Jump to content

Recommended Posts

Jääkiekon MM-kisat

Kanada - Suomi klo 12.15

Kanada 2.40@Nordicbet

Tämä voi olla panokseton ottelu molemmille riippuen tämän päivän (31.5.) tuloksista. Suomi on siis jo varmistanut jatkopaikkansa, mutta tämän ottelun panos riippuu siitä, miten Kazakstan ja USA pelaavat omat ottelunsa.  Mikäli USA voittaa Saksan, joutuu Suomi pelaamaan vielä lohkon kärkipaikasta ja silloin myös Kanadalla on mahdollisuus nousta vielä neljän parhaan joukkoon. Samoin, mikäli Kazakstan ei voita maanantaina Norjaa omassa pelissään. Pakko kuitenkin ottaa nämä kertoimet jo nyt talteen, sillä ei tuo Suomen esitys Latviaa vastaan hirveästi vakuuttanut ja Kanada puolestaan on nostanut koko aika tasoaan Mangiapanen tulon jälkeen. En usko, että Jalosen pelikirjaan kuuluu taktikoiminen, mikäli on mahdollisuus pelata lohkovoitosta, vaikka sieltä saattaisi tulla Tshekki tai Ruotsi puolivälierissä silloin vastaan, mutta näen Kanadan kyllä paljon kiimaisempana ottamaan voiton, jos heillä jatkopaikkaan on vielä tänään mahdollisuus. 

FT 2-3 RL Ei riittänyt varsinainen peliaika tällä kertaa, Suomi oli tehokkaampi, vaikka kanukeilla oli mahdollisuudet useampaan häkkiin.

  • Tykkäys 3
Link to post
Share on other sites

Jääkiekko 

MM-KISAT 

KLO  12,15

 

Kanada  -  Suomi 

 

Valinta :  Suomi ML 

Kerroin :  2,03 ( NordicBet )

 

Kanadan on pakko voittaa varsinaisella peliajalla.   Tuoko se lopussa yliyrittämistä tai jopa molarin pois ottamista,  jolloin Suomi pääsee rankaisemaan.   Kyllähän leijonat ainakin jatkoille lähtee suosikkina ellei koko peliinkin.   Aamupäivän ottelut on ihan pienistä asioista kiinni.  Kumpi on hereillä enemmän, niin saa isoa etua.   Leijonat varmasti syttyy pelaamaan ja testaamaan kuinka hyviä itse ollaan.  Hyvä vastus ennen tosipelejä.   Kanada motivaatio on kysymysmerkki.   Syttyykö joukkue edes, kun kuitenkaan voittokaan ei riitä jatkoon välttämättä.   Kyllä näillä kertoimilla itse  lähden pelaa omaa isänmaata.  Kanada on iso kysymysmerkki henkisesti.   Puolestaan Suomi on tottunut pelaamaan aamupäivisin muun muassa EHT - turnauksissa ja joukkue aina syttyy, kun vaahteralehtien kanssa pelataan.   Itse uskon, että leijonat voittaa. 

 

Kunhan Suomi voittaa vaikka sitten jatkoajalla,  niin tämä kohde menee oikein. 

  • Tykkäys 1
Link to post
Share on other sites

Jääkiekko

MM kisat

Klo: 16.15

Italia - USA

Pelivalinta: Italia +6.5

Kerroin: 1.76(comeon) 

B - lohkon ottelu jossa ei suuremmin panosta ole, toki USA taistelee vielä lohkon voitosta ja se tarvitsee voiton ja Suomi piste menetyksen Kanadaa vastaan. Italia tulee jäämään lohkon jumboksi ja se pelaa ainoastaan kunniasta. Mitään huippuottelua ei siis ole tiedossa. USA tulee ottelun voittamaan mutta se varmasti säästelee tuleviin kovempiin koitoksiin koska panosta tässä pelissä ei juurikaan ole. Italian uskon taistelevan loppuun asti vaikka se viime otteluissaan onkin kärsinyt kaksi rumempaa tappiota. Usan pelissä oli jo saksaa vastaan nähtävissä että aivan kaikki ei ole pelissä ja niinpä se vain puolusti itselleen voiton. Hyvin samanlaista taktiikka uskon tähänkin peliin muutaman maalin johto ja sen jälkee pelaillaan peli pois säästellen. Itse uskon pelin päättyvän 3-5 maalin erolla joten tuo 6 maalia eteen maistuu hyvin näin merkityksettömään peliin. 

