Jump to content

Recommended Posts

image.png.106bb56f38a9e3e6559e1bc2d2403de9.png:image.png.c3ffa05622ee4dfdcf4b65220445aa9b.png EräViikingit - Classic image.png.a34cf4ab7decbded6d7975b05a4c1dcd.png

KLO: 17.00

Hieno ottelu tänään Vantaan Energia Areenalla. Fuusiojoukkue ErVi lähtee haastamaan kotiluolassaan koko Suomen salibandyjättiä Tampereen Classiccia. 

Kotijoukkue EräViikingit pelasi eilen Turussa, kun se haki tiukan ottelun jälkeen ison ryöstön voitettuaan TPS:n lukemin 4-5. Tänään joukkueen pitää pelata aivan ehdottomasti kauden parastaan, jotta se pystyisi haastamaan Classicin. 

Vierasjoukkue Classicilla on ollut aikaa palautua, sillä se pelasi edellisen kerran Torstaina kotonaan kun se kohtasi sarjanousija ÅIF:in. Ottelu päättyi Classicin helpohkoon 9-5 voittoon. Classic on tänäkin vuonna ehdoton mestarisuosikki, vaikka se menettikin ulkomaille johtavia pelaajia. Toki kotisuomesta on löydetty loistavia korvaajia, ja omista junnuistakin alkaa löytymään jo potentiaalisia pelaajanalkuja. 

Tänään tullaan näkemään varmasti hieno salibandyottelu. Kotijoukkueella eilinen vääntö voi kuitenkin painaa hieman jaloissa, kun puolestaan Classic saa lähteä levänneenä hakemaan kolmea pinnaa. Classic tulee hakemaan tänään rutiinivoiton 3-5 maalin erolla. 

VIHJE: Classic -2.5 @2.04

Vihje osuu, kunhan vierasjoukkue Classic voittaa ottelun vähintään kolmella maalilla. 
 

OIKEIN!

 

  • Tykkäys 1
Link to post
Share on other sites

Amerikkalainen Jalkapallo, NFL

Chicago Bears - Minnesota Vikings

Vihje: Minnesota Vikings -2

Kerroin: 2.18

Vedonlyöntitoimisto: Unibet

Alkamisaika: 23:25

- NFL Week 4 sunnuntaina Bears isännöi Vikingsia NFC Northin divisioona kamppailussa. 

 

bears.thumb.png.bcd3af14801d78e2f32c28bc3d8cdecd.png

Chicago Bears on aloittanut tämän kauden ihan hyvin 2-1 rekordilla. Avausottelussa tuli tappio 3-10 kotona Packersille, toisessa ottelussa tuli niukka voitto vieraissa Broncosin vieraana 14-16 luvuin, viime ottelussa Redskinsin vieraana tiistai yönä suomen aikaa pelatussa ottelussa tuli voitto 15-31 luvuin. Bearsin ottelut ovat olleet tällä kaudella hyvin tasaisia, viime ottelussa tuli sitten heikon Redskinsin vieraana 16 pisteen voitto mutta Redskins menetti pallon 5 kertaa joten kertoo kyllä ottelun tasosta. Tällä kaudella Chicago Bearsin hyökkäys on saanut ottelua kohden 4. vähiten jaardeja ja tehnyt pisteitä ottelua kohden 7. vähiten, 16.7. Chicago Bearsin puolustus puolestaan on antanut vastustajilleen 8. vähiten jaardeja ottelua kohden, ja pisteitä ottelua kohden 2. vähiten, 13.0. Bears elää tälläkin kaudella vahvan puolustuksen varassa, hyökkäys ei mikään kovin kummoinen ole jonka näkee niin kentän tapahtumista kuin myös statseista. Bears on pelannut ihan hyvin tällä kaudella mutta parhaaseen esitykseen on kyllä pitkä matka vielä, joukkueen schedule on myöskin kova tulevilla viikoilla joten onnistumisia tarvitaan kyllä nopeasti ja otteluita on voitettava. Bearsin QB:na tälläkin kaudella pelaa Mitch Trubisky joka on kirjauttanut 3 otteluun 579 heittopelijaardia, 3/2 TD/INT ratiolla. Trubisky on hyvin ketterä ja nopea QB eikä niinkään tunnettu heittokädestään. Bearsin joukkue on pitkälti hyvän puolustuksen varassa, hyvä RB David Montgomery löytyy hyökkäyksestä ja pitkälti Bearsin hyökkäys onkin juoksupelipainoitteista, Montgomery saalistanut tälle kaudelle 147 jaardia tehden yhden touchdownin.

