivittämänä kotijoukkue kairaa pistetilin auki.  KuPS voi jopa voittaakin, mutta viime aikoina voittamisen kulttuuri on tipotiessään, joten otetaan rohkea tasapeli testiin.    1-1 tai 2-2 voisi olla aika hyvät tulosvetoon.    Kunhan ottelu päättyy tasan, niin tämä kohde menee oikein. 
    • Jalkapallo Mestareiden liiga Klo 22.00   Dortmund  -  Betis   Valinta:  X ( Tasapeli) Kerroin:  4.25 ( Paf)   Kaksi suht hyvää joukkuetta kohtaa toisensa sekä molemmilla on voittoja sekä tasureita alla.  Kierroksen yksi tasaisempia otteluita, jolloin tasapeli ei ole mikään mahdottomuus. Betis mestareiden liigassa kolme voittoa, mutta saksa on vaikea paikka pelata, jolloin tuo putki katkennee tänään, mutta pisteputki jatkuu.  Kunhan Ottelu päättyy tasan, niin tämä kohde osuu. 
    • Koripallo Euroliiga klo 21:15 Panathinaikos - Barcelona Pelivalinta: Barcelona ML Kerroin: 4,30 Novibet Panathinaikos on aloittanut Euroliigan hyvin ja onkin 9 kierroksen jälkeen sarjataulukon kärjessä. Panathinaikos on kotona erityisen hyvä joukkue, tältä kaudelta kotitilasto 6-1, joten helppo peli ei tule vierasjoukkueelle. Barcelona on aloittanut Euroliigan myös ihan hyvin ja joukkueen materiaali riittää taisteluun kärkipään joukkueita vastaan. Vierasotteluissa Barcelona ei aina ole ollut terävimmillään, mutta yllätysvalmis joukkue kuitenkin on.  Näin suuri suosikki Panathinaikos ei mielestäni ole mitä kertoimet antaa ymmärtää.
    • Koripallo Euroliiga klo 22:00 Real Madrid - Crvena Zvezda Pelivalinta: Crvena Zvezda ML Kerroin: 3,05 Novibet Crvena Zvezda on aloittanut Euroliigan vahvasti. Otteet olleet kokonaisuutena hyviä ja selviä voittoja on tullut useampia. Real aloittanut kauden myös hyvin, loukkaantumisia on ainakin Panathinaikosta vastaan, tarkemmat poissaolotiedot tätä ottelua varten selviävät vasta lähempänä. Joka tapauksessa mielestäni Crvenalle tarjottu 3,05 kerroin on liian korkea.
×
×
  • Create New...