  • Tykkäys 2
Link to post
Share on other sites

Jalkapallo, Kakkonen Lohko A

PKKU - Lahden Reipas klo 19

Reipas 2.00@Unibet

Kakkosen A-lohko jatkaa pelejään kolmen ottelun voimin tänään. Molemmille kauden ensimmäinen ottelu. Reipas on näistä kahdesta minusta selvästi parempi kokonaisuus ja Reippaan odotan sijoittuvan vähintään ylempään keskikastiin. Keski-Uusimaa taas tulee mitä todennäköisimmin taistelemaan putoamista vastaan niin kuin viime kaudella, jolloin se varmisti sarjassa säilymisen vasta viimeisessä ottelussa. Tähän kauteen lähdettäessä joukkue on heikentynyt entisestään, koska viime kauden maalipyssy Haapiainen sekä Rökman ovat vaihtaneet maisemia. Nämä poissaolot on korvattu omilla junioripelaajilla. Reippaalla rosteri on säilynyt hyvin viime kauden kaltaisena ja odotan, että heillä on nälkää voittaa suosikkina tämä kauden avausottelu vähintään maalin turvin.

FT 0-1

Link to post
Share on other sites

Pöytätennis, Setka Cup

Bindas - Rychkov

Vihje: Bindas 3-0

Vedonlyöntitoimisto: Bet365

Kerroin: 2.25

Alkamisaika: 13:20

- Setka Cupin puolella kohtaavat Bindas sekä Rychkov. Bindas lähtee tähän kamppailuun todella suurena jättiluokan suosikkina 1.14 kertoimella ja täysin ansaitusti. Paperilla todella selvähkö missmatchi ja uskon näin myös pöydällä tässä ottelussa olevan. Bindas jokaisella osa-alueella todella selvästi parempi pelaaja ja pelannut viime aikoina hyvin voittaen 7 viimeisestä 10 pelistään siinä missä Rychkov voittanut vain yhden ainokaisen ottelun viimeisestä 10 pelaamastaan eikä ole muutenkaan noissa otteluissa pahemmin yhtään eriä voittanut. Yksi keskinäinen ottelu löytyy näiltä pelaajilta joka pelattiin tänään aikaisemmin ja  sen Bindas voitti suoraan 3-0 (8-11, 9-11, 5-11) erin. Samaa on lupa odottaa tästä ja uskonkin että jälleen onnistuu Bindas suoraan 3-0 voittamana Rychkovin joka on pelannut viime otteluissaan todella surkeasti, tasoero on todella suuri Bindasin hyväksi ja uskon että se tulee taululla näkymään suorana 3-0 voittona.

3-0 (13-11, 11-2, 11-9) Avauserä meni tiukille vaikka Bindas jo sitä 9-5 johtikin mutta taisteli kuitenkin voiton siitä ja vei 3-0 ottelun