vikings.png.03509e1719385b530b83bd197cf5a6a6.png

Minnesota Vikings on aloittanut tämän kauden myöskin ihan hyvin 2-1 rekordilla. Avausottelusta tuli komea voitto Falconsista kotona 28-12 luvuin, toisessa ottelussa tiukan väännön jälkeen tappio Packersin vieraana 21-16 luvuin, viime ottelussa tuli hyvä voitto kotona Raidersista 34-14 luvuin. Vikings on pelannut oikeastaan mielestäni vain yhden heikon neljänneksen tällä kaudella, se oli kuitenkin hyvin ratkaisevassa roolissa kun Packers iski avausneljänneksellä 14 pistettä ja ihan toisen neljänneksen alkuun vielä 7 pistettä. Muuten on Vikings pelannut todella hyvin. Minnesota Vikingsin hyökkäys on tällä kaudella saanut ottelua kohden 14. eniten jaardeja ja tehnyt ottelua kohden pisteitä 8. eniten pisteitä, 26.0. Minnesota Vikingsin puolustus puolestaan on antanut vastustajilleen ottelua kohden 12. vähiten jaardeja ja pisteitä ottelua kohden 4 vähiten, 15.7. Tuo 4 sija on jaettu yhdessä Billsin kanssa. Vikingsin QB:na tälläkin kaudella pelaa Kirk Cousins joka on kirjauttanut 3 otteluun 502 heittopelijaardia, 3/2 TD/INT ratiolla. Niin kuin Bearsin, myös Vikingsin hyökkäys on ollut ja tulee olemaan hyvin juoksupelipainoitteista, joukkueesta löytyy erinomainen RB Dalvin Cook joka on tällä kaudella saalistanut kolmeen otteluun 375 jaardia tehden 4 touchdownia. Helposti siis yli 100 jaardia on Dalvin Cook juossut keskimäärin ottelua kohden. Vikingsin hyökkäyksestä löytyy myös yksi parhaimmista ellei parhain WR duo Thielenin&Diggsin muodossa. Joten vaihtoehtoja löytyy kyllä tuossa hyökkäyksessä vaikka se onkin ollut hyvin juoksupainoitteista. 

Yhteenveto

Bears tulee tähän otteluun lyhyemmällä valmistautumisella kun pelasi tiistai yönä ottelun Redskinsin vieraana. En muutenkaan allekirjoita oikein tätä Bearsin hypeä sillä joukkue on ihan hyvä, keskitason luokkaa muttei mielestäni kuitenkaan kovinkaan kummoinen, hyvä puolustus löytyy mutta hyökkäys on hyvin mitään sanomaton. Vikingsin puolustus on myöskin hyvä, ja he omaavat paremman hyökkäyksen. Todella mielenkiintoinen ja tiukka ottelu varmasti nähdään kun Divisioonan välisestä kamppailusta on kyse. Bearsilla on kotietu ja Soldier Fieldillä on vaikea voittaa, kuitenkin näen Vikingsin tähän otteluun parempana joukkueena joka on saanut ennen tätä tärkeätä ottelua levätä enemmän ja valmistautua sitä kautta otteluun. Kaksi hyvää puolustusta dominoi kentän tapahtumia ja pisteitä ei hirveämmin tulla näkemään mutta kyllä Vikings maistuu tähän otteluun erittäin hyvältä, Kotietu lisää ottelun tasaisuutta mutta kyllä lopulta paremman hyökkäyksen omaava Vikings nappaa tästä ottelusta voiton, vihjaisin mielelläni lyömääni ML vetoa vieraille mutta kun kerroin on tippunut jo melkein alle kahteen niin otetaan vieraiden voittoa vähintään 3 pisteellä. 

