Jump to content
  • kierrätysvapaita ilmaiskierroksia.png

Kemmun 125 / 200


Recommended Posts

Tervetuloa mukaan 

Kokeillaan nyt uudestaan tätä haastetta.    Nyt on Jokerit mestiksessä ja kaikki innostus seuraa liigaa, mestistä löytyy.   Ne on sujunut ihan ok tähän asti,  niin se antaa toivoa.   

Pohjustus 

@C4seyNeist4t  oli aikoinaan (2017) laittanut linkkiä, missä ammattivedonlyäjä Collan kertoi näkemyksiä 

Quote

”Huippuammattilaisten vedoista onnistuu 53 sadasta ja 47 päättyy tappioksi. Etu on äkkiä menetetty. Siksi jokaisen päätöksen pitää olla perusteltu ja mieli kirkkaana tehty”, Collan sanoo

- yleisesti on tiedossa, että huippuammattilaiset pyrkivät pelaamaan 1,90 luokkaa olevia kertoimia eli handicap pelimuotoa (varsinkin las vegasissa), 

Toki kyseessä oli alunperin 53/100 haaste.   Tuo toki perustuu arpajaisiin ja niinhän itselle kävi ensimmäisellä kerralla ,  kun tämän 125/200 vedin tulokseen 112/200,,  tuon jälkeen olen pari kertaa jättänyt kesken Sekä yksi kerta osui 101/200 tulokseen.    

Nyt on motivaatiota 

Lähden kokeilemaan rauhassa tätä ja koitan löytää osuvia kohteita.   1,70 kertoimesta alkaen otan kertoimia tähän.  Eli pyrin löytää fiksusti ajatuksilla kohteet.    

Usein oon lähtenyt testaa tätä heikon jakson takia ja tyyliin elokuussa,  jolloin lätkässä pelattiin harkkaotteluita.   Taikka oon näköjään myös juuri ennen NHL poffeja heitelly tänne niitä näitä.   Yritän tuon sivuuttaa nyt ja jotenkin olisi kiva nähdä pystyykö jotenkin edes tosissaan pääsemään tässä uudestaan hyvin lähelle. 

ONNEA MATKAAN  , KUN SITÄ TARVITAAN.    Nyt koitetaan.   Pyritään samalla tuhon 53/100, mutta niin rohkeaa ja arpajaista en halua kokonaisuudessaan koittaa,  niin siksi tämä on 125/200 Haaste 

Link to post
Share on other sites
  • Vastaukset 278
  • Created
  • Last Reply

Top Posters In This Topic

Top Posters In This Topic

Popular Posts

LOPPUTULOS 200 KOHDETTA   OIKEIN: 112 KPL VÄÄRIN: 88 KPL LOPPUTULOS:  112 / 200   JOS JOKAISTA KOHDETTA SINKKUNA LAITTANUT 100e PANOKSELLA; NIIN TULOS OLISI OLLUT: 

TILASTOKATSAUS 125 KOHDETTA OIKEIN: 72 KPL VÄÄÄRIN 53 KPL  TILANNE: 72/125    JOS Lyönyt JOKAISTA SINKKUNA 100e PANOKSELLA, Olisi SALDO ( Voitoista miinustettu panokset)

Kohde 74 Birmingham X2 ( Jalkapallo,  enkku Fa.Cup)  2,14 ( PAF ) 

Kohde 1: 

Mestis: Hermes ML   1,92 ( PAF )  VÄÄRIN 

Kohde  2

SHL: Frölunda HC  1,88 ( PAF ) OIKEIN 

Kohde 3

SHL:  Leksands IF   1,82 ( PAF )  VÄÄRIn

 

-  päivän saldo 1e panoksella

Panokset:  3e

Voitot:   + 1.88e

Lopputulos:   - 1.12€ 

 

-- KOKONAISTILANNE 1€ PANOKSELLA

-1,12€ 

 