  • Tykkäys 3
Link to post
Share on other sites

Pöytätennis, Setka Cup

Peretiatko - Balakiriev

Vihje: Balakiriev 3-0

Vedonlyöntitoimisto: Bet365

Kerroin: 4.00

Alkamisaika: 13:25

- Setka Cupin puolella kohtaavat Peretiatko sekä Balakiriev. Balakiriev lähtee tähän otteluun 1.50 kertoimisena suosikkina mutta itse näen juuri tähän kohtaan ja tähän otteluun tultaessa Balakirievin vielä tuotakin suurempana suosikkina. Molemmat pelaajat pelanneet viime otteluissan ihan ok vireessä voittaen 5 viimeisestä 10 pelaamastaan ottelusta, Balakiriev kuitenkin noissa otteluissa kohdannut parempia pelaajia ja esiintynyt enemmän edukseen siinä missä Peretiatko kohdannut jonkun verran helpompia pelaajia ja silti ottanut tappioita muutaman liikaakin noista, Balakiriev on näiden pelaajien keskinäisiä otteluita hallinnut pääsääntöisesti voittaen otteluita 3-0/3-1 luvuin. Balakiriev tähän kohtaan saisi olla mielestäni suurempi suosikki varsinkin kun Peretiatko juuri viime pelissään hävisi suoraan 3-0 suht isona suosikkina itseään selvästi heikommalle Yemelianoville (4-11, 4-11, 8-11) erin. Jos Balakiriev pelaa yhtään tasollaan ja saa alussa peliään rullaamaan niin voi 3-0 tämä ottelu mennä suoraan Balakirieville kun Peretiatko hakee peliään.

(11-8, 7-11, 11-5, 11-8) Avauserä oli hyvin hallussa Balakirievilla 8-5 johdossa mutta ei riittänyt kun Peretiatko vei 6 pistettä putkeen.

Link to post
Share on other sites

Kansainvälinen ystävyysottelu  / Jalkapallo

Puola  - Venäjä

Yli 2.5 maalia @ 2.05 Marathonbet

Alkaa 21:45

Venäjän viidessä  ja Puolan neljässä viimeisessä maaottelussa nähtiin yli 2.5 maalia. Overi toteutui myös yhdeksässä Venäjän yhdestätoista viimeisestä vierasottelusta. Tässäkään panoksettomassa matsissa tuskin peruutellaan joten runsasmaalinen kamppailu ei olisi suuri yllätys.  Marathonbetiltä markkinatoppi

1-1

  • Tykkäys 2
Link to post
Share on other sites
17 tuntia sitten, Kemmu said:

Jääkiekko 

MM-KISAT 

KLO  12,15

 

Kanada  -  Suomi 

 

Valinta :  Suomi ML 

Kerroin :  2,03 ( NordicBet )

 

Kanadan on pakko voittaa varsinaisella peliajalla.   Tuoko se lopussa yliyrittämistä tai jopa molarin pois ottamista,  jolloin Suomi pääsee rankaisemaan.   Kyllähän leijonat ainakin jatkoille lähtee suosikkina ellei koko peliinkin.   Aamupäivän ottelut on ihan pienistä asioista kiinni.  Kumpi on hereillä enemmän, niin saa isoa etua.   Leijonat varmasti syttyy pelaamaan ja testaamaan kuinka hyviä itse ollaan.  Hyvä vastus ennen tosipelejä.   Kanada motivaatio on kysymysmerkki.   Syttyykö joukkue edes, kun kuitenkaan voittokaan ei riitä jatkoon välttämättä.   Kyllä näillä kertoimilla itse  lähden pelaa omaa isänmaata.  Kanada on iso kysymysmerkki henkisesti.   Puolestaan Suomi on tottunut pelaamaan aamupäivisin muun muassa EHT - turnauksissa ja joukkue aina syttyy, kun vaahteralehtien kanssa pelataan.   Itse uskon, että leijonat voittaa. 

 

Kunhan Suomi voittaa vaikka sitten jatkoajalla,  niin tämä kohde menee oikein. 

tarkennus vielä tähän eli kanada on ulkona vain siinä tapauksessa jos latvia ja saksa pelaavat tasapelin.

Link to post
Share on other sites

Jääkiekko 

MM-KISAT 

KLO  20.15

 

Saksa -  Latvia 

 

Valinta :  Latvia 

Kerroin :  4,85 ( ComeOn ) 

 

Itse laitoin toiseen saksan 3,00 paffilta ja yli nelosen kertoimia saa Latvialle monesta paikkaa.   Itse  on niitä harvoja, jotka ei nyt lähde tasuri kierrokselle.  Toki maltillisesti.     Otetaan kisojen  isäntämaa vihjeisiin,  kun niitä toivon enemmän. 