 

  • Tykkäys 1
Link to post
Share on other sites

 image.png.ba1a955672d022d9be32403364a320c8.png:    image.png.f9a56378063e386e2161ee25eebc0f37.png  Indians - Welhot image.jpeg.81a8df23ad74704a64eeae1e14766acf.jpeg  

  KLO: 17.00

Welhot kohtaa viikonlopun toisessa vierasottelussaan Espoon toisen ylpeyden Westens Indiansin. Eilisessä pelissä Oilers oli parempi lopulta luvuin 8-4. Tänään on Welhoilla jälleen sen asteen vuori kiivettävä yli, että tiukkaa tulee olemaan. 

Indians otti perjantaina loistavan 6-2 kotivoiton TPS:stä. Puolustuspeli on toiminut joukkueella kahdessa ensimmäisessä ottelussa erittäin hyvin, ja hyökkäyksestäkin löytyy muutamia aika taitavia pelimiehiä. 

Indians on ollut aina erittäin loistava kotijoukkue, ja uskon että kotijoukkueen tuki ja hurmos tulee tuottamaan tänäänkin tulosta. Welhojen nuori joukkue tulee varmasti haastamaan kotijoukkuetta hyvin, mutta kyllä Indiansin materiaali on kuitenkin sitä luokkaa, että pisteet jäävät tänään Espooseen. 

Lapulle lähtee Indiansin voitto tasoituksella, sillä sille tarjotaan erittäin maukasta kerrointa. 

VIHJE: Westend Indians -2.5 @1.95 (Unibet)

OIKEIN!

Link to post
Share on other sites

Esports | CS:GO | ESL One New York

20:00

0b51eb56ec51c4362d90a91fdeb0636b.png Astralis - Evil Geniuses 26f9885f36785a5ea41d1b509e8f44f2.png

Evil Geniuses +1,5 | 1,77 | Pinnacle

 