Link to post
Share on other sites

aloitus oli tuloksellisesti heikko, mutta nuo väärin menneet päätty molemmat tasan ja toki jatkoilla juuri se ML kohde menee väärin ja se joukkue voitti, missä ei ollu ML.   Mut iha kelpo fiilis jäi.  Tänään odotan 1/2 tulosta, mutta 2/2 pitäis olla lähellä

Kohde 4

Mestis:, IPK  2.06 ( paf) OIKEIN

Jokerit vaa ei oo pelillisesti pärjännyt tässä parissa.  Ollaan liikkeessä ja pelisuunnitelmassa niin perässä.  IPK on liigan kovimpia ja narrit tarvii molarin apua tänään ihan vitusti..   tähän itse luotan.

Kohde 5

Liiga:  Tappara ML 1.98 ( paf) VÄÄRIN 

mtv3 näyttää.. tuo vaikutti valintaa 10%...  lukko saattaa tänään olla "lukossa"  matkustus, b2b-pelit"  nytkotiuduttu ja tappara varmasti tulee kovaa päälle.  Vieraat haluu mittaa tasonsa.  Tappara on kuitenki kova joukkue ja mielellää näillä ML-kertoimilla tapsuja lyön

 

päivän saldo 1€ panoksella

Panokset:  2€

Voitot:  + 2.06€

Lopputulos:   +0.06€

 

-  Kokonaistilanne 1e panoksella

kohteita:   5kpl 

OIKEIN:   2/5 

 

1€ PANOKSELLA   -1.06€ 

Link to post
Share on other sites

KIEKKO LAUANTAI TÄHÄN TÄNÄÄN 

Kohde  6

Mestis :  Hermes  1,90 ( Veikkaus )  VÄÄRIN 

Hermes on sitkeä joukkue ja pääsee lepoedun kautta peliin.  Kotonaan hyvä ja lohipaidat Hokki peleistä vastus kovenee.   Paffilla 1,68 tämä, niin veikalla maistuu hienosti. 

Kohde  7

SHL : Luleå 1,78 ( Veikkaus ) OIKEIN 

HV 71 on heikko vierasjoukkue sekä materiaaliltaan heikompi.   Luleå peli on ollut takkuista,  mutta kotonaan nää pitää voittaa.  Keskinäisissä kuitenkin hallinnut. 

Kohde 8

Liiga:  Tappara 1,99 ( Veikkaus ) VÄÄRIN 

KalPa vieraspelaaminen on haasteellista.  Tappara pääsi eilen ottaa karstoja pois koneesta, kun ei ollut moneen päivään pelannut.   Nokia Arenalla pitää voittaa varsinaisella peliajalla nää, jos sattuu johtaa 2-0. 

Kohde 9

Mestis : Jokerit  1,96 ( Veikkaus )  VÄÄRIN 

Jokerit varmasti haluaa pestä kasvoja.   IPK vastaan hylätty maali ja sen jälkeen 5-0 tauluun.   Varmasti motivoi.   Materiaalietu on vierailla.   Pakkasessa ulkoilmassa,  niin kiekonhallinta on tärkeää ja pidän sitä narreilla parempana.   Risikko vielä maaliin,  niin vierasvoittoa pitäisi pukkaa.  Ehkä se Kolppanen riittää myös.  

 

 

katsellaan kuinka monta tasuria tänään nähdään,   ML muodot ei oo auttanut, niin mennään suorilla voitoilla nyt.    Toivottavasti nyt ei sulata parin maalin johtoja.   Odota, että 2/4, 3/4 tulee kotiin.  