Tasurilla menee molemmat jatkoon ja voittamalla menee toinen sekä Kanada.  Hartley on kanadalainen,  joka varmasti haluaa sauman tullen myös kotimaansa jatkoon.   Jos Latvia johtaa lopussa,  niin tuskin kuuluu huuto "Kalnins/ kivilenits  tuu pois, kun ei noi muuten saa maalia ja tasoitettua "  kotiyleisön tuki on iso tähän peliin ja uskonkin, että Latvia on tänään parhaimmillaan.   Myös,  jos lopussa Saksa johtaa,  niin kotiyleisö kannustus saattaa tuoda tasoituksen,  mutta toisinpäin uskonkin, että Saksa ei pysty tasoittamaan,  vaan kisojen isäntämaa ottaa varsinaisella peliajalla voiton.   Ottelusta tulee vähämaalinen ja tasainen,  joten normaalistikin tasapelin riski on iso.   Myös Latvia ja Hartey ovat puolustus keskeisiä,  joten sekin on automaattisesti tasuri herkkää ja onhan "vieraat "  jo kahdesti putkeen tasurin pelannut.    Tasuri saattaa tulla  en sitä yhtään väheksy,  mutta kyllä näillä kertoimilla kokeilisin molempien varsinaisella peliajalla tullutta voittoa ja mielestäni Latvia on juuri se, joka voi hyvinkin varsinaisella peliajalla voittaakin.   Hartley vanhana kettuja vie  Söderholm narusta ja eikä annakkaa ennalta sovittua tasoitusta.   Kuitenkin hän on saanut sukulaisiltaan ohjeet voittaa ottelu varsinaisella peliajalla. 

 

Kunhan Latvia voittaa varsinaisella peliajalla,  niin tämä kohde menee oikein.  

Link to post
Share on other sites

Tee tili osallistuaksesi keskusteluun

Sinun täytyy olla jäsen jos haluat kommentoida

Tee tili

Rekisteröi uusi tili. Se on helppoa!

Tee tili

Kirjaudu

Onko sinulla jo tili? Kirjaudu tästä.