  • Astralis (device, dupreeh, Xyp9x, gla1ve, Magisk) on pelannut tyypillistä turnausta. Alkusarjassa tanskalaisjoukkue vielä kompuroi juuri EG:tä vastaan, mutta eilisessä välierässä joukkue teki tuttuun tapaan ison tasonnoston, joka juuri ja juuri riitti Liquidin kaatamiseen lukemin 2-1. Pudotuspeli-Astralis on siis edelleen maailman paras joukkue, vaikka Liquidin muutamaa viime kuukautta on hallinnutkin. Uutta tasonnostoa voidaan odottaa finaalia ajatellen, mikä tekee hallitsevasta Major-mestarista ennakkosuosikin voittamaan koko turnauksen.
  • Evil Geniuses (Brehze, CeRq, Ethan, tarik, stanislaw) on pelannut koko turnauksen hurmostilassa. FaZe, Astralis ja G2 kaikki ovat kaatuneet EG:n käsittelyssä lukemin 2-0, mikä kertoo joukkueen huikean hyvästä suorittamisen tasosta tällä hetkellä. Nyt joukkue pääsee pitkästä aikaa pelaamaan ison turnauksen finaalissa, mikä voi olla EG:n kannalta uhka sekä mahdollisuus. Kotiyleisö on tietenkin joukkueen tukena, mutta EG:n nuorilla pelaajilla ei valtavasti kokemusta ole paineen alla pelaamisesta. Silti EG:n peruspeli on niin loistavalla tasolla, että tarvitaan suuremman asteinen henkinen romahdus jäädäkseen tässä ottelussa jyrän alle.
  • Finaali pelataan Bo5-formaatilla, joten molemmat joukkueet saavat vain yhdet karttabannit. Todennäköisesti Astralis bannaa Miragen ja Evil Geniuses poistaa Overpassin. Tämän jälkeen aletaan pickaamaan karttoja vuorotellen. Astralis on harvinaisessa tilanteessa, sillä heidän usein kehuttua karttavalikoimaa ei voida laskea tässä ottelussa eduksi EG:tä vastaan. Luultavasti karttavalinnat menee seuraavasti:
    • Vertigo (Astralis). Astralis valinnee aikaisessa vaiheessa Vertigon, jossa joukkue on osoittanut olevansa taktisesti huomattavasti valmiimmalla tasolla kuin kukaan heidän kohtaamansa vastustaja. Muun muassa Liquid jäi kahdesti peräkkäin Astraliksen kukistamaksi kyseisessä kartassa. EG ei ole karttaa juuri pelannut, vaikka 16-6 -voitto FaZesta irtosikin. Vertigo on aina kysymysmerkki, mutta suosikin asema tähän karttaan on annettava Astralikselle.
    • Dust2 (EG). EG ottanee ensimmäisenä karttapickinään Dust2:n, jossa joukkue on pelannut vastustamattoman hyvin tässä turnauksessa sekä pidemmällä aikavälillä. Itse asiassa EG:n voittoputki kartassa on peräti 8 karttavoiton pituinen, mukaanlukien alkusarjassa kaivettu voitto Astralista vastaan. Astralis on toki hyvä pelaamaan karttaa, mutta eilinen 9-16 -tappio Liquidille kielii siitä, että aivan parasta Astralista kartassa ei ole nähty. Ennakosuosikin asema tässä kartassa EG:lle.
    • Inferno (Astralis). Inferno on yksi Astraliksen kaikkien aikojen parhaimpia karttoja, mikä sopii heidän vahvuuksilleen erinomaisesti. EG harvemmin on päässyt karttaa pelaamaan, mutta alkusarjassa EG yllätti Astraliksen voittamalla kyseisen kartan. Veikkaisin kuitenkin, että tällä kertaa Astralis on valmiimpi tähän koitokseen ja heitä on pidettävänä lievänä ennakkosuosikkina tähän karttaan.
    • Train (EG). Trainia ei kumpikaan joukkue ole pelannut tässä turnauksessa, mutta etenkin EG on tunnetusti kova joukkue kartassa. Kyseessä on kuitenkin todella tasainen kartta, jossa ei voi suurta suosikin asemaa antaa kummallekaan. Tästä hyvänä esimerkkinä on Majorissa pelattu Train, joka päättyi maraton-ottelun jälkeen EG:n voittoon 31-28, mutta revanssiottelussa Astralis oli parempi lukemin 16-10. Eli aika lailla 50-50.
    • Nuke. Nuke saattanee jäädä ottelun viimeiseksi kartaksi. Astralis niitti mainetta historiallisen kovana Nuke-joukkueena, mutta viime aikoina aivan samanlaista lentoa joukkue ei ole osoittanut. Muun muassa Major-turnauksessa EG yllätti Astraliksen housut kintuista voittamalla Nuken peräti 16-4. EG on siis harjoitellut Nukensa varteenotettavaksi kartaksi, joten tässäkään kartassa ei ennakkosuosikkia ole. Toki mikäli ottelu menee viidenteen karttaan, niin silloin alkaa muut tekijät vaikuttamaan enemmän kuin karttaosaaminen.
  • Kuten tuli todettua alkusarjassa, EG on nyt onnistunut päihittämään Astraliksen kahdesti Bo3-otteluissa kuukauden sisällä. Kokemusta voittamisesta siis löytyy ja nyt ainoastaan EG:n täytyy toistaa temppunsa ison turnauksen finaalissa Bo5-formaatilla.

 

YHTEENVETO

  • Astralis on pelannut täsmälleen niin hyvin kuin heidän on tarvinnut eikä mitään ylimääräistä revittelyä olla nähty. EG puolestaan on säväyttänyt jokaisessa pelaamassaan ottelussa. Alkusarjan keskinäinen ottelu päättyi EG:n 2-0 -voittoon, mutta finaaleissa Astralis on aina äärimmäisen paha vastustaja. Bo5-formaatilla pelattavissa kartoissa on etuja tarjolla molemmille joukkueille sekä muutamia 50-50 -karttoja, jossa kumpi tahansa voi voittaa. EG:n peli on tällä hetkellä niin hyvin uomissaan, että voin olettaa heidän haastavan Astraliksen tosissaan koko ottelun voitosta mikäli pää kestää kylmänä. Koko turnaus ollaan menty EG:n kelkassa joten ei aleta takkia kääntämään finaalissakaan, vaikkei he koko ottelua voittaisikaan. Kohde menee oikein, kun Evil Geniuses voittaa ottelussa vähintään kaksi karttaa.

