Jump to content
  • kierrätysvapaita ilmaiskierroksia.png

Recommended Posts

Jalkapallo, MM-karsinnat

Aiheeseen liittyvä kuva Suomi - Turkki Aiheeseen liittyvä kuva

Klo: 21:45

Valinta: Suomi @3.10 (Bet365)

Tänään on viimeinen kierros euroopan karsinnoissa näissä lohkoissa ja Suomi saa Veritas Stadionilla vastaansa Turkin. Kumpikaan näistä joukkueista ei pääse enää MM-kisoihin, Suomen toiveet kariutuivat jo aikoja sitten, mutta Turkin viime pelissä, jossa Islanti voitti 0-3 vieraissa. Suomi pelasi viime pelissä Kroatiaa vastaan ja otti siitä todella ison tasapelin Soirin tasoituksella 89' minuutilla. Se oli Islannille suurenmoinen uroteko, koska nyt Kroatian kisapaikka on vaarassa todenteolla ja Islanti on nyt lohkokärjessä 2 pisteen turvin ja tänään voitto Kosovosta niin kisapaikka on siinä. Markku Kanerva on ollun Suomen päävalmentajana vasta vähän aikaa, mutta tulosta on tullut ja positiivia tuloksia ollaan saatu esimerkiksi tasapeli Kroatiasta, voitto Kosovosta ja voitto Islannista. Turkki on ollut näissä kisoissa hyvä, mutta Islantia vastaan hävityt kaksi kamppailua, olivat liikaa ja kisahaaveet murskautuivat. Tässä viimeisessä ottelussa ei ole panosta, mutta Suomen voitolle tarjotaan hyvää kerrointa ja sitä voi hyvillä mielin koittaa. Suomi on ollut viime peleissä aika hyvä aikaisempaan tason nähden ja kotipeli varmasti sytyttää vielä viimeisen kerran näissä karsinnoissa. Turkilla voi olla pieniä motivaatio ongelmia, kun tärkeä viime peli hävittiin. Tämä voitto olisi Suomelle tärkeä ja tästä on hyvä lähteä kohti uusia koitoksia.

PELIONNEA KAIKILLE! :good:

  • Upvote 5
Link to post
Share on other sites

Jääkiekko, KHL

Aiheeseen liittyvä kuvaTorpedo Nizhny Novgorod - Ak Bars Kazan Aiheeseen liittyvä kuva 

Klo: 19:00

Valinta: Ak Bars Kazan ML @2.05 (Veikkaus)

Kaikkien vihaama päivä maanantai ja jokainen masentuneena. Onneksi kuitenkin lätkää tulee ja otetaan KHL:stä yksi kohde veikkauksen markkinatopilla. Tässä tiukassa kärkitaistossa kohtaavat läntisen konferenssin vitonen Torpedo ja itäisen konferenssin ykkönen Ak Bars Kazan. Torpedo on pelannut alkukauden hyvin ja on hävinnyt vain kerran kotonaan. SKA:nkin kanssa mentiin rankkereille asti, mutta SKA ryösti pisteet. Torpedo on KHL:n kärkijengejä ja materiaali on aika hyvä. Mutta nyt on loukkaantumisia vähän liikaa viimesempinä Galimov ja Garbutt, ei kuitenkaan tiedetä vielä varmasti palaako ketään tänään kokoonpanoon, mutta se nähdään illemmalla. Kazan on siis itäisen konferenssin kärkijoukkue ja peli on kulkenut. Viime kaudesta joukkue on vahvistunut esim kahdella viime kauden NHL pelaajalla Landerilla ja Markovilla myös Klinkhammer siirtyi Minskistä Kazaniin. Kazan on hävinnyt tällä kaudella vain kaksi kertaa varsinaisella peliajalla ja näyttänyt vahvuutensa. Kazan ei ole kolmeen vuoteen voittanut Torpedoa kotona, mutta nyt on hyvä mahdollisuus kun loukkaantumisia on Torpedolla ja pari kärkimiestä on näillä näkymin poissa. Torpedolla myös viiden ottelun kotivoittoputki ja Kazan varmasti haluaa katkaista sen tänään. Kazanin yli kahden moneyline kerroin kelpaa ja se otetaan. Betsi siis osuu kun Kazan voittaa ottelun joko varsinaisella tai (JA tai VL).