 

--Päivän saldo 1€ panoksilla

Panokset:   4€

Voitot: + 1.78 €

EROTUS:   - 2.22€

 

-kokonaistilanne 1€ panoksilla

Kohteet:  9

Oikein:   3

väärin:   6

3/9 tällä hetkellä

 

1€ panoksilla mennää

- 3.28€ 

Link to post
Share on other sites

Kohde 10

NHL:  Vancouver Canucks 1,77 (paf) VÄÄRIN 

 

Kohde 11 (TI 16.1)

Mestis: Jokerit 1.72 ( paf) VÄÄRIN 

Jokerit kotonaan ja hermes on nyt ollu vaikeuksissa.  Nyt pitää nappaa kotona voitto tästä.  Hallissa pelataa ja risikko vaa maaliin, niin hyviä asioita tapahtuu.  

--Päivän saldo 1€ panoksilla

Panokset:   2€

Voitot: mitä tarkoittaa?  

EROTUS:   - 2.00€

 

-kokonaistilanne 1€ panoksilla

Kohteet:  11

Oikein:   3

väärin:   8

3/11  tällä hetkellä

 

1€ panoksilla mennää

- 5.28€ 

Link to post
Share on other sites

Kohde 12

Liiga:  Kalpa  2.45 (paf) VÄÄRIN 

 

Kohde 13

Liiga:  Kärpät 2.25 ( paf) OIKEIN 

 

 

--Päivän saldo 1€ panoksilla

Panokset:   2€

Voitot: + 2,25

EROTUS:   + 0,25 €

 

-kokonaistilanne 1€ panoksilla

Kohteet:  13

Oikein:   4

väärin:   9

4/13  tällä hetkellä

 

1€ panoksilla mennää

- 5.03€ 

Link to post
Share on other sites

Lätkäkierros

Kohde  14

Liiga: Ilves ML  1,83 ( PAF ) OIKEIN

 

Kohde  15

Liiga KalPa ML  2,16 ( PAF ) VÄÄRIN 

 

Kohde  16

Liiga :  Pelicans 2,10 ( PAF ) OIKEIN 

 

Kohde 17

Mestis  Kiekko-pojat ML 1,98 ( PAF ) VÄÄRIN 

 

-Päivän saldo 1€ panoksilla

Panokset:   4€

Voitot: + 3.93€

EROTUS:  - 0.07 

 

-kokonaistilanne 1€ panoksilla

Kohteet:  17

Oikein: 6

väärin: 11

6/17  tällä hetkellä

 

1€ panoksilla mennää

- 5.10€

 

Link to post
Share on other sites

Kohde 18

Liiga:   Jukurit ML 2.07 ( paf) OIKEIN 

 

-Päivän saldo 1€ panoksilla

Panokset:   1€

Voitot:  + 2.07

EROTUS:   +  1.07 €

 

-kokonaistilanne 1€ panoksilla

Kohteet:  18

Oikein:  7

väärin:  11 

7/18   tällä hetkellä

 

1€ panoksilla mennää

- 4.03€ 

Link to post
Share on other sites

Kohde  19

liiga: Lukko ML 2,43 ( PAF )  OIKEIN 

Kohde  20

Liiga : Pelicans ML   1,73 ( PAF )  VÄÄRIN 

Kohde  21 ( TO 25.1)

Mestis :   IPK 1,73 ( PAF )  VÄÄRIN

 

 

--

 

Päivän saldo 1€ panoksilla

Panokset:   3€

Voitot:   + 2.43€

EROTUS:   - 0.57€ 

--

kokonaistilanne 1€ panoksilla

Kohteet:  21 

Oikein:  8

väärin:  13

8/21    tällä hetkellä

 

1€ panoksilla mennää

- 4.60€ 

Link to post
Share on other sites

Perjantai kiekkoo

Kohde 22

Liiga: Sport 1.75 ( paf) VÄÄRIN 

Kohde  23

Liiga: Lukko  1.88 ( paf) OIKEIN 

Kohde  24

Mestis:  Ketterä ML  2.05 ( paf) VÄÄRIN

 

Päivän saldo 1€ panoksilla

Panokset:   3€

Voitot:  + 1.88€

EROTUS:   - 1,20€

--

kokonaistilanne 1€ panoksilla

Kohteet:  24 

Oikein:  9

väärin:  15

9/24   tällä hetkellä

 

1€ panoksilla mennää

- 5.80€

Link to post
Share on other sites

Tee tili osallistuaksesi keskusteluun

Sinun täytyy olla jäsen jos haluat kommentoida

Tee tili

Rekisteröi uusi tili. Se on helppoa!