 

TULOS: 1-3

  • Tykkäys 1
Link to post
Share on other sites

KHL

Traktor - Lokomotiv

Lokomotiv/ 2.15 UniBet

Klo 15:00

 

Nopeasti vielä ekaan koheloon vierasjoukkuetta kun Loko lähtee haastamaan Traktoria.

traktorin vieraskiertue meni hyvin mutta nyt kotona ei ole sujunut kun kolmesta ottelusta on kolme tappiota kun Neftehimik, Kazan ja Barys kaikki ovat hakeneet pisteet ihan varsinaisella peliajalla.

Lokomotiv on voittanut viimeiseen viiteen peliin kahdesti ja molemmilla kerroilla vastassa on ollut Riika, tappiot ovat tulleet sitten TsSKA, Vitjazille ja Jokereille eli siis suht koville.

Tänään vastus on noita heikompi ja ailahtelevampi ollut alkukauden ja näistä peleistä Lokon kuuluu ne pisteet ottaa. Tiukkoja keskinäiset ovat olleet mutta luotetaan nyt vieraisiin kun kotijoukkueella ei ole kummoisesti mennyt.

  • Tykkäys 1
Link to post
Share on other sites

Jääkiekko 

Harjoitusottelu 

KLO 20.30

 

Eisbären Berlin  -  :blackhawks: Chicago Blackhawks 

 

Valinta Chicago Blackhawks -1,5 

Kerroin 1,65  ( PAF ) 

 

Berlin isännöi Saksassa pelattavaa ottelua NHL joukkue Chicago Blackhawks vastaan.  Tämä ottelu vissiin pelataan isossa kaukalossa,  joten se suosii kotijoukkuetta.   Täten tällaisesta treeni ottelusta on vaikea ennustaa mitään.  Vieraat on iso suosikki paperilla ja kaikessa edellä,  mutta kotiyleisön edessä varmasti myös Berlin saa maaleja tehtyä.  

EUROOPPA VS NHL

Näitä harjoitusotteluita on aina silloin tällöin nähty.   Usein kuitenkin NHL joukkue voittaa lopulta,  että vaikka peli on Euroopassa,  niin silti tulostaululla NHL joukkueet on tehnyt enemmän maaleja.  Eurooppa joukkueet tekevät näissä otteluissa keskiarvoltaan kaksi (2) maalia, kun taas NHL joukkueet tekee keskimäärin neljä (4) maalia otteluissa.  Tasapeli vaara on olemassa ja se on usein tullut 3-3 tuloksella.   Kuitenkin tällä kertaa Berlin  ei ole kummoisesti aloittanut omaa liigaansa,  joten täten en usko heihin millään.  Kuitenkin yleisö haluaa nähdä Toews,  Kane ym taituruutta,  joten kotivoitto ei ole mikään se juttu kuitenkaan näissä.   Vieraat on kärsinyt matkustuksesta ja aikaerosta,  joten eivät ihan tikissä ole.  Myös ottelu on amerikassa päiväottelu yleisesti,  joten riippuu miten vieraat on sopeutunut saksaan.   Jotkut joukkueet elää kotimaansa aikaa ja toiset pyrkii aina sopeutuu täysin paikalliseen kelloon.   Kuitenkin vieraat voittaa minun mielestäni tämän ja ottaa parin maalin voiton lopulta 

Kunhan Chicago Blackhawks  (:blackhawks:voittaa yli yhdellä maalilla,  niin tämä kohde menee oikein. 

--------

MUITA HYVIÄ HAKUJA,  JOITA PERUSTELIN TUOSSA MYÖS ON

TULOSVETO  vierasvoittoja

2-4  kerroin : 19  (PAF ),     1-4 kerroin: 17 ( PAF ),  3-4  Kerroin :  25 ( PAF ) 

noista tuloksista odotan jonkun osuvan,  joten tasapanoksilla eiköhän osu joku. 