Kirjaudu nyt
  • Uusimmat viestit

    • Jääkiekko  Mestis  KLO 17.00   Hermes  -  IPK    Valinta :  Hermes ML  Kerroin :  2,10 ( PAF )   Game 2.  Hermes johtaa sarjaa voitoin 0-1.   Hermes joukkueen playoff-peli  vihjeet 4/5.  Siinä on ollut kevään joukkue, jota ollaan pystytty arvioimaan kuinka käy.   Ja kauneinta melkein, että vieläkin Hermes aliarvioidaan kertoimissa.    Hermes haki 0-3 puhtaan vierasvoiton Iisalmesta.   Ottelussa ei vihelletty yhtään jäähyä,  mikäli lopun IPK tuthautuneisuutta ei lasketa.   Eli tuo sana turhautuminen.   IPK hakkasi päätään samaan seinään kuin narrit.   Kotiyleisön edessä Hermes on aina vaikea vastus.  Vieraat tulee päälle,  mutta pitää kestää ja iskeä napakasti vastaan,  jolloin jälleen ollaan tutun jutun ääressä.   On toi Kokkola vaikea vastus.   Toki pitää muistaa, että IPK on hakenut sieltä monta voittoa.   Kuitenkin nyt on paineita enemmän nappaa se.   Mikäli kotijoukkue kestää alussa, niin uskon, että se kääntyy kotijoukkueen eduksi.  Lähdetään rohkeasti koittamaan Hermes voittoa, sillä ovat jo todistaneet paikkansa vetokupongilla.    Kunhan Hermes voittaa vaikka sitten jatkoajalla,  niin tämä kohde menee oikein. 
    • Jääkiekko  Liiga  KLO 18.30 ( MTV3 näyttää suorana )    Ilves -  KalPa    Valinta :  X2 ( Tasapeli tai KalPa ) Kerroin :  1,85 ( PAF )    Game 5. KalPa johtaa sarjaa voitoin 1-3.   Tasainen sarja ollut.  Kolme jatkoaikaa.   Tänään voidaan hyvin nähdä lisää.  Ilves tulee lujaa päälle ja antaa kaikkensa.   Suomi Liiga/mestis yksikään sarja ei ole mennyt ensimmäisestä kerrasta poikki.   mikä ollut siis 3-1/3--0.  tulisiko tästä?   Itse kuitenkin toivon kuopioo enemmän,  joten X2 testiin,  sekä Ilves kotonaan ollut kauden aikana heikko,  joten en ylläty, jos putoisivat nyt kotiyleisön edessä.     Kunhan KalPa EI HÄVIÄ varsinaisella peliajalla,  niin tämä kohde menee oikein.  
    • Pöytätennis, Setka Cup Hainovskyi - Loboda Hainovskyi & Yli 76.5 Pistettä Vedonlyöntitoimisto: Bet365 Kerroin: 3.50 Alkamisaika: 20:55 - Setka Cupin puolella kohtaavat Hainovskyi sekä Loboda, kertoimet on asetettu tähän otteluun todella tasaisesti 1.80 - 1.90 Hainovskyi:n hyväksi ja näen tämän kaksikon myös todella tasaisena ja ratkaiseva 5. eräkään näiden pelaajien kohdatessa ei varmasti kaukana tule olemaan tälläkään kertaa. Hainovskyi on kuitenkin pelaajista pelannut huomattavasti paremmassa vireessä viime otteluissaan ja näen Hainovskyin tämän ottelun voittavan, mitään puistokävely voittoa tosin en tästä näe tulevan vaan pitkiä ja tasaisia eriä tässä tullaan näkemään ja pisteissä tullaan menemään yli, mahdollisesti ratkaiseva 5. eräkin pelataan jälleen näiden pelaajien kohdatessa toisensa.
    • Molemmat leaguet niin American kuin National saatiin pakettiin juuri ja juuri ennen kauden alkua ja sitten laitetaan seuranta virallisesti käyntiin vetojen osalta kun Opening Day on tänään. Kausi on todella pitkä ja otteluita paljon niin katsotaan mihin aika ja rahkeet riittävät. ⚾ 28.3 21:05 ⏰ Baltimore Orioles - Los Angeles Angels: Alle 7.5 Juoksua 2.07 Pinnacle  ⚾ 28.3 22:10 ⏰ Kansas City Royals - Minnesota Twins: Minnesota Twins 1.84 Pinnacle  ⚾ 28.3 22:10 ⏰ San Diego Padres - San Francisco Giants: Alle 7.5 Juoksua 1.85 Pinnacle  ⚾ 29.3 01:35 ⏰ Texas Rangers - Chicago Cubs: Chicago Cubs 2.06 Pinnacle
    • National League saatiin pakettiin ja tähän vielä sitten lyhyesti yhteenveto joukkueista ja kenen uskon pääsevän playoffeihin, runkosarjan 6 parasta joukkuetta mukaan taistelemaan World Seriesin voitosta. Playoffeihin: (Joukkueet eivät järjestyksessä) Atlanta Braves Philadelphia Phillies Chicago Cubs Los Angeles Dodgers Mahdollisesti Playoffeihin: (Joukkueet eivät järjestyksessä) New York Mets St. Louis Cardinals Cincinnati Reds Arizona Diamondbacks San Francisco Giants Ei Playoffeihin (Joukkueet eivät järjestyksessä) Miami Marlins Washington Nationals Milwaukee Brewers Pittsburgh Pirates San Diego Padres Colorado Rockies
×
×
  • Create New...