Tee tili

Kirjaudu

Onko sinulla jo tili? Kirjaudu tästä.

Kirjaudu nyt

  • Uusimmat viestit

    • Tennis WTA Chennai nelinpeli / Jääkiekon MM naiset / NFL Tripla hakuun. Karamoko/Waltert - Adkar/Bhosale Pelivalinta: Adkar/Bhosale +1,5 erää (1,72) Kanada (N) - Japani (N) Pelivalinta: 1.erä Kanada (1X2) (1,28) KC Chiefs - NY Jets Pelivalinta: KC Chiefs -7,5 (1,73) Kerroin: 3,80 Veikkaus Adkar/Bhosale ovat hyviä nelinpelaajia ja kotimaassaan pelanneet hyvää tennistä. Vastustajat on sopivaa tasoa, odotan tasaista kamppailua, enkä yllättyisi vaikka intialaiset voittaisivat turnauksen. Yhteen erävoittoon hyvät saumat. Kanada aivan ylivoimainen joukkue ja ratkaisee matsin jo avauserässä. Japanilla ei pitäisi olla juuri mitään saumoja. KC Chiefsille todella tärkeä peli kyseessä. KC:n kotikenttä vaikea paikka vieraille ja Jets pelannut sen verran vaisusti, että en usko heidän pystyvän haastamaan Kansas Cityä. Uskon KC:n voittavan matsin kenttäpotku ja TD erolla.
    • Jalkapallo  Valioliiga  Klo  16.00   Ipswich  - Bournemouth    Valinta:  Puoliaika/lopputulos:  Bournemouth/  Tasapeli  Kerroin:  12,50 (paf)   Bournemouth on onnistunut maalinteossa ennen puoliaikaa sekä Ipswich päästää usein maalin ennen puoliaikaa.  Myös Bournemouth pelannut hyvin viime aikoina,  jolloin vieraiden johto puoliajalla ei olisi mikään ihme.   Toisella jaksolla sitten Ipswich parantaa ja raapii tasapelin lopputulokseen.  Bournemouth voittoputki voi hyvin päättyä tämmöiseen otteluun.      Kunhan Bournemouth johtaa ensimmäisen puoliajan jälkeen,  mutta ottelu päättyy tasapeliin,  niin tämä kohde menee oikein.  
    • 02:00 Toronto - Montreal  Toronton ykköskentässä kerrassaan upeita otteita illasta toiseen esittävä Roslovic saa melkoisen kertoimen pisteelle, kun vastassa on kotiottelussa Montreal. Torontolla on lepoetu, ja yli piste per peli tahdissa pelaava Roslovic iskenee pinnan. Jack Roslovic yli 0,5 pistettä (sis ja+rl) @1,86 @epicbet
    • IEM Beijing PK: Natus Vincere - BETBOOM | BETBOOM | 2.30 (Epicbet)   PK: The MongolZ - MOUZ | MOUZ -2.5 | 3.25 (bet365)
    • Jääkiekko EHT klo 14:30 Tsekki - Sveitsi Pelivalinta: Tsekki (1X2) Kerroin: 2,10 Marathonbet Tsekki hävisi Suomelle juuri pelatussa ottelussa, mutta pelillisesti Tsekki oli todella hyvä. Sveitsi puolestaan oli Ruotsia vastaan vaisu, eikä Suomeakaan pystynyt kunnolla haastamaan. Jos Tsekki jatkaa vahvoja otteita, pidän todennäköisenä, että Tsekki ottaa ottelusta voiton. Uskon, että kertoimet laskee ennen ottelun alkua.
×
×
  • Create New...