Chicago -2 X ( 3- Suuntainen tasoitus ) Kerroin :  6,75 ( PAF ) 

 

Chicago ei raiskaa,  kun näytöspeli.   Kuitenkin joukkue tekee paikoista maaleja ja voittaa tasaisen ottelun,  joka mielestäni aika hyvin päättyy ylläoleviin lukuihin. 

KERTOIMIEN TAKIA KANNATTAA KOKEILLA NÄITÄ , Kun ei ole yhtään mahdottomia.  

  • Tykkäys 2
Link to post
Share on other sites

Jalkapallo Ranska

Marseille - Rennes

Marseile @ 2.08 Coolbet

22:00

Marseille on hyvässä lennossa, alla jo kuusi tappiotonta ottelua. Rennes puolestaan on pelannut nyt viisi ottelua ilman voittoa.

Viime kaudella joukkuueet kohtasivat toisensa kahteen otteeseen ja molemmat päättyivät tasapeliin (2-2, 1-1) mutta Marseille vaikuttaa tällä hetkellä ihan eri joukkueelta kuin viime kaudella ja viimeaikaisten otteiden perusteella on helppo lähteä hakemaan tähän otteluun kotijoukkueen voittoa.

 

 

Link to post
Share on other sites

Jalkapallo, MLS

Los Angeles Galaxy - Vancouver Whitecaps

Vihje: Yli 3.5 maalia

Kerroin: 1.78

Vedonlyöntitoimisto: Unibet

Alkamisaika: 02:30

- Los Angeles Galaxy isännöi Vancouver Whitecapsia. Vancouver Whitecaps liigan heikoin joukkue ja Galaxy varmistanut paikkansa playoffeissa, siinä tämän ottelun lähtökohdat. Whitecaps haluaa pelata vielä maineesta ja kunniasta ja osoittaa faneilleen mihin he pystyvät. Galaxy varmistanut paikkansa jo playoffeihin ja tulee kierrättämään pelaajia ja kokoonpanossa ei välttämättä kaikista tutuimpia pelaajia ole. Whitecaps tulee hyökkäämään aggressiviisisesti ja kun Galaxylla ei ole panosta tähän otteluun niin uskon että Whitecaps vieraissakin pystyy hiukan yllättämään ja 1-2 maalia tekemään. Galaxy pelailee ottelun alta pois ja iskee heikkoa Whitecapsia vastaan 2-3 maalia. Maalirunsas pelailuottelu tiedossa jossa panosta ei kummallakaan, Whitecaps haluaa tosin melko varmasti pelata  faneilleen tämän ottelun. MLS tunnettu overeistaan ja tässä taas yksi sellainen nähdään.

Link to post
Share on other sites

Jalkapallo, MLS

Chicago Fire - Toronto FC

Vihje: Chicago Fire

Kerroin: 1.88

Vedonlyöntitoimisto: Unibet

Alkamisaika: 00:00

- Chicago Fire isännöi Toronto FC:ta. Toronto FC on varmistanut paikkansa jo playoffeissa, Chicago Fire puolestaan taistelee tiukasti playoffpaikasta, voitto tästä ja New England Revolutionin tappio tekisi asioista todella mielenkiintoisia. Toronto FC tulee lepuuttamaan pelaajiaan tässä merkityksettömässä ottelussa kun puolestaan Chicago laittaa parastaan pöytään ja ns. All innin kun pakkovoitto edessä ja pääsee kotona pelaamaan. Chicago Firen hyökkäys on hyvä ja sieltä löytyy pari hyvääkin maalintekijää MLS tasolle. Chicago Fire on pelannut paljon tasureita tällä kaudella mutta uskon että tästä kaivetaan voitto kun Torontolla ei ole panosta eikä syytä enää pelata tässä ottelussa ykköskokoonpanollaan ja kotijoukkue tarvitsee melkeimpä pakkovoiton jos mielii playoffeihin kun vain 2 ottelua tämä mukaanlukien on pelaamatta. 

Link to post
Share on other sites

Tee tili osallistuaksesi keskusteluun

Sinun täytyy olla jäsen jos haluat kommentoida

Tee tili

Rekisteröi uusi tili. Se on helppoa!