PELIONNEA KAIKILLE! :good:B) 

  • Upvote 4
Link to post
Share on other sites

MM Karsinnat, Eurooppa

Kuvahaun tulos haulle wales flag  Wales - Irlanti Kuvahaun tulos haulle ireland flag  

Valinta: Yli 2,0 maalia @1.98 CoolBet

Klo. 21.45

Molemmat joukkueista voittivat edelliskierroksen ottelunsa, mutta nyt ratkaistaan jatkopaikkasta Venäjälle. Wales on yhden pisteen Irlantia edellä, joten tasapeli iittäisi joukkueelle. Kuitenkin jos joukkue pelaa tasapelin, niin tippuisivat he toiseksi sijoitettujen rankingista jos Kroatia voittaa tänään Ukrainan. Kun molemmat joukkueet tarvivat voittoa, joten riskejä varmasti otetaan molemmin puolin. Tämä avaa peliä paljon ja ainakin kaksi maalia on ihan mahdollista tulla. Varsinkin puoliajan jälkeen jos peli on 1-1 ja Kroatia johtaa omaa peliään, niin Walesin on pakko alkaa havittelemaan sitä maalia. Uskon ottelussa syntyvän ainakin 2 maalia ja siitä saa jo panoksen takaisin joten 2 pintaan oleva kerroin ei ole yhtään huono.

  • Upvote 5
Link to post
Share on other sites

120.png120.png qQ9-0939eHzfp-1471277587.jpg

Jääkiekko, SHL

Malmö - Örebro

Tekee pisteen ottelussa: Erik Forssell (Malmö) @2.00 UniBet

KLO: 20.00

Malmö lähtee neljänteen otteluunsa viikon sisään ja alla tappio Skellefteån vieraana lukemin 3-0. Joukkue on myös hiukan kuormittunut peliohjelman takia eikä jääkiekon mestareiden liiga taida olla se joukkueen ykkösprioriteetti. Se siitä. Tänään isketään siis yhteen Malmö Arenalla ja vierailija Örebro lähtee kaatamaan kotijoukkuetta. Malmö ei ole vielä tälläkaudella kotijäällään hävinnyt ja tiukassa se mahtaa olla tänäänkin että vieraat saavat pisteitä matkaansa. Otetaan peleihin joukkueen kapteeni, kokenut 35-vuotias Erik Forssell. Herra on istutettu samaan ketjuun joukkueen kantavien voimien Hardtin ja Stormin kanssa. Kuuteen otteluun tehot 2+4=6 naputtanut hyvän peliälyn omaava sentteri on iästään huolimatta edelleen kova luu Ruotsin pääsarjatasolla. Ylivoimalla yhden häkin heittänyt ja vajaan 14min peliaikakeskiarvolla painava herra on joukkueensa luottomiehiä. Plusmiinus tilastokin on +6. Vaikka vastaan tulee tänään kovasta puolustuksesta tunnettu Örebro niin Malmön kotihalli on tosiaan ollut vaikea paikka vierailijoille. Lähdetään tähän kohteeseen puhtaasti sillämielin, että herra pääsee jälleen kerran nauttimaan ketjukavereidensa osaamisesta ja kiittää siitä. Suurinpiirtein 0,5 pisteen keskarilla on viimekaudet tällä miehellä menneet, eikä tuo ikäkään näytä liioin painavan jaloissa. Syöttöpiste haiskahtaa enemmän todennäköiseltä kuin maali joten pistetään mies lapulle hyvällä kertoimella ilman tämän kummempia perusteluita. Kotijoukkue on kuitenkin pienen pieni suosikki tähän peliin ja koska itse ottelukertoimet ovat hullunkuriset ja lopputulokseen en ota kantaa niin annetaan herralle mahdollisuus.

Kohde menee oikein kun Erik Forssell tekee pisteen ottelussa (maali tai syöttö)

  • Upvote 2
Link to post
Share on other sites

Ruotsi:SHL jääkiekko klo.20:00

Malmö  Malmö - Örebro  Örebro

Tekee pisteen ottelussa Marcus Weinstock(Örebro) @2.40 Unibet

heitetääs toinen pojotipsi Ruotsin SHL:än ainoasta illanottelusta.

Malmö ollut hyvä kotonaan,kuten porokin vihjeessä mainitsee.Viikonlopun jälkeen nämä Maanantain pelit on aina arvoituksia.Malmö selkee suosikki kotonaan,mutta uskoisin Örebron hyvään panokseen tänään,ainakin maaleja se tulee tekee.Örebron vire on jopa parempi,kuin Malmön 5 edellisenkierroksen mukaan.Ketju Weinstock oikealla ja Mastomäki keskellä ja Hudacek vasemmalla laidalla on pysynyt kasassa ja kaverit alkaa tuntemaan jo toistensa aivoituksia.Ketju on välillä ollut 1 vitja ja välillä kolmoskentällinen.Örebrosta ei ole vielä kukaan pelaaja noussu ylitse muiden.Joukkueen sisäisessä pistetilatoissa on tasaista.Kahden/kolmenpisteen ukkoo on useampi.Weinstock on Örebron paras namuttelija kolmella syötöllään Wandellin kanssa,eli se maali vielä uupuu.Ei sitä maalia tänäiltanakaan tartte tulla,en tosin pahoitamieltäni jos tulee,kunhan vaan sit pistää vierustoverille lapaan.

 

  • Upvote 3
Link to post
Share on other sites

Nhl , Edmonton oilers - Winnipeg Jets kohteeseen 1 kerroin 2.05

mielekiintoinen ottelu tulossa ja Edmontonilla on jopa yllättävän hyvä kotikerroin voitosta. Edmonton hävisi edellisen ottelun niukasti Vancouverille. Mutta joukkue on jo viime kaudella ollut hyvä ja oikeita palasia joukkueeseen on tuotu. Talbot maalissa hakkaa minusta winnibegiä masonin.  Mutta Masonin  piikin en kokonaan laittaisi joukkueen huonoA peliä. 

Nuori Edmontonilla ymamoto pelaa tänään . Hän loisti harjoitus pelisä mutta tiukkaa tekee vielä mahtua ja sopeutua nhl peleihin. Jokinen on komoskentässä mukana. Jokinen on kokenut takuuvarma pelaaja ei yleensä loista mutta hänen virheisiisnsä ei joukkueen peli kaadu. Edmontonilla on kyky pelata nopeaa hyökkäyspeliä .kahdella ensinmäisen ketjulla kiekologinen peli on eritäinen nopeaa. Laatua löytyy mcdavid ,draisaitil, Lucía yms. Eikä kolmonen mikään huono ole mutta selvästi jää kahdesta kärkikentästä.pakit pystyy kiekolliseen  peliin ja nopeisiin avauksiin. 

Winnibeg on päästänyt kahdessa pelissä 13 maalia omiin. Viime ottelun sössivät 3-1 johtoasemassa tappioon 3-6. Joukkue on minusta katastrofin partaalla ja erittäin sekavan oloinen. On vaikea uskoa hokkuspokkukseen tänään. Kanadassa myös heidän valmentaja Maurice n paineet kasvaa ja monet vaativat potkuja . Eli lähtöasemat eivät ole hyvät.  Itseä pisti silmään Torontoa vastaan heidän pakki en surkea kiekollinen peli. Huonot avaukset yms. Enkä ole ikinä ymmärtänyt miksi pakki n o 33 byffu saa niin paljon peliaikaa. Ja jos hänen varaan on rakennuttaminen ykkös ylivoima ssa kiekollinen peli niin se kertoo jotain. Edmonton pystyy liikuttaa kiekkoa nopeasti ja lähtemään kiekon kanssa omista erittäin nopeasti. Tämä tuntui olevan Torontoa vastaan myrkkyä jetseille. Heidän pelaaminen tuntui sekavalta ja pakit hitaita.  Vielä kun uusi sääntö jossa mailaa ja käsille hakkaaminen johtaa jäähyn niin jetseille tulee riittämään vaikeuksia . Pakit vaikutti kankeilta ja hitaila.  Lähtökohdat on täysin eri joukkueilla ja siinä missä jetseille tuskaillaan pelin kanssa on conor mcdavid in Edmontonilla viime kaudesta ollut pitkästä aikaa kiekko huumaa. On vaikea uskoa jetsien voittoon.

Link to post
Share on other sites

Tee tili osallistuaksesi keskusteluun

Sinun täytyy olla jäsen jos haluat kommentoida

Tee tili

Rekisteröi uusi tili. Se on helppoa!

Tee tili

Kirjaudu

Onko sinulla jo tili? Kirjaudu tästä.