Tee tili

Kirjaudu

Onko sinulla jo tili? Kirjaudu tästä.

Kirjaudu nyt
  • Uusimmat viestit

    • Pöytätennis, Setka Cup Reznychenko - Chepurnyi Reznychenko 3-0 Vedonlyöntitoimisto: Bet365 Kerroin: 4.50 Alkamisaika: 07:25 - Setka Cupin puolella kohtaavat Reznychenko sekä Chepurnyi. Kertoimet on asetettu tähän otteluun 1.50 - 2.50 Reznychenkon hyväksi mutta itse en näe tässä ottelussa pöydällä kuin yhden pelaajan ja se on Reznychenko joka on jokaisella osa-alueella näistä pelaajista parempi, Rezhychenko on näiden pelaajien keskinäisiä kohtaamisia dominoinut miten on tahtonut ja usein voittanut suoraan 3-0 luvuin. Reznychenko tulee tähän otteluun huippuvireessä ja uskon sen tässä jatkuvan suoralla 3-0 voitolla Chepurnyista.
    • Pöytätennis, Setka Cup Khandetskyi - Hrynenko Hrynenko Voittaa 1. Erän & Ottelun Vedonlyöntitoimisto: Bet365 Kerroin: 2.10 Alkamisaika: 06:05 - Setka Cupin puolella kohtaavat Khandetskyi sekä Hrynenko. Hrynenko lähtee tähän otteluun pienoisena suosikkina 1.53 kertoimella mutta varaa olisi lähteä vielä suurempanakin suosikkina, näen Hrynenkon näistä kahdesta pelaajasta selvästi parempana ja laadukkaampana jokaisella osa-alueella ja uskon tässä ottelussa Hrynenkon kyllä heti avauserästä lähtien hallitsevan, Khandetskyi ei ole viime otteluissaan ihmeitä esittänyt enkä näe sen tässä ottelussa Hrynenkoa vastaan muuttuvan. Hrynenko on voittanut kaksi viimeisintä keskinäistä kohtaamista suoraan 3-0 luvuin ja tässä on hyvät saumat vastaavaan.
    • Jalkapallo, La Liga Athletic Bilbao - Granada Molemmat Joukkueet Tekevät Maalin Vedonlyöntitoimisto: Pinnacle Kerroin: 2.28 Alkamisaika: 22:00 - La Ligan puolella kohtaavat Athletic Bilbao sekä Granada. Athletic Bilbao lähtee tähän otteluun todella suurena suosikkina ja onhan joukkueiden välillä tasoeroa niin pelillisesti kuin myös materiaaliltaan, Granada on kuitenkin pystynyt viime aikoina pelaamaan yllättävänkin hyvää futista ja pistänyt La Ligan puolella ihan kärkijengejäkin ahtaalle niin en yllättyisi kyllä vaikka tässä ottelussa verkko heiluisi molempien joukkueiden puolesta.
    • Pöytätennis, Setka Cup Chadima - Coubal Chadima Vedonlyöntitoimisto: Bet365 Kerroin: 1.83 Alkamisaika: 21:45 - Chadima sekä Coubal kohtaavat Setka Cupin puolella, kertoimet on asetettu tähän otteluun tasabookiksi 1.83 - 1.83 mutta Chadima saisi kyllä lähteä tähän otteluun jonkunlaisena suosikkina, näen Chadiman näistä kahdesta pelaajasta parempana lähes jokaisella osa-alueella ja Coubal tulee tähän otteluun todella heikossa vireessä voittaen vain yhden viimeisestä 10 pelistään, uskon Chadiman tästä ottelusta poistuvan voittajana.
    • Snooker klo 16.30 Mark Williams - Si Jiahui Williams -2.5 2.00 (Bet365)   Williams voittaa vähintään 3 freimillä, jos on vähänkään sama vire yllä jolla esiintyi edellisessä turnauksessa jonka hän voittikin. Tuskin kovin moni pelaaja voittaa Ronnieta vastaan 7 freimiä putkeen, tai Allenia vastaan 9 freimiä putkeen? Williams -2.5 lapulle.
×
×
  • Create New...