Kirjaudu nyt
  • Uusimmat viestit

    • Tennis ITF Changwon klo 6:00 Nagata/Sato - Im/Kim Pelivalinta: Nagata/Sato Kerroin: 1,87 Epicbet Nagata/Sato parin rankingit ovat parempia kuin Im/Kim parilla. Korealaiset Im/Kim ovat pelanneet hyvän alkukauden 10 voittoa 5 tappiota. Osa voitoista tullut toki selkeästi heikompia vastustajia vastaan, joka hieman vääristää tilastoja. Nagata/Sato pari puolestaan kulkenut alkukauden voitosta voittoon. 9 voittoa kertynyt parille ja sitä myöten pari turnausvoittoa. Im/Kim parille tulee nyt kova haaste eteen ja vaikka kotikenttä etu on korealaisilla, en usko sen silti riittävän Nagata/Sato paria vastaan.
    • Jääkiekon MM klo 21:20 Suomi - Iso-Britannia Pelivalinta: Konsta Helenius yli 1,5 tehopistettä Kerroin: 2,56 Coolbet Konsta Helenius pääsee heti loistavaan paikkaan ykköskenttään, jolta voidaan odottaa tässä matsissa tehoja. Barkovin ja Granlundin kanssa paikkoja uskoisin tulevan reilusti. Etenkin ylivoimalla ykköskenttä on todella vaarallinen. Helenius pelasi kohtalaisen hyvän NHL kauden ja halua on näyttää maajoukkueessa, että saa pitää paikkansa ykköskentässä.
    • Darts, European Tour 7 O'Connor - Krohne O'Connor Vedonlyöntitoimisto: Pinnacle Kerroin: 1.61 Alkamisaika: 21:00 - Dartsin European Tourilla kohtaavat O'Connor sekä Krohne. Maailmanlistan 40. ja 140. tässä vastakkain, mutta näille sijoituksille ei kannata liikaa antaa painoarvoa, vähän kuitenkin. Taitotasoltaan O'Connor hitusen parempi heittäjä kun itseään selvästi nuorempi Krohne. Krohne on esiintynyt hyvin otteluissaan viime kuukausina mutta Krohne on todella epävarma sekä ailahteleva pelaaja jonka suoritusten taso heittelee todella paljon, tästä syystä osaksi ei hirveästi turnaus menestystä ole tullut. O'Connor puolestaan selvästi kokeneempi ja varmempi pelaaja ja uskon tässä kohtaamisessa kyllä sen näkyvän. O'Connor pelannut hyvin otteluissaan ja pystyy heittämään usein päälle 95 keskiarvolla mutta suurimman eron näen tässä ottelussa lopulta kuitenkin syntyvän paineen alla heitettäessä ja lopetuksissa. O'Connor ollut näissä tappavan tehokas ja uskon O'Connorin tämän ottelun voittavan hyvällä tyylillä lopulta.
    • MM-Kisat / Jääkiekko Saksa - Unkari Stefan Loibl Pisteet Yli 0.5 (sis.ja)  @ 2.08 Coolbet Alkaa 17:20 Saksan kakkoskentässä Dominik Kahunin ja Parker Tuomien kanssa pelaava Loibl on tehnyt tähän mennessä turnauksessa yhden maalin. Saksa ei ole turnauksessa maaleilla juhlinut sillä neljän pelatun ottelun jälkeen joukkueella on kasassa viisi tehtyä maalia. Unkaria vastaan maaleja tullaan näkemään ja päättynellä kaudella DEL:ssa viidessäkymmenessä pelatussa ottelussa tehot  10+23 iskenyt Loibl tulee tekemään vähintään yhden pisteen.
    • Jääkiekko. MM Kisat klo.21:20 Suomi - Iso-Britannia Tekee Maalin Mikael Granlund @1.94 Unibet MM lätkästä Suomen Grandundin maalia kokeiluun. Suomea vahvistamaan tulleella Granlundilla on nyt 1 peli alla ja Latviaa vastaan Granlund pääsi jo syöttöpisteille.Tähänmennessä pelattujen pelien perusteella Iso-Britannilla ei ole jakoja tässä ottelussa. Latviaa vastaan Suomen esitys oli hyvä ja kysymys kuuluu haluaako Suomi jatkaa samalla linjalla lähinnä maalienteon kanssa.Granlundin peli paranee turnauksen edetessä ja tänään voisi jopa se turnauksen avausmaalikin Granlundille tulla.Taidoista se ei ainakaan jää kiinni ja heikko Iso-Britannia antaa kyllä siihen Granlundin maaliin Barkovin useasta tarjoilusta tänään ainakin hyvät mahdollisuudet.
×
×
  • Create New...